Suomessa vielä melko tuntematon miehille suunnattu hieronta tuo helpotusta potenssi ym ongelmiin. Tällä en nyt tarkoita mitään thai - hierontaa tms.
Hieronnassa aktivoidaan genitaalialueen verenkiertoa sekä lihaksia. Tämä vaikuttaa peniksen ja myös eturauhasen verenkiertoon. Plussana myös se että penis saa myös hieman lisää pituutta kun sitä kannattelevat lihakset rentoutuvat.
Itse olin puoli vuotta ulkomailla opiskelemassa kyseisistä hoitomuotoa ja meitä koulutuksen saaneita löytyy muutamia jo Suomestakin. Hieronnan pohja on aasialaisessa ja kiinalaisessa lääketieteessä.
Tämä siis vaihtoehdoiksi lääkkeille!
Hieronta avuksi erektiohäiriöihin
13
4642
Vastaukset 13
- huuhaaaa
Onko sinulla mitään todisteita asiasta vai onko tämä taas uskomus hihhulointeja että minusta tuntuu että sinusta tuntuu??
Perustana ihmisen fysiologia. Impotenssiin hieronnalla ei ole vaikutusta, mutta hyviä tuloksia saatu lieviin potenssivaivoihin. Esim Ranskassa tehdyssä tutkimuksessa ko hoitomuoto on auttanut 7/10 tapauksessa. Ongelma pitää siis olla fysiologinen eikä psyykkinen.
Tuota voi tietenkin kutsua hihuloinniksi, jos katsoo hoidon alkuperää eli kiinalaista lääketiedettä. Samaista hoitoa ovat käyttäneet myös Afrikan heimojen parantajat....mutta siis taustalla on lantio ja nivusalueen verenkierron elvyttäminen sekä lantion alueen lihasten stimulointi. Kyse ei ole mistään ”ihmeparantantamisesta” vaan ihan normaalista hieronnasta.- Termospillu
Tuntuu aika vaikealta ajatella menevänsä toisen miehen hierottavaksi ja saada siellä sitten erektio. Minkälaisesta rahallista korvausta tämä hieroja saisi tästä?
Tiedän että ko koulutuksen on käynyt myös naishierojia, vaikka ainakin itse minulle on sama onko hierottavana nainen tai mies.
Ja niinkuin sanoin en nyt tarkoita mitään eroottistahierontaa tai vastaavaa!- M45-06
Kiinnostaisi ihan kokeilumielessä. Ei tästä Seinäjoen seudulta löytyisi ko. osajaa.
Kiinnostisi myös kokeilla ultraäänihoitoa, mutta on pirun kallista noilla yksityisillä lääkäriasemilla, olisikohan täällä lähistöllä fysioterapeuttia jolla olisi laitteet ja perehtynyt asiaan?Moikka
Voin tsekata, mielestäni sielläkään on ainakin yksi ko koulutuksen saanut hieroja, taisi olla paikkakunnalla jossa urheiluopisto. Katson jos mulla jossain lisää tietoa
- Kysyjä
Onko tähän tullut mitään uutta tietoa tai kokemusta ?
- Tietoajanoava
Onko pääkaupunkiseudulla naishierojaa jolla olisi taitoa kyseiseen hierontaan?
- vainnaistavailla
Eiköhän sieltäkin löydy thaihierojia.
- Nivuset
Ennen olivat thaihierojat enempi sivelijöitä harva heistä osasi hieroa. Täytyisi olla tieto kuka osaa, muuten hakuammuntaa mutta voi sitä ajankuluksi etsiäkin.
- kokeileuudelleen
Jospa ovat oppineet ajan myötä paremmiksi hierojiksi siitä, mitä olivat aiemmin, kun heidän taitojaan testasit.
kokeileuudelleen kirjoitti:
Jospa ovat oppineet ajan myötä paremmiksi hierojiksi siitä, mitä olivat aiemmin, kun heidän taitojaan testasit.
Kävin tänään sivulla ( www.lennitiikeri.fi ) jossa esiteltiin hierontaa avuksi erktio-ongelmaan sekä ennenaikaiseen siemensyöksyyn.
Kerokaa kokemuksistanne kysisestä palvelusta.
Gullervo19
- Anonyymi
teetkö itse hierontahoitoja?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 741193
- 1011160
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔751027Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241023Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i24998Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126910Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6858- 131850
- 58805
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27801Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46701- 45686
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.70682Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka145681Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132662Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50642- 19637
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80622Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi12619- 48614