Tällä palstalla tämä jatkuva "ei voi olla kihloissa jos ei ole menossa (heti) naimisiin"-jankutus sormi pystyssä alkaa olemaan jo vähän naurettavaa. Juu, tiedän kyllä, että kihlaus on lupaus naimisiin menosta. Ja tiedän, etteivät useimmat niele ajatusta siitä, että käsitteet ja sanojen merkitys muuttuvat ajn myötä. Minusta vain tuo sormi pystyssä opettaminen on jotenkin aika turhaa, koska useimmiten näiden "kihloissa, ei naimisiin" -tapausten takan on ihan tietty ongelma: yksinkertaisesti täysin oikeaa sanaa ei ole olemassa. Tämä käyty keskustelu on vain merkki siitä, että nyt olisi tilausta uudelle käsitteelle tai vanhojen muokkaamiselle.
Nykyään kaikki eivät koe naimisiin menemistä (sitä paperia, juhlia, samaa nimeä tms.) mitenkään tarpeelliseksi. Silti pariskunta voi haluta jotenkin ilmaista toisilleen sitoutumisensa ja halunsa olla yhdessä. Usein halutaan näyttää tämä myös muulle maailmalle, aivan kuten naimisiin mentäessäkin. Tällöin sormus vasempaan nimettömään on luonteva ratkaisu.
Kuitenkaan ei ole sanaa, joka kuvaisi toiselle lupautumista ja sitoutumista, johon ei liity avioliittoaikeita. Kaikki keksityt ilmaisut ovat kankeita, eikä muille välttämättä ole selvää, mitä niillä tarkoitetaan. Niinpä moni päätyy käyttämään kihlaus-termiä, vaikkei se oikein olekaan: se kuitenkin tuo esille halun elin-ikäiseen sitoutumiseen ilman, että tilannetta tarvitsee juuri selitellä.
Eiköhän siis lopeteta turha poru sanan oikeaoppisesta merkityksestä. Joko nyt on keksittävä uusi, pätevä sana uudelle ilmiölle (ehdotuksia :) ), tai sitten on hyväksyttävä mahdollisuus kihlaus-käsitteen laajentaminen koskemaan koskemaan sitoutumista yleensä.
Nykyään kaikki eivät koe naimisiin menemistä (sitä paperia, juhlia, samaa nimeä tms.) mitenkään tarpeelliseksi. Silti pariskunta voi haluta jotenkin ilmaista toisilleen sitoutumisensa ja halunsa olla yhdessä. Usein halutaan näyttää tämä myös muulle maailmalle, aivan kuten naimisiin mentäessäkin. Tällöin sormus vasempaan nimettömään on luonteva ratkaisu.
Kuitenkaan ei ole sanaa, joka kuvaisi toiselle lupautumista ja sitoutumista, johon ei liity avioliittoaikeita. Kaikki keksityt ilmaisut ovat kankeita, eikä muille välttämättä ole selvää, mitä niillä tarkoitetaan. Niinpä moni päätyy käyttämään kihlaus-termiä, vaikkei se oikein olekaan: se kuitenkin tuo esille halun elin-ikäiseen sitoutumiseen ilman, että tilannetta tarvitsee juuri selitellä.
Eiköhän siis lopeteta turha poru sanan oikeaoppisesta merkityksestä. Joko nyt on keksittävä uusi, pätevä sana uudelle ilmiölle (ehdotuksia :) ), tai sitten on hyväksyttävä mahdollisuus kihlaus-käsitteen laajentaminen koskemaan koskemaan sitoutumista yleensä.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Miten olisi "avoin kihlaus"?
Niin kuin avioliitto vs. avoliitto?
Hyvä, tulee ehdotuksia :)
Minusta olisi parempi, ettei uusi sana olisi johdos kihlauksesta, se kuitenkin liittyy vankasti avioliittokäsitteeseen...
No joo, tää sananmetsästys oli tämmöinen leikkimielinen juttu. On vain tullut vastaan tilanteita, joissa ko. asioita kuvaava termi olisi näppärä.
Etsit selvästi sanaa "seurustelu". Se tarkoittaa sitä, että pari on sitoutunut toisiinsa. Vasemman käden nimettömässä voi pitää muitakin kuin kihlasormuksia, eli pariskunta voi hyvin hankkia sormukset ja pitää niitä sitoutumisen merkkinä. Sitten vain täytyy muistaa uteliaille sukulaisille kertoa, että ei ole kihloissa vaan muuten vain sitoutunut.
Jos kihlaus-sanan merkitys muutetaan, millä sanalla kuvataan pariskuntaa, joka on kihloissa sanan vanhan merkityksen mukaan? Pitäisikö sitten alkaa puhumaan tosikihlauksesta?
Nykyisellään kihlaus-sanalla on hyvin selvä merkitys. En ymmärrä, miksi sen merkitystä pitäisi alkaa hämärryttämään. Seurustelu-sana on nykyiselläänkin epämääräinen, joten se sopii hyvin epämääräiseen elinikäiseen sitoutumiseenkin. Enkä tarkoita nyt epämääräisellä negatiivista asiaa. Totuus vain on se, että jos pariskunta on "sitoutunut toisiinsa loppuelämäksi", se voi tarkoittaa montaa asiaa. Jotkut ystävätkin ovat sitoutuneet toisiinsa loppuelämäkseen. Avioliitto ja siten myös kihlaus ovat selkeästi määriteltyjä asioita. En kannata niiden merkityksen hämärtämistä.
Ainakin voi keksiä vaikka uudissanoja, jos haluaa. Voi puhua vaikka elämänkumppanistaan, jos viittaa ihmiseen, johon on sitoutunut. Mielikuvitus liikkeelle, ihmiset. Ei vanhan sanan merkitystä tarvitse aina raiskata, joskus voi keksiä uudenkin sanan.
Kyllä minunkin mielestäni uusi sana olis parempi juuri mainitsemastasi syystä. Sellainen pitäisi kuitenkin ensin lanseerata niin, että se tuntuisi luontevalta.
Sana "seurustelu" ei käy: se sisältää ajatuksen tutustumisvaiheesta, jossa ei vielä olla varmoja, halutaanko viettää loppuelämä yhdessä. Kyllä minulle ainakin seurustelusta tulee aivan eri mielleyhtymä kuin avioliitosta, vaikka nimenomaan tarkoittamani tilanne on lähempänä avioliittoa. Tämä uudissanan tarve koskee juuri pareja, jotka ovat täysin sitoutuneet toisiinsa, mutta eivät syystä tai toisesta kaipaa virallista paperia sen todisteeksi.
Niin, ja tuo elämänkumppani on kyllä ihan hyvä nimitys (itsekin sitä käytän, vaikken tuosta elinikäisyydestä satavarma vielä olekaan), se vaan ei vielä kuvaa sitä "vähän niin kuin kihloissa/naimisissa"-ajatusta...
Ei sillä, ei tämä nyt mikään iso asia ole, minusta vaan on ymmärrettävää, että ihmiset käyttävät termejä väärin, kun sopivia ei oikestaan ole olemassa (tai ne ovat liian mutkikkaita).
Well, ehkä joku vielä keksii ratkaisun :)
Kyllä minulle seurustelu on nimenomaan sitoutumista. Ei ihme että kaikenmaailman kahleisiin tulee kiire, jos kaksi ihmistä eivät voi ilman niitä sitoutua toisiinsa. Ja ihmekös että suhteet sitten päätyvät pettämisiin ja muihin petkutuksiin jos seurustelulle ei anneta sille kuuluvaa vakavaa suhteutumista.
Minulle seurustelu on vakavaa, päätös sitoutumisesta ja halusta olla toisen kanssa AINA. Sitä edeltävää aikaa kutsun tapailemiseksi.
Jos seurustelua ei oteta vakavasti niin siitä syntyy juuri kiire mennä kihloihin.
Juu-u. En ole naimisissa enkä kihloissa. Olen kuitenkin seurustellut saman miehen kanssa pian viisi vuotta ja pidämme yhteistä tulevaisuuttamme hyvin todennäköisenä ja toivottavana. Nimitän yhdessä oloamme oikeaoppisesti seurusteluksi, enkä koe tarvetta saada sen vakavampaa sanaa...
MUTTA! Nyt sitten paljastui että 10-vuotias pikkusisareni "seurustelee" erään miespuolisen luokkatoverinsa kanssa. He todella käyttävän sanaa 'seurustella'. Kohta on taas uusi sana haussa, koska voiko vaikkapa 30-vuotiaiden vuosia kestävää tutustumisvaihetta nimittää samalla käsitteellä kuin kolmasluokkalaisten letistäkiskomista?
Uusia sanoja kaivataan... jonkin ajan kuluttua ne 30-vuotiaat säännöllisesti tapailevat tutustujat tuntevat itsensä aivan naurettaviksi jos sanovat seurustelevansa =)
Minä en käyttäisi 10-vuotiaan pikkusisaren kyseessä ollessa sanaa seurustelua, vaan parempi sana on "tapailu".
"Tapailen nykyisin Lauria". Tuota sanaa on aiemminkin käytetty, joten miksi hylätä hyvä sana. Tietysti voisi käyttää myös sanaa "ensi rakkaus", mutta sitä on hieman vaikea käyttää verbinä.
En minä puhukaan heidän kohdallaan seurustelusta, vaan kysyn ehkä että "kauankos te nyt olette olleet Erkan kanssa yhdessä?". Me puhuttiin ala-asteella "yhdessä olemisesta", siksi kai käytän tuota ilmaisua. Mutta he puhuvat seurustelusta... tai seukkaamisesta =) Suloista.
Seukkailu on ihan hyvä sana, nuorista puhuttaessa. Mutta anteeksi vaan, en voi kuvitellakaan kenenkään yli 30-vuotiaan puhuvan "seukkailusta", kuullostaa todella huvittavalta. :)
Ehkä olen hieman tosikko, mutta kuvittelepa vaikka Nokian naispuolisen johtajan puhuvan jossain, että "seukkailen Matin kanssa".
Kun nyt tähän aiheeseen päästiin niin sanonpa samalla että pitkäaikaisessa parisuhteessa poikaystävän (ei kovin vakavaa) ja miesystävän (aivan liian kulahtanutta) välissä pitäisi olla jotain. Avomieskin tuntuu jotenkin niin kankealta, varsinkin nuorten suussa, ja jos puhuu vain "miehestään", ihmiset olettaa että ollaan naimisissa.
Eräs 22-vuotias ystäväni on asunut samanikäisen avomiehensä kanssa jo neljä vuotta. Avomies kuulostaa kuitenkin jotenkin teennäiseltä ja liian korostavalta, kun monet hänen ystävistään ovat vielä sinkkuja tai seurustelun alkuvaiheilla. Se kuulostaa ehkä hieman hehkutukselta että "hei! me ollaan jo avopari", joten hän puhuu edelleen poikaystävästä... mikä taas antaa ehkä turhan kevytmielisen kuvan heidän suhteestaan.
Veljelläni (22v.) on sama ongelma: hän asuu tyttöystävänsä kanssa yhdessä, mutta kumpikaan ei koe käsitteitä avovaimo ja -mies kovin luonteviksi. Mutta ehkä se on vain heidän oma asenneongelmansa, toiset pelkäävät vakavia ilmaisuja ja toiset taas tekevät mitä tahansa saadakseen käyttää niitä.
Kamala että tästä maailmasta puuttuu paljon tarpeellisia sanoja =)
Selvästi asiasta on siis kahden laista tulkintaa. Minusta tapailu on se vaihe, kun nähdään silloin tällöin, tavataan ehkä muitakin. Seurustellessa oletetaan kummankin olevan uskollinen, ja nähdään säännöllisesti, toisen sukulaisetkin on ehkä tavattu. Seurustelu ei minusta tarkoita vielä päätöstä viettää loppu elämä yhdessä. Juuri sille, päätökselle olla loppuelämä yhdessä ILMAN avioliittoa (ja nimenomaan sille "kihlauksen kaltaiselle sopimukselle"), olen tässä huvikseni sanaa hakenut.
Seurustelu on minustakin sitoutumista, ei kuitenkaan välttämättä lupaus ikuisesta sitoutumisesta. Voisitteko itse käyttää termiä "seurustelu" kun olette olleet jonkun kanssa viisi vuotta, teillä on lapsi, asutte yhdessä ja aoitte aina olla yhdessä? Kyllä se sana minusta antaa väärän kuvan. Tiedän, että kuvaamani tilanne on nimeltään avoliitto, mutta tämä juttu on nyt vähän eksynyt raiteiltaan. Alkuperäisessä tekstissä ehkä tulee ilmi se, mitä hain :)
Sanos muuta :)
En minäkään ole oppinut poikaystävääni avomieheksi kutsumaan, vaikka hän sitä paperilla onkin. Se on jotenkin kankea ilmaisu...eihän juuri kukaan sano "aviomiehenikään", vaan pelkästään mieheni...
OK, onneksi elämässä on isompiakin ongelmia, mutta huvin ja urheilun vuoksi voitaisiin pistää sanatalkoot pystyyn. Josko sitte jokaiselle olisi sopiva termi eikä kenenkään tarvitsisi hermostua laittomista sanavallinnoista :)
Olet kyllä mielestäni ottanut esiin erittäin hyvän aiheen. Olen kanssasi täysin samaa mieltä!
Kuittailija, usko tai älä, olen itsekin joutunut tätä samaa asiaa miettimään useasti, koska emme edes asu miehen kanssa yhdessä, joten en voi todellakaan käyttää sanaa "avokki" tai "avomies".
Miesystävä kuullostaa todella teennäiseltä ja poikaystävään taidan olla jo liian vanha.
Mies itse kutsuu minua ulkopuolisille "sutturaksi". Se on savolainen sana naisystävälle. Minusta ihan hyvä, mutta monet tutut kauhistelevat. :) No, enpä ole hänelle vielä vastaavaa nimitystä löytänyt. Savossahan tuota käytetään kait sekä mies-että naispuolisesta, mutta jotenkin omaan korvaani kuullostaa naismaiselta.
Savon sydämestä tässä vastailen, enkä ainakaan itse ole törmännyt miespuoliseen sutturaan =) Mutta mikä ettei. Jotkut harvat (usein vanhemmat henkilöt) mieltävät sutturan aika kevytmielisenä naikkosena, mutta jos niitä muutamia ahdasmielisiä ei oteta huomioon, suttura on aivan loistava sana.
Itse puhun poikaystävästäni "ukkelina". Kuulostaa ehkä kamalalta noin kylmiltään, mutta ainakin tuttuni ovat tottuneet siihen. Tuota sanavalintaa ehkä selittää se, että kultaseni on minua yhdeksän vuotta vanhempi, mikä vielä tässä iässä (ja erityisesti silloin kun aloimme seurustella) on hieman huomiota herättävää =) Ukkeli mikä ukkeli, minusta se on ihan hyvä sana... yleensä vielä "miun ukkeli..."
Ei viestin kirjoittaja halunnut muuttaa kihlaus-sanan merkitystä, vaan laajentaa sitä! Eli kihlaus tarkoittaisi lupausta naimisiinmenosta tai vakiintunutta yhteiseloa yleensä.
Mielestäni "kaveri" on aika rento tapa ilmaista tyttö- tai poikaystävä. Kyllä sekin hieman ontuu... "Muutettiin sen minun kaverin kanssa uuteen asuntoon", mutta jos joku voi käyttää niin mikäs siinä. Eräs 50 vuotias kutsui omaa "poikakaveriaan" (eli ei kihloissa) "kaveriksi", heille mielestäni se sopi. Olivat elämäntapakumppaneita. Heh, mites olis "elämäntapakumppani"?! :D
Jenkeissä asuessani kaverit, jotka seurusteli vakavasti vaihtoivat kumppaniensa kanssa "promise ring:in" mikä oli lupaus että ollaan yhdessä mutta ei vielä suunnitella häitä. "Promise ring" on huomattavasti vaatimattomampi kuin varsinaiset kihlasormukset. Jenkeissähän khloihin mennessä yleensä sovitaan jo hääpäivästä ja kihlaparit kutsuvat kumppaniaan fiance:ksi (=Kihlattu). Olisikohan tämä "promise ring" systeemi toimiva myös suomessa... Kysymys on siis sitoutumisesta mutta ei olla vielä valmiita purjehtimaan avioliiton satamaan.
"Kaveri" sopii silloin hyvin kun kuulija tietää kenestä on kyse... uudelle ihmiselle "kaverin" esittely ei paljoa kerro.
Kun itse tapasin... öh... ukkelini sukua laajemmin ensimmäistä kertaa, joku täti tuli ihan hämillään kysymään että "Oletkos sinä nyt sitten se Samin (kröhöm) kaveri...?" Minulle tuli vähän sellainen kuva kuin seurustelumme ei olisi ollut kovin hyväksyttävää. Olemme kohdanneet erityisesti vanhemmilta ihmisiltä ensitapaamisella aika ankeita asenteita. (Tässä tapaamisessa olin 16-vuotias ja ukkelini 25.) Onneksi nämä asenteet ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen =)
siis kyllähän se uusi sana olisi parempi, tuo laajentaminen kun on vähä onkelmallista... :)
Toi on sinänsä musta hyvä termi, mutta kun kyse ei nimenomaan ollut mistään kihlausta kevyemmästä, vaan vähintään yhtä järeastä sitoutumisesta: eli, halutaan olla loppuikä yhdessä, ollaan siitä kahden kesken sovittu, mutta naimisiin ei voida/haluta mennä nyt eikä myöhemmin. Sanan metsästys jatkuu, kiva kun joku ehdottaa :)
En vain jaksa ymmärtää, miksi ette VOISI mennä naimisiin? Ja jos oikeasti haluatte olla loppuikänne yhdessä, miksi ette mene naimisiin ja sillä tavalla oikeasti virallista suhdettanne. Ei tarvitsisi olla leikisti kihloissa ja pitää takaportttia auki "josko sittenkin löytyisi jotain parempaa"..
En puhu itsestäni, minä menen naimisiin, jos joskus olen täysin vakuuttunut parisuhteestani. Mutta tunnen tapauksia. Esimerkiksi äitini ei voi mennä naimisiin nykyisen miehensä kanssa erinäisten velkasotkujen takia (hyvin monimutkainen juttu, ongelmia tulisi lakimiehen mukaan, vaikka olisi avioehto). Eräs ystäväni kertakaikkiiaan inhoaa avioliittoinstituutiota: hänellä on siihen omat. ihan perustellut syynsä. Silti hän on mieheensä täydellisen sitoutunut, ja käyttää sormusta sen symbolina. Eräs kaverini pitää sitä paperia vain konkreettisen turhana, hänelle merkka vain se kahdenkeskinen sopimus, ei virallisille tahoille ilmoittelu. Siis, syitä voi olla monia emmekä me ehkä niitä ymmärrä, mutta ei se tee syistä huonoja.
erota niin helposti, ettei naimisiinmeno mitään takaportteja sulje sen enmpää kuin yhteisen asunnon osto. Lapsi on paljon avioliittoa suurempi sitoumus.
Olen itsekin sitä mieltä, että avioliitto on ensisijaisesti kahdenkeskinen sopimus (no, minun mielestäni siihen tulee kyllä vielä Jumalan siunaus, mutta kuitenkin..). Esimerkiksi äitisi tapauksessa ymmärrän täysin, miksi avioliitto ei ole mahdollinen. Ei ole myöskään minun asiani, jos jotkut eivät tahdo mennä naimisiin vaan heille riittää kahdenkeskinen sopimus. Yhteiskunta on kuitenkin vielä nykyään sellainen, että avioliitto katsotaan viralliseksi suhteeksi, avoliitto on takaportin jättämistä auki. On jokaisen oma asia, jos tahtoo elää avioliitossa, mutta mielestäni on silloin turha ruikuttaa, ettei heitä oteta vakavasti tai pidetään susiparina yms. Jos tahtoo, että suhde on muidenkin silmissä vakaa (ja siis itsekin on sitä mieltä) en ymmärrä miksi ei voisi mennä naimisiin. Sillä ei kuitenkaan häviä mitään.
Ehkä turha enää selitellä asiaa... mutta vaikka avioliitossa ei välttämättä mitään häviä (joskus kyllä häviääkin...), niin ei se minusta ole riittävä syy naimisiin menoon. Pitää myös arvostaa avioliittoa instituutiona (monista se on menettänyt merkityksensä kun erot yms. yleistyvät). En minäkään liittyisi kirkkoon, vaikkei kirkollisveroa tarvitsisikaan maksaa. Minun kaverini ovat 90% ateisteja, joten heille Jumalan siunaus ei merkkaa mitään. Itse voin mennä naimisiin sitten, kun olen suhteesta varma, mutta sekin tapahtuu käytännön syistä (omaisuus, mahdolliset tulevat lapset, perinnöt...). Avioliitto on minusta sinänsä muuten merkityksetön, sitä lupausta ei nykyään arvosteta kuten ennen. Minulle avioliitto on pelkkää paperi, jolla saa tiettyjä etuja, kahdenkeskinen sopimus on miljoona kertaa arvokkaampi (juu, se tietty sisältyy myös avioliittoon, ainakin sen pitäisi). Ehkä näistä syistä minun on helppo ymmärtää niitä, jotka eivät missään vaiheessa naimisiin aio, vaikka täydellisen sitoutuneita ovatkin ja haluavat sormusta pitää sen merkkinä.
Minun mielestäni jatkuva "olen kihloissa, mutta en mene naimisiin" -jankutus on naurettavaa. Onko joillekin sitten vaikeaa sitoutua ilman jotakin näkyvää merkkiä (sormusta)? Jos haluaa jonkin todisteen sitoumuksestaan (eli jos ei riitä, että itse tietää olevansa sitoutunut), niin onhan olemassa jo vanha keino saada todistus liitostaan: avioliitto. Jos naimisiin meno ei tunnu tärkeältä, niin miksi jokin sormustenvaihto olisi tärkeää?
Mielestäni jankutus "olen kihloissa, mutta en mene naimisiin" ei sano yhtään mitään ja kuullostaa kieltämättä negatiiviselta. ("en tee jotain")
Miksi ei voi sanoa yksinkertaisesti syytä, miksi on kihloissa? Esim.tyyliin: "Menin kumppanini kanssa kihloihin, koska....."
Jos käyttää tuota ensimmäistä tapaa, mielestäni altistuu vaan turhiin kyselyihin ja uteluihin. Vähän sama, kuin joku toteaa, että "En aio ikinä hankkia lapsia." Parempi kertoa aina syyt.
Vaikka nämä ovatkin yksityisasioita, niin saa varatutua siihen, että uteluita tulee. Jos ei halua joutua huomion kohteeksi, eikö silloin kannattaisi mennä esim.salaa kihloihin?
Onhan sekin hönttiä, niin kuin tämä meidän harrastamamme jankutus yleensäkin :)
Ja tuo sitoutumisjuttu: joillain on käytännön esteittä avioliitolle. Toisten mielessä se on saanut niin negatiivisen sävyn, ettei siihen halua lähteä vaikka sitoutumishaluja olisikin. Joku vaan pitää sitä paperia ja virallisuutta tarpeettomana, hän voi kokea henkilökohtaisen sopimuksen saman arvoiseksi (toki se sisältyy avioliittoon). Nämäkin parit voivat haluta jollain tavoin näyttää suhteensa maailmalle. Miksi muutoin niin moni käyttäisi kihla -ja vihkisormuksi, eihän se ole mitenkään välttämätöntä?
"Sormustenvaihtolla" on monille myös vankka symbooliarvo, mitä ei kannata vähätellä. Varmasti sitoutuminen onnistuu ilmankin, mutta jos sormuksen konkreettisuus ja siihen liittyvä tunnearvi tuovat lisäsäväystä, niin mikäs siinä?
Aivan! Uusi sana olisi keksittävä.
Ymmärrät kai kuitenkin sen, että heille, jotka kokevat avioliiton merkityksellisenä, nämä ns. leikkikihlautujat aiheuttavat sanainflaation, eikä sitten heillä vuorostaan ole oikeaa sanaa avioliittoaikeilleen? Siitä varmaan närkästys sanan väärikäyttöä kohtaan. Käsitän sen hyvin, heitä ei enää oteta vakavasti siinä mielessä kuin he haluaisivat.
Kannatan uuden sanan keksimistä, koska mielestäni heilläkin, joille kihlaus ja avioliitto merkitsee sitä mitä entisaikaankin, kuuluu olla sana joka kuvaa juuri heidän sitoutumistaan.
Jotkut pitävät vakavana ja hienona päätöksenä sitä lupausta, jonka jälkeen he saavat sanoa olevansa kihloissa. Todennäköisesti ns. leikkikihlautujat ja "oikeat" kihlautujat ottavat lupauksensa keskimäärin aivan yhtä vakavasti, mutta kyseessä on kuitenkin eri lupaus.
Minä se en ikinä opi sanomaan asiaani lyhyesti =) Anteeksi.
Uusi sana ehdottomasti parempi. Ymmärrän kyllä osittain närkästystäkin, mutta toisaalta tajuan, että voi olla vaikea puhua asioista oikein, kun oikeita sanoja ei ole... ehkä tästä vielä jotain syntyy, kovin moni ei ole tosin innostunut ehdottelemaan, kun mielummin kommentoivat ihmisiä, jotka voivat haluta jonkinlaisen "sormuksellisen sitoutumisen" ilman avioliittoa. Tuntuu aika monelta menneen ohi tarkoitukseni, ehkä olen (taas) artikuloinut epäselvästi :)
Mä olen pähkinyt samaa kans. Joku uusi sana olisi keksittävä. Ja jos jotkut ihmiset haluavat olla sormustettuina sitoutumisen merkiksi, niin se ei ole mitenkään väärin, tiedoksi vaan niille, joiden mielestä sitoutua voi ilman ulkoisiakin merkkejä blaablaa. No en keksi uutta ilmausta tälle asialle, joten mielikuvituksekkaammat, ideoita!
uusi sana olisi tosiaa hyvä niille leikkikihloille. Kun se vain vielä onnistuisi. Olen ehdottomasti sitä vastaan että kihlautuminen tarkottaisi myös vain sormusta ja "suhteemme on nyt vakavampi". Kihlaus on aina tarkoittanut lupausta naimisiin menosta niin miksi sen sanan pitäisi muuttua sekaisemmaksi? ei sillä niille leikkikihlautujille niinkää väliä ole mutta entäpä ne jotka oikeasti naimisiin aikovat? kukaan ei enää usko että ollaan tosissaan menossa naimisiin, varsinkin jos kihlatujat ovat nuoria. tosin nämä tosissaan olevat niin näyttäväthän he sen sitten menemällä naimisiin. onneksi naimisiin menon merkitysta ei niin vain voi kukaan muuttaa. Se sentään tulee säilymään. Jos sana kihlaus alkaa tarkottaa sitä "suhteemme on nyt vakavampi" juttua niin mikä kuvaisi oikeita kihloja? :O sanojen merkitys kyllä muuttuu monesti ajan kanssa mutta ei kaikki voi muuttaa vain merkitystään..
Miksi pitää "kihlautua" jos ei aio naimisiin? voisiko joku sen minulle kertoa? en ymmärrä moista
ja muistetaampa että se lukee myös laissa että kihlaus on lupaus avioliitosta joten miksi ihmeesä mennä muuttamaan lakia?
Siis en hae uutta sanaa leikkikihloille.
Rautalangasta: kaksi ihmistä on ollut pitkään yhdessä ja he haluavat olla loppuelämänsä yhdessä. He haluavat myös näyttää sen maailmalle, ja sormuksilla on heille symbolinen ja tunnearvo (näinhän on naimisiin mentäessäki, ei silloinkaan sormuksia olisi pakko käyttää, silti useimmat käyttävät. Miksi?). Kuitenkaan, syystä tai toisesta, he eivät halua/voi mennä naimisiin.
Siispä: miksi nuo ihmiset voisivat tuota sopimustaan kutsua? On jo tultu siihen tulokseen, että kihlaus ei käy, ok, ymmärrän hyvin. Mikä sana sitten olisi hyvä? Älkää ehdottako avoliittoa, se ei minusta sisällä tuota ajatusta.
Siis, ei tarvitse "kihlautua" jos ei naimisiin aio. Mutta samasta syystä kuin avioparit, voivat muutkin loppuelämäkseen sitoutuneet haluta symbolin päätöksellen. Itseasiassa en tiedä miksi, mutta minusta ihan yhtä fiksua/tyhmää on käyttää sormusta avioliiton merkkinä (tai kihlauksen). Symbolihan se joka tapauksessa vaan on.
Jos uusia sanoja keksitään niin mielestäni juuri "leikkikihlat" ja "teinikihlat" ovat aika alentavia - ihan kuin ne henkilöt joita asia koskee eivät itse olisi tosissaan. Kyllä ne "leikkikihlat" ovat monelle ihan oikeat, vaikkei kihla-sanan alkuperäismerkitystä tarkoitetakaan.
"Miksi pitää "kihlautua" jos ei aio naimisiin? voisiko joku sen minulle kertoa? en ymmärrä moista"
No et taida sitten ymmärtää myöskään koko tämän keskustelun aihetta. Ainakin minä ymmärsin asian niin että täällä haetaan uutta nimeä juuri sellaisille "kihloille" (huomaa "-merkit) joiden päämäränä EI ole avioituminen. Eli vaihtoehtoa "leikkikihloille" jotka eivät päädy avioliittoon. Jotkut haluavat virallistaa seurustelunsa muulla tavoin kuin kihloihin tai naimisiin menemällä. Mikä ihme siinä nyt on niin vaikea ymmärtää???
tuo "leikkikihlat" oli huonosti sanottu mutta kuitenkin tarkoitin sillä kuitenki niitä kihloja jotka eiväät ole ns. oikeita (=ei tarkoitusta mennä avioliittoon)
leikkikihlaus nimitys sopii enemmän niihin nuorten "hei me ollaan varattuja"-kihlauksiin. tässä kuitenki on kysy kihlauksesta joka merkitsee parille paljon tms mutte ei aikomusta avioliittoon.. sitä jotakin mille sitä sanaa kaivataan..
Hei, toi alkuperäinen ideahan oli hakea tietylle ilmiölle uutta sanaa (lukekaa myös aloittajan muut viestit, tarkentavat asiaa), ei aloittaa suurta sotaa siitä, kuinka "pitää pystyä sitoutumaan ilman sormuksia" yms. Sormuksiahan ne avioparikin käyttävät, miksi? Ei kai se nyt pystymisestä ole kiinni, tehdään sitä muitakin asioita vaikkei ne välttämättömiä olekaan. Jos nyt alettais vastaamaan tohon viestiin, eikä lähdettäis moraalsaarnalinjalle. On ilmeisesti jo tultu siihen tulokseen, että kihlaus-sanan merkitystä ei pidä laajentaa, tästä kaikki ovat kai olleet samaa mieltä?
No, nyt sitten ehdotuksia! Voisiko esimerkiksi "lupautumista" käyttää näissä tilanteissa?. Eli on yhdessä sovittu, että loppuikä pysytään kimpassa. Eli olisi ns. lupaussormus. Vähän höntti, en nyt keksi muuta. IDEOITA?
Jos mies puhuttelisi siippaansa, Morsiammeksi ja nainen miestä Sulhaseksi? Kaava toimisi myös, poika&poika ja tyttö&tyttö suhteissa.Testasin väittämäni Boolen algebralla.
Juuri näin olen ajatellut itsekin.
Kohta vuoden ollaan oltu kihloissa. Oma ajatukseni oli juuri lähinnä tuo että olisi joku symboli meidän suhteelle. En ole niin hirveän innostunut avioliitosta, tosin kihlattuni sitä haluaa ja en minäkään sitä vastaan varsinaisesti ole. Sitten joskus. Mutta tuli se päivä joskus tai ei, kihlauksella on oma merkityksensä.
Minusta se on vain oikein, ja harmittaa ettei niin monet vielä miellä kihlauksen tätä merkitystä. Uskokaa pois, vielä se tulee yleistymään sitä mukaa kun avioliiton hohto karisee.
Laki määrittelee kihlautimisen lupaukseksi avioliitosta. Kannattaa pyrkiä eduskuntaan, jos sanan merkitystä haluat mennä muuttamaan.
Olet sitoutunut poikaystvävääsi, uskon sen, ja kannat siitä merkkinä sormusta, ok. Kihloissa et kuitenkaan ole, mikäli et ole luvannut mennä naimsiin poikaystäväsi kanssa.
Minä ihmettelen ihmisiä, jotka eivät ole niin sitoutuneita toisiinsa, etteivät halua naimisiin. Sehän on merkki toiselle, että ollaan ikuissti yhdessä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä ja kunnes kuolema erottaa. Ei semmoisia valoja vannota kun ollaan vain kihloissa. Minusta tuntuisi pahalta, jos mieheni ei olisi halunnut kanssani naimisiin ja onneksi hän sitten kosikin =) Nainen ja mies ei ole mielestäni MIES JA VAIMO, elleivät ole naimisissa, vaan he ovat AVOPUOLISOITA.
Lisäksi haluan olla naimisissa, kun lapsia rupeaa siunaantumaan, eli siis en halua avioliiton ulkopuolisia lapsia.
Tässäpä minun mielipiteitäni, kertokaa minulle omianne!
Minun perusteluni löytyvät aika pitkälti edellisistä viesteistä... lue jos jaksat :)