YLE on vihervasureiden ja suvakkien myötäilijä

28.11.17 Yle 1:n toimittajan vetämässä väittelyssä olivat vastakkain vihreitä edustava Helsingin apulaispormestari ja perussuomalaisten edustaja jotka väittelivät paperittomien terveydenhoitoon Helsingissä liittyvistä asioista. Ohjelman lopuksi toimittaja pyysi väittelijöiltä loppukommentteja. Kävi just Ylen linjan mukaisesti että vihreälle annettiin aikaa kommentille mutta persujen edustajalle ei sitä suotu. Tällainen valtakunnallinen "riippumaton" media meilä on, jota pakolla pidetään pystyssä verovaroilla. En maksais yle veroa jos ei olis pakko.
1.12 Ylen pressikubissa oli vieraana vihreiden Emma Kari, joka on suvakkihoro pahimmasta päästä. Emma meinasi lipsauttaa vahingossa miten vihreille on tärkeää että kaikki (maail...) mutta huomasi ajoissa mokan ja korjasi heti perään että kaikki maan ihmiset, siis Suomen, tulisivat kohdelluiksi tasa arvoisina. Meinasi Emmalla käydä vahinko mutta kyllähän vihreiden arvomaailmaa on jo nähty niin paljon ettei se ainakaan Suomalaista kantaväestöä ja heidän
puutettaan tai hätäänsä koske.
Medioista lisäksi HS on uutisoinneissaan Ylen kanssa erittäin paljon samoilla linjoilla.
074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kars kirjoitti:

28.11.17 Yle 1:n toimittajan vetämässä väittelyssä olivat vastakkain vihreitä edustava Helsingin apulaispormestari ja perussuomalaisten edustaja jotka väittelivät paperittomien terveydenhoitoon Helsingissä liittyvistä asioista. Ohjelman lopuksi toimittaja pyysi väittelijöiltä loppukommentteja. Kävi just Ylen linjan mukaisesti että vihreälle annettiin aikaa kommentille mutta persujen edustajalle ei sitä suotu. Tällainen valtakunnallinen "riippumaton" media meilä on, jota pakolla pidetään pystyssä verovaroilla. En maksais yle veroa jos ei olis pakko.
1.12 Ylen pressikubissa oli vieraana vihreiden Emma Kari, joka on suvakkihoro pahimmasta päästä. Emma meinasi lipsauttaa vahingossa miten vihreille on tärkeää että kaikki (maail...) mutta huomasi ajoissa mokan ja korjasi heti perään että kaikki maan ihmiset, siis Suomen, tulisivat kohdelluiksi tasa arvoisina. Meinasi Emmalla käydä vahinko mutta kyllähän vihreiden arvomaailmaa on jo nähty niin paljon ettei se ainakaan Suomalaista kantaväestöä ja heidän
puutettaan tai hätäänsä koske.
Medioista lisäksi HS on uutisoinneissaan Ylen kanssa erittäin paljon samoilla linjoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu