Ilta-Sanomat on näyttävästi tuonut esille kolaria, jossa perheen 10 kuukautinen lapsi kuoli. Hyvä kun asiaa pidetään näyttävästi esilllä toiveena, että nämä aivottomat ohittajat vihdoin ymmärtäisi olla lähtemättä kamikaze ohituksiin silloin, kun on keltainen viiva, nopeusrajoitus sekä kielletty ohittaminen. Nyt nämä kolme kamikaze ohittajaa lähtivät yhtenä laumana ohittelemaan, vaikka oli vastaan tulijoita.
Mihin hemmettiin oli niin kiire mukamas, että piti lähtiä touhottamaan tuollai päättömällä tavalla?
Täytyy todeta, ettei kenelläkään järkiparka leikannut noista kolmesta ohittajasta.
Ei kiire saa olla koskaan selityksenä kolariin jotumisissa. Kyllä oli pöljä tämä perheen pää. Se pitää sanoa suoraan, eikä voivotella ja surkutella, koska vain asian tuominen kaikessa raadollisuudessaan voi auttaa seuraavia ohitushimoisia kuskeja.
No enpä ole varma, että tämäkään opettaa, vaan sama hullun ajotyylin meininki jatkuu ja saamme jatkossakin kuulla tämän kaltaisista hölmöilyistä.
Sekö on niin mukavaa kivuissaan maata siellä sairaalaan pedissä ja odotella poliisin syyttävää sormea ja hävitä kaikki oikeuden käynnit. Tappiota tappion päälle ja ikuiset traumat. Miettikää nyt jumaliste kolme kertaa kannattaako tienpäällä urheilla kuin mielipuoli.
Aivoton ohittaja aiheutti lapsensa kuoleman
10
1567
Vastaukset 10
- zxzcc
Idioottimaista kirjoittelua osoittaa tuollaiset aloitukset. Isä joka teki tuollaisen ratkaisun autossa kärsii siitä koko loppuelämän.
Ei siitä tarvitse jonkun idiootin huomautella hänelle. Ne sekunit hän haluaisi varmasti poistaa elämästään. Ei ne poistu Häneltä vaikka ruoskisi useampaan otteeseen ja se henkinen tuska on todella ankara kestää. Hän tulee monet yöt funtsaamaan sängyn laidalla tuota tilannetta.
Toivotaan, että hänestä tulee vielä yhteiskuntaan rakentava yksilö ja vaimo tukee siinä tavoitteessa. Ajattelematon teko mutta ei se saa mitätöidä koko elämää.- Anonyymi
Ai kärsii? Oletko varma?
- viisaudensana
Idioottimaista tai ei, kunhan muut hölmöt ottaisivat opiksi ja muistaisivat tämän tapauksen ajaessaan, etteivät erehtyisi tekemään samaa virheliikkua. Kun ei ala ollenkaan ohittelemaan, niin takuuvarmasti ei tälläiseen tragediaan päädy.
- adafgsdfg
Pari pointtia:
1. Sulkuviiva, ei saa ohittaa
2. Edellä oleva auto ajoi suurinta sallittua nopeutta, ohitustilanteessakaan ei nopeusrajoitusta saa ylittää --> ohitukselle ei ollut perusteita --> ei saanut ohittaa.
Jos ihmiset noudattaisivat liikennesääntöjä, tälläistä ei tapahtuisi.- zxzcc
Jos ja jos. Jos tädillä on munat niin setähän se on.
Aina, kun jonossakin ajaa niin joltain loppuu kärsivällisyys ja tehdään odottamattomia syöksyjä.
Annetaa tunnustus näille uusille tiesuunnittelijoille näistä kaistojen välisistä kaiteista. Niistäkin oli iso poru Seinäjoella, kun olivat niin kalliita. - Anonyymi
zxzcc kirjoitti:
Jos ja jos. Jos tädillä on munat niin setähän se on.
Aina, kun jonossakin ajaa niin joltain loppuu kärsivällisyys ja tehdään odottamattomia syöksyjä.
Annetaa tunnustus näille uusille tiesuunnittelijoille näistä kaistojen välisistä kaiteista. Niistäkin oli iso poru Seinäjoella, kun olivat niin kalliita.Ohitus on aina oltava mahdollisuus myös keskeyttää - järjen käyttö on ihan sallittua jopa suotavaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ohitus on aina oltava mahdollisuus myös keskeyttää - järjen käyttö on ihan sallittua jopa suotavaa
Kaikilla ei valitettavasti järki riitä.
- Anonyymi
Uuusi tieliikennelaki toi muutoksia ja uusia asioita.
https://www.liikenneturva.fi/app/uploads/2021/10/liikenneturva_tll_1_6_2020_280x400.pdf- Anonyymi
Asiallinen linkki.
- Anonyymi
Tieliikennelaki 729/2018
https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2018/729
Tuossa on toimiva linkki.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 44948
- 95933
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19785- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80688Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20545- 33543
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107483Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132470- 44464
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7437