Hallitus on antamassa lakiesityksen sopeutumiseläkkeellä ja sopeutumisrahaa nauttivien entisten kansanedustajien aktivoimiseksi. Perustuslakivaliokunnan jäsen Ben Moskovitz sanoo, että perustuslakivaliokunta on todennut tämän lainmukaiseksi ja hallitus haluaa tasapuolisuuden nimissä kannustaa myös entisiä kansanedustajia etsimään töitä.
Jos entinen kansanedustaja ei ole kolmen kuukauden aikana töissä tai työllistymistä edistävissä toimenpiteissä vähintään kuukautta, sopeutumiseläke muutetaan seuraavan kolmen kuukauden tarkastelujakson ajaksi työmarkkinatueksi. Uusi laki on Moskovitzin mukaan entisiä kansanedustajia palkitseva ja perustuslakivaliokunta on todennut sen Suomen perustuslain mukaiseksi, mikä tuli jo todetuksi niin sanotun työttömien aktivoimislain yhteydessä.
Se, että entisiä kansanedustajia pyritään monin eri tavoin aktivoimaan, on tietysti ihan oikein, toteaa Moskovitz. Tässä on pyrkimys, että entiset kansanedustajat aktivoituisivat ja onnistuisivat löytämään joko aktiivitoimia tai työtä, jotta välttyisivät tältä alennukselta. Tässä on hyvä selventää, että keneltäkään ei siis evätä toimeentuloa, vaan kyse on siitä, että seuraavan kolmen kuukauden aikana se muuttuu täysimääräiseksi työmarkkinatueksi, Moskovitz toteaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mitä tarkoittaa otsikon sana 'äxkansanedustajien'?