Tämä profilointi osuu näköjään niin hyvin kohdalleen, että se ansaitsee oman ketjunsa. Olisi pitänyt lisätä mukaan vielä ns. skepo protokolla. Sehän oli kaksoidsokkokokeen ohella toinen erityisen hieno juttu skeposen mielestä.
Olen jo kauan aikaa sitten profiloinut palstan häirikköskepon.. Kyse on keski-ikäisestä peruskoulutustason miehestä ,joka on narsistisuudellaan hävittänyt sosiaaliset suhteensa, erakoitunut ja yrittää paikata tätä riehumalla netissä ja hakemalla sieltä edes jotain hyväksyntää. Edes siten, että vastaa omiin viesteihinsä. Hän on tyypillisesti verkossa aamuöisin ja juhlapyhinä, jolloin normaalit, työssä käyvät ihmiset joko nukkuvat tai nauttivat ystäviensä seurasta.
Skeposen työ oli hänen kykyjään vastaavaa yksinkertaista junnaamista, mutta omasta mielestään hän olisi kyennyt parempaan. Se paremmuus ei kuitenkaan näkynyt aikoinaan koulumenestyksessä eikä myöhemmätkään näytöt vakuuttaneet työnantajaa. Niinpä skeponen rupesi saamaan erilaisia vaivoja ja työstä tuli poissaoloja. Työkaverit eivät jaksaneet olla leikissä mukana, kun hörhön tekemättömät työt kaatuivat heidän niskaansa ja jututkin olivat jatkuvasti sitä samaa minä, minä ja minun taudit -jauhamista. Skepon mielestä se oli tietysti työpaikkakiusaamista.
Koska mitään varsinaista vikaa ei kuitenkaan löytynyt, rupesi skepo hakemaan kyvyttömyydelleen medikalisointia mm. fibromyalgiasta, homesyndroomasta, hypotyreoosista, sähköallergiasta yms. Tämä johti esim. useisiin poskionteloleikkauksiin, joissa skepo toivoi löytyvän isoja home- ja sienikasvustoja. Ei löytynyt. Kaikki tämä ruljanssi johti siihen, että aviovaimo lähti lätkimään ja työnantaja hankkiutui skeposedästä eroon. Skepolla oli taloudessaan vähän aikaa vielä alaikäinen poika, mutta hän nosti kytkintä heti ensimmäisen tilaisuden tullen.
Skepo tietysti katkeroitui lääkäreihin ja "koululääketieteeseen", kun nämä eivät kyenneet järjestämään hänelle eläkepapereita ja ainoat diagnoositkin kallistuivat tuonne psyykepuolelle. Niitä ei oikein kehdannut esitellä edes "homeiden ystävien" kahvikokouksissa. Skepo tilaili mitä erilaisimpia vitamiini- ja hivenainepurkkeja, etikkakuureja, pH-terapioita jne kutakin vuorollaan ja julisti niiden erinomaisuutta heti tilauskaavakkeen lähettämisen jälkeen. Huldan Zapperi ihastuitti häntä erityisesti. Homeopatia, vyöhyketerapia, energiahoidot, kaikki nämäkin tuli kokeiltua, ja jokainen niistä oli hänen mielestään, kukin vuorollaan erinomainen ja tehoava hoito. Vaivat vaan ei parantuneet. Hän tarttuu edellen kaikkeen sellaiseen, jolla hän kuvittelee voivansa kostaa niille, jotka hänen ymmärryksensä mukaan edustavat sitä ihmisryhmää, jotka eivät hypänneet hänen kelkkaansa eivätkä ymmärtäneet hänen tieteellistä erinomaisuuttaan.
Tällaisiin johtopäätöksiin olen tullut profilointityössäni.
PALSTASKEPOSEN ELI SKEPTIKON PROFIILI
PdykiatriViitanen
2
133
Vastaukset
- Murskantestaaja
Entä osallistuminen jonkin poliittis-kirkollisen ryhmän toimintaan?
- Kurinen-velli
Kaikki skeptikot pussittaa nukkeja!
-- HKL --
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2383609- 623298
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I892797Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk412605Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve962294Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro311986Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä911971Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva411854Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1031775Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli691103