Seuraavat vuodet Gennassa sujuivat ilman suurempia ongelmia. Pohjoisen harmaaihoiset "demonit" orjuutettiin lähes täysin, vaikkei Adexi siitä pitänytkään.
"Anna ministerien tehdä tahtonsa mukaan." Neuvonantaja sanoi, "Jos kiellät heiltä orjuuden, saat joku yö puukon rintaasi nukkuessasi. Ole heille mieliksi."
Lapset kasvoivat. Semeth pysyi hiljaisena, ja hänen oli vaikeuksia oppia lukemaan ja kirjoittamaan. Anna taas oli hyvin ailahteleva ja fiksu, ja sen vuoksi tylsistyi helposti. Kii seurasi sisaruksia kuin varjo.
Mileyalla oli yhä vaikeuksia tottua siihen, että Semeth puhutteli häntä asiallisesti, eikä suostunut halattavaksi.
"Minäkin olin sellainen, " Adexi sanoi kun Mileya taas kerran valitti asiasta. "Hän on mies, ja sitä sinun on turha muuttaa."
Toisinaan Mileyasta olisi ollut parempi, jos Anna olisi syntynyt pojaksi. Tytössä oli sisua ja tempperamenttia, jotka Semethiltä tuntuivat puuttuvan. Onneksi sisarukset tulivat hyvin toimeen keskenään.
Ei ollut mikään ihme nähdä kolmea lasta leikkimässä lähellä reunaa niinä rauhallisina vuosina.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.