Hei, te jotka enemmän tästä hienosta teoksesta tiedätte. Voisitteko kertoa minulle olennaisia eroavaisuuksia ja yhtäläisyyksiä Nummisuutarit näytelmätekstin ja elokuvan Eskon välillä. Esimerkiksi miten Eskon historia eroaa näytelmässä ja elokuvassa sekä onko ulkonäkö jollain tavalla erillainen?
Kiitos !
Kiitos !
Vastaukset 2
Vanhimmat
MIksi kukaan tekisi koulutehtäväsi puolestasi?
J.k. Sanassa 'erilainen' on vain yksi l-kirjain.
Jos "elokuvalla" tarkoitat Valentin Vaalan ohjaamaa vuodelta 1957 (muitakin filmatisointeja on), niin Eskon vaiheet menevät siinä jokseenkin samoin kuin näytelmässä. Ulkonäöstä on paha mennä sanomaan: ei sitä näytelmässä juuri kuvata. Mutta jo ennen Vaalan elokuvaa oli Suomen teatteriperinteeseen vakiintunut tietty "standardi-Eskon" hahmo (sitä näkee kuvissa), jota elokuvan Esko (Martti Kuningas) aika pitkälle vastaa. Suurin ero näytelmän ja elokuvan välillä on siinä, että Mikko Vilkastus häviää elokuvan puolivälin tienoilla eikä enää näyttäydy, kun näytelmän lopussa hänet tuodaan jalkansa teloneena kotiin.