roolipeli pulinoihin saatana hyväksy otsikkoni

Nimen paljastan myöhemmin (en keksi), lempinimi Parsakaalimies
Ikä: 23
Ammatti: pyöveli, monien muiden tehtävien ohella
Erikoiskyvyt: osaa valmistaa myrkkyjä ja tappaa ihmisiä erilaisilla välineillä
Luonne: huumorintajuinen pasifisti
Historia: opiskellut ihmisten tappamista jo 13 vuotta maata hallitsevan despootin armeijassa. Oli koulukiusattu ja erään ruokalaepisodin jälkeen sai liikanimen "Parsakaalimies"

nimi: Söör Buugie
Ikä: 60
ammatti : koreoograafi
erikoiskyvyt: tyylitaju
luonne: epäileväinen feissbalmaaja
historia: etsii elämänkumppania

Lempinimi: Ruoka-apustaja
Ammatti: Jakaa ruokaa vammaisille
Historia: Sai aivovamman lyötyään päänsä 15-vuotiaana. Aloitti kehonrakennuksen kompensoidakseen kognitiivisten kykyjen menetystä. Pääsi maailmanmestaruustasolle painissa, mutta sai raivokohtauksien vuoksi kilpailukiellon.
Luonne: Kiltti, mutta raivostuu usein. Pitää junista.
Erikoiskyvyt: Iso ja helvetin vahva. Raivostuessaan pysäyttämätön.

Herään. Katson vienosti tuulessa heiluvia koivuja, ja minulla on kylmä ja märkä. Kohottaudun varovaisesti ylös, ja huomaan, että olin edellisenä iltana sammunut ojaan. Hoippuroin kömpelösti ylös jäistä ojan pengertä, ja onnistun lopulta kolmannella kerralla pääsemään ylös.
"Uhhuh", sanoin, ja viinan hajuinen huurupilvi pöllähtää suustani. Kourin taskujani, ja huomaan että lompakkoni on viety.

Apustaja repesi nauruun päästäessään äänekkään röyhtäisyn. Ääni kaikui pimeässä tunnelissa piristäen kotimatkaa. Hän hotkaisi villisian tähteet luista välittämättä ja kiihdytti juoksuun, sillä toinen iltapala, kymmenen kananmunaa ja kilon pussi proteiinia, odotti.

Koputus herätti hänet mietteistä. Hän pyyhki leualle valuneen kuolan ja avasi oven. Puolet virkamiehen puheesta meni ohi, eikä mies ymmärtänyt hänen örinäänsä. Päässä kohahti. Raivon aalto iski, eikä mies ehtinyt edes pelätä.

Nimi: Rudolf Hessu
Ammatti/asema: Suur-Disneylandin johtaja
Historia: Nousi Disneylandin johtajaksi Mikki "Hitler" Hiiren kuoltua vanhuuteen 1967
Luonne: Vainoharhainen
Erityiskyvyt: Taktinen nero, kiihkofasisti, pystyy lentämään pähkinöitä syötyään

Nimi: Kito_kokoru42
Tiedot: Isännätön kybersamurai, jonka käsitys toden ja internetin erosta on hämärtynyt. Selvinpäin ollessaan noudattaa samuraihyveitä.
Kyvyt: Voi siirtyä digimuotoon niskassaan olevan USB-portin kautta. Tuntee viisi elementtiä & tuulensuuntaa. Mestarillinen katanan käyttäjä.
Heikkoudet: Koukussa viinaan ja nettipornoon.

Kahvilassa kohistaan hirviöstä, joka kuulemma syö ihmisiä ja eläimiä kokonaisena pureskelematta.
"Se söi koirani.", pyylevä mies selitti tuohtuneena. Hänen lompakossaan ei ollut harmikseni yhtään rahaa.
"Se söi naapurini!", väitti perunanenäinen vanhapiika. "Sitten se kiipesi ikkunasta makuuhuoneeseeni raiskasi minut."
Kaikkien huokaillessa kauhistuneena todennäköisesti keksitylle tarinalle, nyysin naisen lompakon ja ostin rahoilla itselleni tupla expresson.

Ei ole mitään parempaa, kuin kirkas aamu aurinko ja lämmin kahvi yhdistettynä kauhistuneiden ihmisten juoroiluun.

Kahvilan perällä samurai istuu silmät suljettuina. Mieleni liitää kattojen yllä, kun korvani poimivat vääryyden tapahtuman.
"Missä lompakkoni on!?" huudahtaa nuori nainen ikkunapaikalla, ja salamannopeasti olen taas läsnä.
>Seitsemästä hyveestä ensimmäinen; velvollisuudentunto
>Krapula ja häly estävät aistimasta syyllistä
>Roisto voi poistua millä hetkellä hyvänsä
>Suostuttele lumi putoamaan katolta ovien ja ikkunoitten tukkeeksi
Näin aikaa pelanneena astelen tiskille.
"Antaisiko kaunis neiti yhden luomukahvin väsyneelle samuraille," tilaan neljättä hyvettä; kohteliaisuutta, noudattaen, sekä kovaan ääneen, jotta syyllinen kuulisi samurain olevan läsnä.
Haluan kauhun kylmien käsien kiertyvän hänen sydämensä ylle.
Ovelle kertyy suuttuneita & hämmentyneitä ihmisiä XD.

Apustaja joutui hylkäämään entisen asuntonsa, joten hän nyt yöpyi metsässä monen sadan kilometrin päässä tutusta Apulasta, tuosta vammaisten paratiisista. "Haluuks iso poika ostaa essoja?" kysyi metsän pimeydestä hoiperrellut narkkari. "Haluam osta vahvin kemin kaali", elämäänsä tyytymätön ja nälkäinen Apustaja vastasi. Nisti innostui ja narisi: "puistokemistimestari Jani kokkas eilen kromosomin, mut ei me tiietä mitä tää tekee".

Apustaja vaihtoi vaattensa ja rahansa tuohon ristin muotoiseen, selvästi liikkuvaan herkkuun. Pian maailma pimeni. Hän heräsi, muttei päässyt ylös. Keho tuntui turvonneelta. "Öööärrrgh miätä ehmentiä", hän parkaisi nähtyään peilikuvansa puhelimen kameran avulla. Kaula oli poissa, kasvot olivat turvonnet ympyräksi ja raajat kaksi kertaa lyhyemmät.

"Rääääähh kovna om nä älkä", lihaksikas mongoloidi valitti ja lähti pyörimään kaupunkia päin. Vauhti kiihtyi kovaksi ja hän lensi asunnon seinästä läpi. Ruokaongelma oli ratkaistu.

Mikään ei ole pahempaa kuin se, että joku sulkee verhot aurinkoisena päivänä. Katolta putoavat jättimäiset lumimassat menevät samaan kastiin, joskin on pakko myöntää etten ole eläissäni nähnyt sellaista määrää lunta.

"Me emme pääse ulos, mitä jos tämä on hirviön tekosia?", nuoren naisen ääni sanoo panikoiden.
"Naurettavaa.", vastasi fedoraan pukeutunut viiksekäs mies. "Punikit ovat taas usuttaneet auramiehet vallankumoukseen, sitä se vain on."

Ryystän kahviani ja ääni kuulostaa kovalta korvissani. Vatsaani painaa ja oloni on omituinen; aivan kuin seisoisin alasti luokan edessä. Tuntisinko muka syyllisyyttä? Minä, joka työkseni tapan ihmisiä. Muitakin vaihtoehtoja vatsan väännölle toki on, mutta se olisi aivan liian huonoa tuuria, ensimmäinen lomapäivä viiteen vuoteen....

Myyjänainen poistuu kyselemään, onko täällä luomukahvia. Nojaan tiskiin ja luon katseeni ihmisjoukkoon.
Yleensä niin kovin rentoutunut ja kirkas kahvila on nyt latautunut pimeydellä ja jännityksellä. Epätietoinen väkijoukko alkaa kallistua sille kannalle, että hirviö on lukinnut meidät sisälle, luultavasti Neuvostoliiton käskystä. Lankapuhelin ja takaseinän tietokoneet eivät toimi, mutta joku virkamies
(tai nainen. Hän pukeutuu kovin sukupuolettomasti) soittaa hätäpuhelua isolla "tasku"puhelimellaan. Joku poneihin suuntautuneen näköinen herrasmies selittää, kuinka valtakunnanjohtaja Hessu kyllä ratkaisee peto-ongelman kunhan vain ehtii.
Luomukahvini viimein saapuessa väki näyttää pahaenteisen rauhoittuneelta.
"Mutta mitä jos peto on sisällä jo! 🐙" huudahdan. "Sillä tiedetty on, että jonkun lompakko on viety."
Eihän vääryyden sovi antaa unohtua.

Seuraavana aamuna jokutyyppi heräsi, ja tajusi, että oli tuhlannut ison osan elämästään internettissä roolipelin kirjoitteluun.

Vitsi vitsi, mietin vain miten tästä nyt näin innostuit? Harvemmin kommentoit mihinkään montaa kertaa.

Hätkähdän, kun rainbowdash-paitaan pukeutunut mies puhuu. Valtakunnan kirkon jäsen on aina sielua kylmäävä näky. Paidasta päätellen puhuja on arvoltaan vähintäänkin pappi.

Mutta nyt joku kiinnitti huomion varkauteen. Olen varma, että tänään on maanantai 19 päivä, ei elämä muuten olisi näin paskaa.
"Mitä hirviö tekisi lompakolla?", kysyin ja join kahvini loppuun. Yritin pitää äänensävyni kepeäni ja otin kasvoilleni kohteliaan hymyn, jonka väläytän yleensä asiakkailleni. Yleisö ei näytä lämpenevän. "Sellaiset olennot kulkevat täysin halujensa ja himojensa- " ,vilkaisin merkitsevästi perunanenäistä naista, "-vietävissä, eivätkä ne kykene käyttämään rahaa tai pudottelemaan lunta alas katolta. Jos hirviö olisi täällä, en me enää olisi tässä." Hymyilin lämpimästi hymyä, jonka olen varannut niille harvoille, jotka syystä tai toisesta armahdetaan.

"Olet oikeassa," vastaan.
"Laisesi järjen henkilö lienisi juuri oikea apustamaan varkaan etsinnässä. Näet, joka antaa vääryyden anteeksi, ei ansaitse tulla muistetuksi."
Väkijoukko seuraa meitä nyt kuin viihdyttäjiä. Kaikki ovat tyyniä. Roisto osaa selvästi kätkeä tunteensa ihmismassojen aurojen sekaan.
Siemaisen kahviani. Se ei ole luomua.

Voi vittu. Miten minä inhoankaan moraalisia filosofeja. Pyövelin koulutuksessa ei panosteta tyylikkääseen itsensä ilmaisuun, joten minulla menee hetki siihen, että saan selvitettyä itselleni mitä vieras haluaa.
"Pelkään pahoin, että olette väärässä.", sanon hitaasti ja harkiten, ja toivon kuulostavani älykkäämmältä kuin olen. "Minun heiniäni ei ole rikosten selvittäminen vaan niistä rankaiseminen." Yksi kahvikuppi kävi kalliiksi.

"Mikäli mitään rikosta on edes tapahtunut, kaikella kunnioituksella.", sanon ja pulssini hakkaa lujaa "Neiti on voinut myös pudottaa lompakkonsa. Ehkä meidän tulisi hiukan katsella ympärillemme?"

Valmistaudun henkisesti "löytämään" lompakon pöytäni alta.

Väkijoukko alkaa katsella syyttävästi naista, joka raivoaa jotain huolimattomuudettomuudestaan. Itse käännyn valittamaan kahvista, ja sovinnon eleeksi minulle tarjotaan viinapulloa. Otan sen mielihyvin vastaan ja alan juoda.

Hälinän turvin pudotan lompakon lattialle ja potkaisen sen lähimmän pöydän alle, mistä sen sitten joku löytääkin. Omituinen vieras ryystää onnellisen näköisenä viinaa. Minun tekee mieli pyytää huikkaa, sillä eilinen juominen tuntuu vielä. Sen sijaan syvennyn tarkastelemaan lumivallia. Minkään katon päällä ei ole noin paljoa lunta....

Ei ole sattumaa, että omituinen vieras ja omituinen lumikinos tapahtuvat sattumalta samaan päivänä. Vilkaisen taas ryyppäävää miestä. Toivottavasti hän saa vallin poistettua humalassakin

Yhtäkkiä pullo on tyhjä.
Kahvilan väki ei ole tyytyväinen joutuessaan etsimään lompakkoa; heidänhän piti vain seurata showta. Joku pikkulapsi sisarineen bugaa pöydän ympäri järkevän toiminnan sijaan. Virkahenkilö ilmoittaa, että meidät kaivetaan pian ulos.
Lompakon löytää joku viiksityyppi. Miten hän tiesi, mistä etsiä? Hänen ilmoittaessaan löydöstä astun hänen ja lompakon omistajan väliin napaten vasemmalla kädellä toisen viinapullon ja oikealla katanani.
"Syylliseltä ainakin näytät SINÄ!" huudahdan miehelle. Irrotan pullonkorkin hampaillani ja syljen sen läheisen NPC:n kasvoille. Samurai-ilmeeni ei värähdäkään.

"Rauhoitutaans nyt!", huudahdan. "Ei ole mitään syytä kiivastua, lompakko löytyi ja elämä hymyilee nyt." Vannoin itselleni, etten enää ikinä ryöstä mitään. Tunnelma oli niin jännittävä, että eilisestä asti mahassani muhinut viinan ja pizzan sekamelska päätti tulla päivänvaloon.
"Blyääääääh", ja lattia täyttyi vanhalle viinalle ja kahville haisevasta tahnasta. Seoksen väri oli mielikuvituksellinen. Hiljaisuus poltti korvia.

Oksentajan viimein hiljennyttyä laskeutuu myrskyä edeltävä tyyneys. Täydellisessä hiljaisuudessa tuijotamme toisiamme, minä ja vastustajani. Tilaisuus on jalo; ei apinatanssia, vain matelijanaivojen kylmää kuolettavuutta.
Hiljaisuuden keskellä kuulen, kun joku vetää revolveria. Salamanterinnopeasti pudotan pullon ja torjun luodit takanani olevalla naisella. Samalla, tehokkaasti kuin kobra, heitän miekkani pyörivään liikkeeseen, joka katkoo pakenevan roiston kaulan, sekä hänen takanaan olevan papin jalat.
Sekunnissa, joka revolverimieheltä kuluu aseen lataamiseen, kimpoaa katanani lattiasta ja pöydästä palaten käteeni.
Miehen ampuessa lisää viillän luodit kahtia.
Kahden sekunnin päästä hänen suolensa lojuvat lattialla.
>Realisation kun tapoin myös alkuperäisen rikoksen uhrin
>Mental facepalm

Ihmiset kirkuvat, mutta minä vain tuijotan lattialla olevaa suolikasaa. Tajuan, että olen hengenvaarassa, mutta sanon silti:
"Tämän takia teloitamme vangit yleensä myrkyllä tai pään katkomisella. Vatsan auki sivaltaminen on kamalan sotkuista ja epäergonomista. Jatka tuota, niin kymmenen vuoden päästä kärsit olkapäävammasta." Nielaisen ja kohottaudun polvet vavisten seisomaan. "Monet vangit pitävät jokisimpukoista uutetusta myrkystä. Se saa heidät iloiselle tuulelle, ja mikäs sen parempaa kuin kuolla laulaen."

Ääneni tuntuu kaukaiselta, kun jatkan luentoani erilaisista teloitustavoista. Kaikkea se ahdistus aiheuttaakin.

"Joka laulaen kuolee, se kunniatta elää!" julistan vastaukseksi.
Ihmiset ovat alkaneet tiivistyä seinille ja valua pöytien taakse. Ulko-ovelta kuuluu sen suuntaista ääntä, että pelastajat ovat pian sisällä.

"Okei.", hingun. Mietin, kuinka ninjamies onnistuu pysymään pystyssä kokonaisen pullon juonnin jälkeen. "Se on varsin mielenkiintoista. Mistä olet muuten, ehhhh, kotoisin?" Tuijotan oksennusta lamaantuneena.

Tällaisesta täystuhosta seuraisi selvinpäin seppuku. Ja mitä tuokin tuossa kyselee? Sen saatanan syöpäläisen saisin sivallettua silpuksi samurai-ilmeeni sammumatta!
Odotan hiljaa tuijottaen ovea.

Vastausta ei kuulu, mutta minä oksennan uudestaan. Paikallinen poliisi saa oven auki ja näkee ensimmäisenä minut oksentamassa.

Joukko poliiseja ryntää sisään. Ilmeisesti he ottivat petojutut tosissaan. Varusteetkin ovat asianmukaiset: suojavaatetus, taajuushäiritsimet, kaukotainnutinaallottajat ja komposiittinyrkkeihin asennetut letaalit sähköshokkiruoskat. Vaan sehän ei samuraita peljäytytä! Syöksyn katana ojossa heitä kohden, ja saan osuman tainnutusaallosta. Hereillä sinnitellessäni kuulen väen takanani kaatuilevan tajunsa menettäneinä. Sitten jaan heidän kohtalonsa.

nimi: Adolf Hitler
ammatti: Diktaattori
harrastukset: Juutalaisten tappaminen
erikoiskyky: vitun sexyt viikset
heikkoudet: Stalin ja Italia

Nimi: Ei vielä tiedossa kutsutaan lempinimellä Datahack
Ammatti: Poliisi/hakkeri poliisille
Erikoiskyky: Taitava tietotekniikan kanssa
Heikkoukset: Huono sosiaalisissa tilanteissa

Istun poliisiasemalla valmiina rekisteröimään tulevien rikollisten tiedot. Muut poliisit lähtivät äsken läheiseen baariin, varkauden takia.

Herään historialliseen kipuun. Olen pienessä huoneessa, jossa haisee paskalta.
"Huhuu?", sanon käheästi. Kuinkahan pahassa kusessa olen?

Herätessäni olen yhä taistelutilassa, ja ensimmäinen tekoni onkin vetää katana esiin ja silpoa lähin vastustaja. Katana tosin puuttuu, mikä lienee hyvä, sillä "vastustaja" on putkan wc-istuin, jonka tuhoaminen ei pitkällä tähtäimellä liene kannattavaa. Kokemukseni mukaan näissä paikoissa joutuu viettämään tovin, vaik'eivät seinät ole suurta samuraita koskaan useaa päivää pidätelleet.
Istuimen ja sängyn lisäksi huoneessa ei muuta olekaan. Seinät ovat likaisenharmaat latistaakseen älyllisen ajattelun ja kapinahengen.
Havaitsen niskassani oudon kyhmyn. Tunnustelen, ja yritän irrottaa sen. Kyseessä on jonkinlainen metalliesine, mutta se ei tottele metallikäskyjä. Mitä perkelettä se on? Adamantiumia? Ja se on kiinni USB-portissani.
Siirryn laitteen sisään, mutta en kovin toiveikkaana. Vaikka omaankin jopa hakkereilla harvinaisen kyvyn siirtyä digimuotoon, eivät tietotekniikkataitoni ole edes keskinkertaiset. Ja tosiaan, laitteen suojaus on minulle kuin vierasta kieltä. Havaitsen kuitenkin, että siinä on jäljitin ja jonkinlainen sähköinen lamautin.
"Pahanilman paskalintu, väärämieli vainolainen, juopa tuoppi poronkusta, poronkustapa hyvinkin!" kiroan palattuani fyysisyyteen. Pääkaupunkiseudulla on näemmä poliiseille jaettu saatanalliset resurssit. Taidan olla pulassa.

(tässä kohtaa olisi suotavaa, että joku (yuggis_? deadp00l?) ottaisi asiakseen ohjata virkavallan toimintaa)
(äkkiähän tämä kuoli)

Olen kuumeessa niin en jaksa keksiä muita hahmoja

reijolan nuorisotalo palaa syttynyt koirauuksista nuorten suhteen. pekka puska mehil. ym ovat tuli pöksyjen alla puska syö huosunsa.

No niin eiköhän ole aika lähteä kotiin." sanon samalla kun vapauta vangit. Tästä tulee jokaiselle 100€ sakot tai viikko vapaaehtoistyötä. Nyt poistukaa olkaa hyvä. Itse lähden kotiin sillä työvuoroni loppuu juuri

Seuraavaksi noutaja jo tuleekin. Vartija siis, ei kuolema. Minut kuljetetaan pimeää käytävää pitkin jonkinlaiseen eteiseen. Ilman käsirautoja.
Tänne on näemmä tuotu kaikki muutkin. Ymmärrettävästi he tiivistyvät jälleen kauaksi minusta, ja kun virkailija päästää kaikki kotiin, lähtee suurin osa vain nopeasti mahdollisimman kauas, eikä näin ehdi valittaa turhista sakoista.
Minä, yhtenä harvoista, en ole lähdössä minnekään!
"Anteeksi, mutta taisitte lootata katanani, ja haluaisin sen takaisin," huomautan virkamiehelle. Katana on samurain temppeli, eikä sitä siis noin vain hylätä! Aion kysyä myös seurantalaitteen poistoa, mutta sitten muistan, miksi olen täällä. Massamurha kahvilassa. Ja ne päästävät minut pelkillä sakoilla?
Jokin tässä ei ole oikein. Siispä en sano enempää. Parempi tarkkailla ensin tilannetta.

Toinen hahmo, kun pelaajat ovat vähissä....

Nimi: Amanita Elisa Loque (tunnetaan yleensä Elisana)
Tiedot: 16-vuotias tubenomiopiskelija. Elisan isä katosi (virallisesti ei-tapahtuneessa) room zero -onnettomuudessa, mikä on jättänyt hänelle kauhunsekaisen kiinnostuksen mysteerejä kohtaan. Pitää myös leipomisesta ja syömisestä. Ulospäinsuuntautunut ja voimakkaan tunteellinen.
Kyvyt: Mediankäyttötaidot, estetiikantuntemus ja herkullisen ruoan valmistaminen.
Heikkoudet: Huono kunto ja tuntoyliherkkyys.

Nimi: Zap
Ammatti: Ninja
Ikä: jotain 10-100
Erikoistaito: erilaiset ninjataidot
Heikkoudet: järkyttävän allerginen porkkanalle. Pelkkä sen haju voi tappaa hänet

Jossain kaukana Zap havahtuu hereille. Hän aistii aikojen takaa olevan ystävänsä, samurain, tarvitsevan hänen apuaan. He olivat tutustuneet pienenä lähitaistelukurssilla, ja nyt Zap tunsi velvollisuuden kutsuvan. Hän käytti ninjataitojaan, ja katosi sumuun.

Seison eteisessä. Voisin lähteä vapaasti, mutta jokin pidättelee minua. (Kenties vaisto, kenties krapula.) Palveluspaikkani on toisella puolella valtakuntaa, mutta tuskin täälläkään säännöt niin erilaiset ovat että ihmisiä tappaneita päästetään noin vain irtaalleen sakkojen kanssa. Ellei sitten ninja ole jokin salaisen palvelun agentti, taistelutaidot ja vähäinen tuomio puhuisivat sen puolesta.

Onkohan hänellä minusta mitään positiivista raportoitavaa? Entä jos kouluttajani pöydälle ilmestyy raportti, jossa kerrotaan kuinka minä, huippuunsa koulutettu pyöveli, sössöttää sekavia krapulassa? Ei olisi ensimmäinen kerta.

Karaisen itseni ja astelen määrätietoisesti Agentti Ninjan luokse. Lähempänä huomaan niskassa komeilevan seurantalaitteen, mikä vahvistaa epäilyksiäni.
"Hyvää päivää, herra.", sanon niin kohteliaasti kuin osaan. "Aloitimme ehkä vähän väärältä pohjalta. Kuinka työmatkanne on sujunut?"

Toivon, ettei minun tarvitse tarjota mitään, sillä lompakkoni on kadonnut. Ja toivottavasti saan suuren plussan kohteliaasta käytöksestäni.

Kun kaikki ovat lähteneet avaan tietokoneeni sivukujalla jonne olin jäänyt. Siihen mystiseen robottininjaan jättämäni seurantalaite toimii. "Mahtavaa." Totean. "Pääsen käsiksi kaikkiin hänen tietoihin." Hymäilen tyytyväisenä. Enää hän ei pääse tappamaan ihmisiä noin raa^asti. Katoan varjoihin

Mietin, miksi joku tulisi juttelemaan minulle. Onko hän poliisien juonessa vai vain tyhmä? Päätän joka tapauksessa vastata.
"Itseasiassa en ole työmatkalla. Olen täällä uudenvuodenjuhlia varten. Vähän etuajassa kieltämättä, joten ymmärrän erheenne."
En ole aivan varma, mikä päivä on, mutta murhat suoritin 27.12, enkä yleensä nuku pitkään, joten oletan olevan yhä sama päivä.

"Vai niin. ", sanoin. "Toivottavasti ne sujuvat teille paremman kuin kapakkareissu." Tajusin liian myöhään että tuo voidaan lukea vittuiluksi.
"Tokihan se sujuukin paremmin, mikäli pysytty erossa sinipukuisista huorista. Ne saattavat aluksi vaikuttaa säyseiltä, joskin helvetin puheliailta, mutta paljastuvat sitten passiivisaggressiivisiksi hirviöiksi. Siinä ei jää muuta kuin paha mieli ja tyhjä lompakko. Minulla ei itse asiassa jäänyt edes lompakkoa."
Tämä tuskin tekee vaikutusta kouluttajaani.
"Halvimpia ovat keltaiseen pukeutuneet, mutta heiltä tilatessa ei ikinä tiedä mitä saa. Tautisiakin kuulemma ovat. Purppuraan pukeutuneet sitä vastoin ovat kalleimpia, mutteivät välttämättä parhaimpia. Yleensä kannattaa suosia punaiseen ja vihreään pukeutuneita. Hinta-laatu-suhde parhain."

Ahaa, hän on autisti! Varsin kiinnostava sellainen tosin, kun oikein miettii. Eikös hän aiemmin luennoinut teloituksistakin?
Ja kun poliiseilta kerran vie aikaa hakea katana, voin yhtä hyvin imeä tietoa itseeni; viisaushan sentään on seitsemästä hyveestä yhdeksäs.
"Onko tämä vain huorien juttu, vai onko koko kansa värikoodattu?" kysyn kiinnostuneena toivoen, että punainen asuni ei johda kyseisen värin valheelliseen suosimiseen (mikä onneksi on autistilta epätodennäköistä).

"Ei, vain huorat." sanoin mielissäni siitä, että kerrankin joku on kiinnostunut kuuntelemaan minua. "Heidät tunnistaa kohtuu helposti käytöksestä.... Ai niin. Kokonaan valkoisiin pukeutuneet ovat kotkolaisia, he uskovat johonkin mystiseen Kotko-nimiseen jumalaan, joka palaa jokin päivä ja voittaa kaikki. He ovat äänekkäitä, mutta harmittomia." Vaikenin.

Yritän pohtia, mistä muusta agentti voisi olla kiinnostunut. Bordellien on todettu olevan yhteydessä huumeiden salakuljetukseen, mutten keksi muuta.
"Onko mitään muuta, mitä haluaisit tietää? Olen joutunut opiskelemaan yhteiskuntatieteitä koko ikäni."

Siihen luonteva keskustelu katkesi. Tieto on aina hyvästä, mutta spesifin aiheen keksiminen on liian haastavaa.
"Eipä oikeastaan, ellet sitten osaa irroittaa jäljittimiä, ja se ei liene yhteiskuntatiedettä," vastaan.

Miksi agentti haluaisi irroittaa jäljityslaitteen....
"Se kyllä irtoaa, jos katkaisen pääsi." totesin. "Muilla tavoin telotetuista vangeista jäljityslaitteet irroittaa yleensä hautausurakoitsija."

Naurahdan hieman, enkä ole edes pettynyt, sillä en mitään odottanutkaan. Luultavasti kannattaa vain antaa keskustelun kuolla ja jäädä odottamaan tavaran palautusta.

(jännää, että mitään tuplatunnusepäilyjä ei ole tullut, vaikka käytät neloispistettä)

"Miekkasi on varastettu" vastaa joku random poliisi

Poliisin ilmoittaessa miekkani olevan varastettu muuttuu huoneen ilma viileäksi ja valo himmeämmäksi. Raivon aalto pyyhkäisee ylitseni.
Kuka tämän olisi tehnyt? Vietiinkö miekka jo kahvilassa vai varastettiinko se täältä? Onko se varastettu ollenkaan, vai kuuluuko tämäkin juoneen?
En voi selvittää asiaa, ennen kuin selvitän pääni. Kuljen siis ovesta ulos DisneyCityn jäisille teille.

Ninjan mentyä riennän lähimpään pankkiin saadakseni käteistä (ja sakon maksettua). Sitten lähden suuntaamaan hotellille.

Tämäpä kuoli yllättävän nopeasti