Olipa kerran Marko, joka oli päästään sillä tavalla viallinen, että hän tykkäsi nussia murrosikäisenä uroskoiria persereikiin. Tämän harrastuksensa hän oli aloittanut naapurin sekarotuisen Mustin kanssa. Markolla oli poikkeuksellisen pieni kyrpä, joten vartuttuaan näennäisesti aikuiseksi hän muutti naapurikylään Kuusamoon toisten kaltaistensa joukkoon. Siellä asuessaan hän laajensi harrastustaan poroihin, koska niitä oli saatavilla aivan kirkonkylälläkin. Aikaa kului ja Marko jatkoi eläimiin sekaantumista, koska sehän ei kuitenkaan ollut laitonta Suomen lakien mukaan.
Pari kertaa Markon nähtiin hiippailevan myös suurpetokeskuksen liepeillä karhuhäkin aidan takana, mutta pelästyttyään kameroita ja turisteja, hän liukeni kuitenkin nopeasti paikalta. Tarina ei kerro, saiko Marko korkattua lopulta myös metsiemme kuninkaan peräreiän.
Marko oli jonkin aikaa työharjoittelussa paikallisessa sikalassa. Hän suorastaan nautti sianpaskojen lakaisusta, mutta varsinaisen fetissinsä hän löysi luonnollisesti uroskarjun karsinasta, jossa hän tykkäsi antautua muhkean serkkupoikansa kippuraisen kyrvän pantavaksi. Sikalan omistaja sai vihiä Markon touhuista ja yllätti hänet yltäpäältä sianpaskan peitossa ja alastomana. Toinen Markon palleista sinersi, koska urossika oli imeskellyt pallia himokkaasti. Marko sai välittömästi potkut sikalasta ja hänet nähtiin vielä samana iltana kittaamassa kaljaa paikallisessa
pubissa. Hänen korvalehtensä vuoti verta kun sika oli näykkinyt homokorun irti. Paskan haju
ei tuntunut haittaavan paikallista naarasapinaa, joka lähestyi läskit hyllyen Markon pöytää.
Se mitä tästä seurasi, selviää myöhemmin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.