HS:n ja Putinin yhtenevät tavoitteet sattumaa !?

HesPutin

On mielenkiintoista kuinka Helsingin Sanomilla ja Vladimir Putinin vaikutuskoneistolla on monia samansuuntaisia tavoitteita Suomessa. Tärkeimpänä niistä on nykyisen konservatiivisen hallituksen kaataminen. HS näkisi Suomessa mielellään paljon liberaalimman hallituksen. Edellinen sateenkaarihallitus josta puuttuivat Kepun ja PS:n "taantumukselliset", vastaa HS:n ihanteita. Lehti ei paljoakaan murehdi siitä että kyseinen hallitus ei juurikaan pystynyt tekemään mitään katastrofia kohti menneelle valtiontaloudelle, eikä nykyisen hallituksen huomattavasti jämäkämmät otteet ole saaneet lehdeltä erityisemmin kiitosta. Putinille myös sopisi paremmin että maata johtaisi mielummin sekalainen idealismi joka uskoo vaikkapa altruistisen rauhanaatteen voimaan maan itsenäissyyden ja riippumattomuuden takaajana, sen sijaan että pitäisi huolta puolustusvoimien kaluston, resurssien ja doktriinin modernisoinnista.

HS:n suosikkipuolue on tietenkin liberaali Vihreät. Se on myös Putinin suosikki, koska puolue parhaiten horjuttaa järjestäytynyttä yhteiskuntaa. Vihreiden tavoite on yksityisen kulutuksen vähentäminen eri keinoja käyttäen. Parhaiten tämä tapahtuu vaikeuttamalla eri tavoin taloudellista toimeliaisuutta ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä. Tämä voi tapahtua suoraan vaikeuttamalla yrityksien toimintaa lainsäädännön kautta sekä varsinkin kunnallispolitiikan tasolla kaupungeissa joissa puolueella on suuri kannatus. Hyvänä esimerkkinä Helsingin kaupunkibulevardisuunnitelmat, jotka toteutuessaan tuhoasivat hyvin toimivan, sujuvaan bussiliikenteeseen perustuvan joukkoliikenteen ja korvaisivat sen tunnetusti hidastempoisella katuraitiovaunuverkostolla. Tämä on yksi esimerkki käytännön anarkiasta; realistiset ehdotukset ylipäätään minkään käytännön asioiden järkevästä hoitamisesta loistavat poissaolollaan Vihreiden asialistoilta. Putinin strategioihin kuuluu tietenkin vastapuolen heikentäminen kaikin mahdollisin keinoin. Vihreät & HS tarjoavat hänelle korvaamatonta apua.

8

270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • matala_harri

      Mihin HS pyrkii tämän päivän artikkelilla Suomen puolustusvoimien tiedustelutoiminnasta

    • sanonpahanvaan

      Jos meiltä puuttuisi MV -lehti ja muut totuusmediat olisi tulevaisuusnäkymät todella synkkiä.
      Vähän he voisivat siistimmin kirjoittaa, mutta hyvä että asiat tulee esille, eikä siihen tarvita Putinia.

    • Hundrahundredsata

      Nykyinen HS ei vastaa sitä mitä olen tilannut 40 vuotta. Todella isänmaan asialla.

    • StallaritUlos

      Helsingin Sanomien stalinistitoimittajien tämänaamuinen ulostus Suomen puolustusasioiden urkinnasta ja julkistamisesta on alapuolelle kaiken arvostelun . Kuka haluaa sontia omaan pesään näin perusteellisesti , että tarjoilee kaiken tiedon hopealautasella mahdolliselle viholliselle ?

      Joku toinen stalinisti on pitänyt olla asioiden vuotajana , joko rahaa vastaan tai pelkän stalinistiaatteen innoittamana.

      Syytteeseen valtakunnanoikeuteen ja potkut töistä ikuisiksi ajoiksi näille omaan pesään sontijoille.

      Myös Helsingin Sanomat on saatava tiedotusboikottiin : Oman maan edun polkeminen kaiken ulkoa tuodun kustannuksella on saatava rangaistuksensa.

    • pettureita-hs-sanomissa

      Hesarin omistaa Venäjän trollitehdas selvästi. Paljonkohan päätoimittaja on lahjuksia saanut Putinilta kun julkaisi salaisia tietoja. Varmaan loputkin paperit on lähetetty jo Venäjän suurlähetystöön.

      • voiteitätyhmiäxxöäl

        Vanhoja kuvitelmia taas jollain. Nyky Venäjä ei ole kommunistinen vaan venäläisten oikeuksia ajava maa. Nykyään on Globaalistit vastaan kansallismieliset. Suomessa vihreät ja vasemmisto puolueet ja liberaali globalistit ajavat samaa suomalaisvastaista propagandaa. Media on heidän
        hallussa,etenkin HS ja Yle. Trumpin ja Putinin haukkuminen ja valheet heistä kuuluvat kulttuurimarxistiseen politiikkaan. Unkari,Puola Tsekki ovat maita jotka pitävät oman kansan edun ensisijaisena ja vastustavat islamisaatiota yms.
        Venäjän kommunismi oli eliitti juutalaisten keksintö ja he siellä sitä harjoittivat. Ja nyt samalla taholla EU avulla sama päämäärä. Itsenäisten valtioiden riistäminen ja kansojen tuhoaminen.
        EU on pakkovaltaa,totalitarismia jo nyt! Täytyy olla tyhmä jos ei tajua ja näe mitä tämä on Suomessa ja Euroopassa.


      • HesPutin

        Asioita ei juuri paranneta nostamalla MV-lehti, Unkari, Puola ja Tsekki esikuviksi ja tekemällä juutalaisista syntipukkeja. Siinä mennään vaan ojasta allikkoon. Paras vaihtoehto on brittiläistyylinen varovainen konservatismi, joka perustuu vahvaan itsetuntoon ja luottaa omilla aivoillaan ajatteleviin demokraattisen yhteiskunnan kansalaisiin. Vuosisatoja koeteltu resepti jonka ansioista kaikkialla maailmassa puhutaan englantia, ei arabiaa, venäjää eikä kiinaa. Ei juokse kaikkien haihatusten perässä ovatpa ne väriltään vihreitä, punaisia tai mustia.


    • elämmehurjiaaikoja

      Tällä yhdellä tempulla taisi HS päästä joidenkin silmissä siitä hirmuisesta puolueellisuudestaan jota se on kaikella tapaa demonisoimalla Venäjää ja sen tekemisiä itselleen hankkinut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      178
      5042
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1681
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1605
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      123
      1484
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1373
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      49
      1090
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1074
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      952
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      190
      915
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      760
    Aihe