Chattirakkaus

Miten voi rakastaa ihmistä näkemättä, rakkauden hehkutuksia kirjoitetaan chatissa.
16541
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mistä tiedät, että eivät ole tavanneet?

Äänestä
  • Jos olisivat tavannet ja oikeasti suhteessa, kenelle he haluavat näyttää rakkauttaan? Kait silloin on jo toisenlaiset foorumit olemassa ja livessä tapaamiset.

    Äänestä

virtuaalipersoona siinä on rakastunut toiseen mielikuvitushenkilöön. Se on osa tarinaa. Kaksoiselämää, jota eletään päiväunissa. Irti synkästä todellisuudesta.

Äänestä

Onneksi on vaan yksi elämä ja se todellisuudessa ei chatin virtuaalissa . Eikö chat ole keskustelupaikka eikä treffipalsta?

Äänestä

rakkauden voi ymmärtää monella tavalla. Luulisin, ettei ihastuminen ei ole rakkautta

Äänestä

Kurkkasin eilen illalla vanhempiin pitkästä aikaa. Pääaihe oli kirjoituksissa seksi. Siitä puhe mistä puute. Vonkamiehiä paljon liikkeellä. Seksikö on sekoittanut ihmiset ?

Äänestä
  • Olin itsekin 11.12. iltasella vanhimpien sätissä ja keskustelu sivusi siististi ja aikuismaisesti seksiä hetkisen muttei ollut pääaihe. Vonkamiehiä ei näkynyt. Olimmeko samassa sätissä?

    Äänestä

  • Vanhemmissa minäkin olin hetken. Minusta ne jutut eivät olleet siistejä juttuja. Kyllä ymmärrän seksin ja siitä oikein puhumisen. En mitään rumia revityksiä. Kait puhujat on jo aikuisia jopa isovanhempia. Asiasta voi keskustella niin monella tapaa. Chatista on helppo tulla pois tai olla menemättä. Ei minulle ole ongelma sitä tehdä ... Onneksi on elämä livessä.

    Äänestä

Kukapa tietää immeisten sänkykamariasiat ja siten sen mitä se seksi jokaiselle tykönänsä on?
Elekää heittäkö ensimmäistä kiveä ja syytä on olla tarkkana sen toisenkin kanssa kyllä.

Äänestä

Netissä on myös porukkaa joka hakee seuraa hauskanpitoon. Mekin haetaan etupäässä miehiä tutustumaan vaimooni kimpaseksin merkeissä.

Äänestä
  • Miten teillä on mennytkin se kahdenkeskinen seksi niin surkeaksi, että tarvitsette apua muilta? Sanot vielä tota "hauskanpidoksi" En kestäisi, jos omassa suhteessa menis seksi noin huonosti.

    Äänestä

  • Seksiongelmaiset kirjoitti:

    Miten teillä on mennytkin se kahdenkeskinen seksi niin surkeaksi, että tarvitsette apua muilta? Sanot vielä tota "hauskanpidoksi" En kestäisi, jos omassa suhteessa menis seksi noin huonosti.

    Ahdasmielisyys on suvaitsemattomuutta, ennakkoluuloisuutta ja tuomitsevuutta.

    Ahdasmielinen ihminen, kuten sinä, koet koko elämän siitä tuntemuksesta käsin, että ainoastaan sinun ajatuksesi ja sinun tapasi nähdä asiat ovat päteviä ja paikkansapitäviä.

    Äänestä

Chatissa osa valittaan kylmistä liitoistaan , joku etsii monen kanssa seksiä samaan aikaan.. Kait vaihtelu virkistää. Joulu tulee jokaisella:)

Äänestä
  • Chatissa on suurin osa varattuja miehiä , niin olen huomannut. Siellä on helppoa lirkutella mitä vaan. Oma maailma virtuaalissa , kaikki ei sitä vaan huomaa. Ehkä aviossa olevat saavat joitain virikettä tylsään liittoonsa. Harvoin enään tulee vastaan asiallista keskustelua. Ei varmaan naiset ole sen parempia kuin miehetkään, mutta paikka on vapaa kaikille ja jokainen vastaa vaan omista puheistaan ja teostaan.

    Äänestä

ihminen rakastaa omaa unelmaansa rakkaudesta?

Äänestä
  • Minä rakastan muistojani ,siitä ajasta kun sain kokea oikeaa rakkautta niin kauan kun hän meni enkelten luokse. Chat on kaukana oikeasta elämästä, höpötyspaikka jossa osa kertoo kaiken mitä tekee:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


enymmärrää kirjoitti:

Miten voi rakastaa ihmistä näkemättä, rakkauden hehkutuksia kirjoitetaan chatissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu