Miksi Palloliitto ei puutu isävalmentajiin?

Jalkapallopetetty

Olen -04 ikäluokan pojan juniorijalkapalloa seurannut usean vuoden ajan ja viime vuodet aika tiiviistikin. Seuraa on jouduttu vaihtamaan pariin otteeseen (ensimmäisessä joukkue hajosi, ja toisen kerran törmättiin isävalmentajakaartiin) ja valitettavasti taas törmäsimme tuohon isävalmentaja-kaveri-Jojo kaartiin.
Oma poikani ei ole huippu, mutta potentiaalia löytyy, ja kehityssuunta ollut koko ajan eteenpäin, eikä hän toisaalta ole todellakaan huonoinkaan, vaan tekee tasaista työtä itsensä ja joukkueen eteen. Mutta silti peliajat ja peliin pääsemiset tuntuvat menevän siten, että ensin valmentajan oma poika ja ne pojat, jotka valmentaja tuonut joukkueeseen, sitten JoJo:n poika, huoltajan poika, apuvalmentajan poika, kaverien pojat ja sitten muut.
Se ei haittaisi, jos perusteluna olisi se, että miten hyvin tai huonosti joku pelaa, mutta, kun esim. valmentajan poika pelaa, vaikka puoliloukkaantuneena (vieressä terveet pojat valmiina pelaamaan) ja huoltajan poika pelaa, vaikka tekee lähes omia maaleja, kolmas pyörittelee itse palloaan niin kauan, että menettää sen, kun ei suostu syöttämään kavereille, mutta silti, kun kyseessä on edellä mainittuun kaartiin kuuluva poika, niin peliaikaa tulee. Ja valmentajan poika todellakaan ei ole mikään huippu ja helposti harjoituksissa valittaa joka asiassa ja tekee treeni puolittain. Mutta silti sillä ei ole väliä.
Joitakin poikia onkin siirtynyt pois, ja ovat kertoneet, että heitä kohtaan oli ihan isävalmentajan ja pojankin suunnasta tullut suoranaista kiusaamista ja ulkopuolelle jättämistä. Näin sitä oli saatu hiostettua pois joukkueesta.
Nytkään vanhemmat eivät uskalla sanoa mitään, kun sitten omaa poikaa aletaan kiusaamaan valmentajan puolelta ja hiostetaan ulos joukkueesta.
Sääntö tuntuu olevan selkeä. Ole hyvä kaveri valmentajan kanssa, niin homma toimii, jos et ole, homma ei toimi.
Helppo on tietysti sanoa, että jos ei uskalla sanoa, niin pitää kärsiä, mutta kun se ei ole niin helppoa. Ydinryhmä on kuitenkin niin vahva, että ei se auta. Sillä valmentaja valmentaa, ja Jojo:t ja huoltoryhmä päättävät asioista.
Meillä ei järjestetä edes vanhempainiltoja, joten tiedonkulkukin on mitä huonoin. Näin tietysti pidetään langat omissa tai sen pienen ryhmän käsissä.
Toisaalta, ei myöskään aina ole nuoren kanssa helppo vaihtoehto vaihtaa joukkuetta, kun todennäköisesti törmää vain uuteen isä valmentajaan ja siellä on jo sosiaaliset suhteet ja verkostot valmiina. Yritä sitten niihin sisälle.

Se vaan on käsittämätöntä, että Palloliitto hyväksyy tällaisen toiminnan ja olen todellakin tullut siihen tulokseen, että oikeasti monet potentiaaliset pelaajat tippuvat lopulta pois sen vuoksi, että heidän rakastamasta jalkapallon pelaamisesta tehdään niin vaikeaa. Kuinka paljon Palloliitto miettii sitä, että entä sitten, kun nämä valmentajien ja kavereiden pojat sanovatkin murrosiässä, etteivät enää pelaa. Sillä ei näitä tulevaisuuden pelaajia oikeasti pysty ala-asteen aikana sanomaan, kyllä se lopputulos jatkumisesta nähdään vasta siellä murrosiän aikaan ja sen jälkeen, ja sen vuoksi ainakin itse olen sitä mieltä, että Jalkapalloliiton pitäisi todella tehdä töitä, että myös nämä potentiaaliset pelaajat ja lajia rakastavat pelaajat, joilla on sydän pelaamiseen, mutta ei isävalmentajaa, saataisiin pysymään jalkapallon parissa.
Sillä kun nämä pelaajat vielä saavat kasvunsa loppuun ja pääsevät kunnolla treenaamaan, heistä voisi tulla todella hyviä pelaajia ja ns. työntekijöitä joukkueeseen.

Näinkö Palloliitto varmistaa meille tulevaisuuden pelaajia!
Ihmettelen todella tätä toimintaa, mitä jalkapallossa on. Siinä suhteessa kuinka paljon junioreita on tullut lisää ja suosio lajissa lasten nuorten osalta on kasvanut, niin kyllä tämä näin tyritään täysin.
Siellä todellakin piilee iso syöpäkasvain, eikä se luo meille tulevaisuuden jalkapalloilijoita.

42

4119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valmentajaisäraumaa

      Taas jonkun umpisurkean jalkapalloilijapojan isä isä vinkuu eikä nää niiden isälasien läpi kuinka se oma poika pelaa kuin mikäkin kehitysvammainen.

      Itselläni on 3 huippufutaaja poikaa 11v 17v ja 24v olen ollut jokaisen poikani valmentaja ja kuullut ihan riittämiin tuota poika saa peliaikaa kun isä valmentajana mantraa. Totuus vaan on yleensä ne valmentajan pojat ovat joukkueen parhaita pelaajia .

      • Simeon7

        Aika mulkku äijä


      • Lauritsalanurpo

        Täysin paskapuhetta isiltä tämä. Olen nähnyt lahjakkaimpia kavereita, jotka syystä tai toisesta on kiusattu ulos joukkueesta.


      • Kentänlaidalta

        Joo Raumalla kasvaa vaan huippufutareita. Missäs nämä sinun huiput sitten pelaa?
        Pallo-iiroihin tuli uusi valmentaja......ettei vaan iirot putoaisi sarjaporrasta alemmaksi?
        Epäilen ettei kyseinen valmentaja ole enää puikoissa kun syyskierros alkaa.


    • Simeon7

      Siksi, että homma pyörii näiden isävalmentajien voimin. Seuroille riittää kun toimiston porukka saa palkkansa ja palloliitto provikkansa.

    • kaigpella

      Minne se "Kaikki Pelaa" on kadonnut? Taitaa olla liikaa pelaajia joukkueessa? Löytyisikö jostain pienempää ryhmää?

    • Kentänlaidalta

      Eikä tämä koske edes enää isävalmentajia vaan kun junnut siirtyvät nappuloista seuroihin myöhemmin kuin heti suoraan niin ns. kasvattajaraha jää pienemmäksi. Yhden nuoren miehenalun matkaa seuranneena ei voi todeta kuin että surkealla kantilla on seurojen valmennus. Tämä nuori teki ennen kauden alkua harjoituspeleissä maaleja enemmän kuin muut yhteensä sekä syötti yli puolet muiden maaleista vaan ei mahtunut avaukseen kertaakaan kauden aikana. Samalla paikalla kun pelasi seuran oma kasvatti(teki yhden maalin kauden aikana rangaistuspotkusta). Tosi ammattitaitoisia valmentajia pyörii siinä seurassa(edustus pelaa veikkausliigaa) eivät anna edes mahdollisuutta muille. Aika paljon on seurassa tälläkin hetkellä hyviä junnuja, mutta edustukseen haalitaan maailmalta tuntemattomia pelaajia ja sitten ihmetellään kun ei käy katsojia eikä pärjätä. Kyllä oman kaupungin poikia tullaan katsomaan ja kannattamaan paljon helpommin.

    • Ottakaaespanjastamallia

      Mistä tunnistatte valmentajan pojat?? Ne vetää joka rankkarin ja vapaapotkun eikä tiedä missä vaihtopenkki on kun eivät ole koskaan siinä istunnut... hävetkää isävalmentajat....olette yhteiskunnan alintakastia..

    • Kiusaamista

      Tämä on niin totta . Pitäis tehdä kansalaisadressi joka kieltää yli12 vuotiaiden lasten ja nuorten valmentamisen jos omat lapset on joukkueessa .

      • Mistärahat

        Ja samalla voidaan lopettaa suurin osa joukkueista kun noilla "palkoilla" mitä vaikka 12 - 15 vuotiaiden valmentamisesta saa ei kovin moni pätevä ulkopuolien lähde uhraamaan vapaa-aikaansa.


    • Sadatlopettavat

      Rahat liitolta maksavat kovia palkkoja talentti ja piirivalmentajille jotka suosivat näitä sisäpiiriporukkaa. Esim islannissa kaikilla on mahdollisuus ja valmentajat ovat kouluttetuja ulkopuolisia

      • Mistäkoutsitajarahat

        Ei vain riitä liiton rahat Suomessa alkuunkaan vaikka lopettaisivat palkan maksun kaikille talentti ja piirivalmentajille kun niitä joukkueita jotka tarvitsisivat kunnon valkut tuossa 12 - 15 vuoden ikäluokissa on niin paljon. Ja eipä taitaisi Suomesta edes löytyä riittävästi päteviä valkkuja noin isolle määrälle joukkueita vaikka pelaajien vanhemmat suostuisivat maksamaan hyvää palkkaa ulkopuolisille koutseille.


      • Rahaaonvaikeaantaamuille

        Kyllä riittäis rahat kevyesti.ja sponsoreita tulis satoja kun muuttuis systeemit ja olis oikeesti kaikille hyvää toimintaa


      • mistärahatjakoutsit
        Rahaaonvaikeaantaamuille kirjoitti:

        Kyllä riittäis rahat kevyesti.ja sponsoreita tulis satoja kun muuttuis systeemit ja olis oikeesti kaikille hyvää toimintaa

        Sponsoreita 12 - 15 vuotiaiden jalkapalloon???? Nyt valoja päälle. Kun Suomessa ei ole veikkausliigajoukkueillakaan tarpeeksi sponsoreita. Vai kuvitteletko että jos tiedotetaan että nyt on systeemit muutettu niin sponsorit juoksisivat seuraavana iltana jokaisen joukkueen treeneihin setelinippujen kanssa? Ainut tapa rahoittaa ulkopuoliset valmentajat 12 - 15 vuotiaiden joukkueisiin laajamittaisesti on vanhempien rahat eli kuukausimaksut riittävän suuriksi niin kyllä valmentajia löytyy jos ei Suomesta niin ulkomailta ainakin.


      • Kiusaamista1977
        Mistäkoutsitajarahat kirjoitti:

        Ei vain riitä liiton rahat Suomessa alkuunkaan vaikka lopettaisivat palkan maksun kaikille talentti ja piirivalmentajille kun niitä joukkueita jotka tarvitsisivat kunnon valkut tuossa 12 - 15 vuoden ikäluokissa on niin paljon. Ja eipä taitaisi Suomesta edes löytyä riittävästi päteviä valkkuja noin isolle määrälle joukkueita vaikka pelaajien vanhemmat suostuisivat maksamaan hyvää palkkaa ulkopuolisille koutseille.

        kaikki tämä on suomen taso


    • Kikkaaja

      Kuka on valmis maksamaan valmentajan palkan ja sivukulut yhteensä noin 50000 € / kausi?

    • hiihtäjäexpelaaja

      Jos oikeesti tulis säännöt juniorijalkapalloon ,jotka antais muillekin kun valmentajien ja toimihenkilöiden lapsille mahdollisuuden niin vois rahaa tulla valmentajien palkkaukseen, kyllä suomessa rahaa on ja paljon varakkaita ihmisiä

      • eitoiminoin

        Suomessa on rahaa ja rikkaita, mutta miksi ne suostuisi maksamaan valmentajien palkkoja kaikkien pelaajien puolesta? Eikös ne rikkaat ennemminkin maksa valmentajalle siitä että oma poika tai sukulaispoika pääsee pelaamaan. Kysymys kuuluukin että paljonko itse olisit valmis maksamaan lisää ammattivalmentajalle ja miten kuvittelet että köyhät pystyisi maksamaan valmentajille?


      • Piirihusvi

        Suomessa on varaa maksaa nimittäin vanhemilla ja sitähän riittää.,..,.,.


    • hullujaska

      Lasten ja nuorten jalkapallossa on kiusaamista, epäsuoraista ja suoraa ....omalla kohdallamme siitä ovat tehneet valmentaja ja valmentajan poika ja sen kaverit mutta kaikki on lähtenyt vastuuvalmentajasta.. pahin on sellainen isivastuuvalmentaja joka pelaa omaa peliä ja jolle voittaminen on ainut tavoite..pelaajien opettamisesta hän ei tiedä mitään pelaa vaikka tyttöjä vastaan mutta hävitä ei saa ja jos häviö tulee niin selitykset ovat valmiina .,itsessä ja omassa superjunnussa ei oo sitten mitään vikaa.....Toivottavasti meidän poika lopettais futiksen ja nuorempi ei alottais pelaamista

      • Kiusaamistako

        vaihda joukkuetta?


    • mistäkoutsejasekärahaa

      Tuohon ketjun avaajan kysymykseen miksi palloliitto ei puutu isävalmentajien toimintaan on yksi selkeä syy eli se että ei mistään löydy korvaavia valmentajia tilalle. Suomessa on nykyään reilu 120000 pelaajaa ja vaikka tuossa lukemassa on toki kaikki mahdolliset pelaajat niin siitä saa kuitenkin käsityksen kuinka paljon niitä valmentajia tarvittaisiin. Totta kai olisi paras tilanne jos yhdessäkään joukkueessa ei olisi isävalmentajaa, mutta se on valitettavasti täyttä utopiaa että sellaiseen tilanteeseen päästäisiin. Yksi iso syy on myös raha ja se miten pienet korvaukset siitä valmentamisesta maksetaan eli jos puhutaan tyyliin 10 - 14 vuotiaista niin summat vaihtelevat muutamasta satasesta vuodessa muutamaan tonniin vuodessa niin eipä kovin moni ulkopuolinen viitsi noilla rahoilla valmentamaan lähteä ja sitten jos ruvetaan maksamaan kunnon palkkaa niin pitäisi olla myös hyvä valmentaja, mutta niitä hyvin koulutettuja päteviä valmentajia ei vain ole tarpeeksi tuolle pelaajamäärälle eikä toisaalta ainakaan pienituloisilla olisi edes varaa maksaa kovin suuria kuukausimaksuja.

      • justjooooo

        niin mutta nyt kun olet lapsesi valmentaja,niin jos et tee sitä lapsesi menestyksen eteen niin vaihda toiseen joukuueeseen ja ota sieltä valmentaja omalle pojalle ja valmennna muita jos oikeesti haluat valmentaa etkä vain ajaa oman perheesi etua??


      • mistäkoutsejajarahaa
        justjooooo kirjoitti:

        niin mutta nyt kun olet lapsesi valmentaja,niin jos et tee sitä lapsesi menestyksen eteen niin vaihda toiseen joukuueeseen ja ota sieltä valmentaja omalle pojalle ja valmennna muita jos oikeesti haluat valmentaa etkä vain ajaa oman perheesi etua??

        Mutta kun en valmenna mitään joukkuetta enkä aja kenenkään etuja missään seurassa, mutta fakta vain on se että Suomesta ei löydy niin paljon päteviä ulkopuolisia valmentajia mitä tarvittaisiin. Ymmärrän myös sen että jos se isävalmentaja saa vuodesta korvausta 1000 euroa niin ei se sillä rahalla lähde valmentamaan mitään toista joukkuetta koska silloin joutuisi kuskaamaan omaa lastaan treeneihin ja peleihin eri aikoihin ja tonnilla sitä ei kukaan täysijärkinen tee. Sanottakoon nyt selvennykseksi se että en tietenkään hyväksy kenenkään suosimisia.


      • ulkopuolinenkoutsi
        justjooooo kirjoitti:

        niin mutta nyt kun olet lapsesi valmentaja,niin jos et tee sitä lapsesi menestyksen eteen niin vaihda toiseen joukuueeseen ja ota sieltä valmentaja omalle pojalle ja valmennna muita jos oikeesti haluat valmentaa etkä vain ajaa oman perheesi etua??

        Kuinka kujalla sinä oikein olet? Missä seurassa toimitaan niin että jonkun joukkueen koutsi menee sanomaan että minäpä rupean nyt valmentamaan tätä joukkuetta ja ota sinä nyt valmennettavaksi tuo minun edellinen joukkue????
        Ainakin meillä homma toimii niin että seura päättää kuka valmentaa mitäkin joukkuetta eikä yksittäiset valmentajat pysty sooloilemaan näissä asioissa. Se että kaikkiin joukkueisiin ei riitä ulkopuolisia valmentajia on ikävää, mutta kyllä hyvät pelaajat aina joukkueessa erottuu ja menee eteenpäin.


      • kylmäkyyti

        Eiköhän se joudu teilläkin seura kysymään valmentajilta ketä ne haluaa valmentaa? Jos valmentajaa itseä kiinnostaa enemmän vaikka A/B junnut niin tuskin sitä kaveria kovin helpolla saa F-junnuihin. No, toki se varmaan tarpeeksi isosta rahasta menee sinnekin ;-)


      • Huuhkaaja
        ulkopuolinenkoutsi kirjoitti:

        Kuinka kujalla sinä oikein olet? Missä seurassa toimitaan niin että jonkun joukkueen koutsi menee sanomaan että minäpä rupean nyt valmentamaan tätä joukkuetta ja ota sinä nyt valmennettavaksi tuo minun edellinen joukkue????
        Ainakin meillä homma toimii niin että seura päättää kuka valmentaa mitäkin joukkuetta eikä yksittäiset valmentajat pysty sooloilemaan näissä asioissa. Se että kaikkiin joukkueisiin ei riitä ulkopuolisia valmentajia on ikävää, mutta kyllä hyvät pelaajat aina joukkueessa erottuu ja menee eteenpäin.

        niin erottuukin,mutta harvemmin menee eteenpäin jos ei oma isi ole valmentaja!!!


    • PalloPoika

      Sitä oli 70 luvulla (itse junnu), 80-luvulla (pikkuveli pelas) ja 10 vuotta sitten (oma poika pelas)...ei tule loppumaan. Nepotismi kuuluu suomalaiseen yhteiskuntaan ja aloilla joissa sitä ei mitenkään yritetä hillitä, niin tällainen toiminta tulee hallitsevaksi. Näin tullaan jatkamaan ja maajoukkue tulevaisuudessa kasataan vieläkin enemmän mamuista, kun he ovat saaneet juniorivalmennuksen jossain muualla. Muutama suomalainen sukunimi vielä pelipaidoista löytyy. Todennäköisesti näillä isä ollut valmentajana, sillä tilastollisestikin niin joku on oikeastikkin hyvä, kuten Litmanen.

      • Urheilullisuus

        Suomalaisessa juniorijaliksessa vallitsee kateuden ilmapiiri, jos huomataan jonkun olevan erityilahjakas niin kohta aloitetaan kiusaamis- käyttäytyminen jopa valmentajien tasolta. Turha edes miettiä mikä on päällimmäinen syy kun alkuvaiheen menetelmät eivät ole hallussa.


    • Surkeaa

      Koska Suomessa jalkapallo on amatööripuuhastellua.

    • SM1984

      Lapsille nämä isävalmentajat ovat ihan ok, mutta 12v ylöspäin tarvitaan "osaavia käsiä", ammatti-ihmisiä jotka tuntevat lajin ja osaavat opettaa. Isän kanssa tehtyjä virheitä on vaikea korjata.
      Kamppailulajeissa tämä on enemmän kuin totta, pallopeleissä on ehkä vielä pieni mahdollisuus virheiden korjaamiseen.

    • eituumitäännäistäpojista

      voittaminen on tärkeintä entisille pelaajavalmentajille ,hinnalla millä hyvänsä.yleensä hinta on että suurin osa lopettaa pelaamisen pikkuhiljaa ja joukkueet loppuu... ja valmentajan oma poika superjunnukin joutuu lopetaan.

    • Kiusaamista123

      Älkää tuhlatko lapsienne nuorutta...jalkapallolla siitä jää vain paha maku loppuelämäks

    • Menneisyydenvangit

      Sama kokemus mm -06 ikäluokasta. Hävettävää ja seura katsoi tietenkin läpi tukien ja läpi sormien.

    • justjooo

      oikeesti miten joku kehtaa valmentaa omaa 14v lastansa futiksessa

      • pettynytisävalkkuihin

        Hyvä kysymys. Miksi ei 14 vuotiailla ole ulkopuolista valmennusryhmää?? Eikö löydy talkoohenkeä vai miksi nykyisin on vaikea saada ulkopuolisia valmentajia? Toki myönnän sen että jos kaudesta saa 1000 euroa niin eihän sillä saa edes kuluja pois, mutta kyllä ennen löytyi talkoohenkeä paljon enemmän. Ei kai ole muuta mahdollisuutta kuin maksaa itsensä kipeäksi ja palkata ammattivalkut tai tyytyä noihin isävalkkuihin.


      • fyrkattiskiin

        Toinen hyvä kysymys. Miksi ei lyödä ammattivalmentajalle käypäset käteen eli 5000 e kuukaudessa ja homma toimii.


    • näillämennään

      Meidän pojan joukkuueessa on 4 valmentajaa ja 1 joukkueenjohtaja. yllätys yllätys kaikkilla on omapoika joka pelissä täydet minuutit...ilman mitään urheilullista perusteita... niin ja kyse ei ole 2010 syntyneistä vaan ihan 2004 pojista niin ja muuten koko kesä on pelit hävitty...

    • Jackass

      Tilanne on nuorten kannalta täysin kestämätön, kun meillä on valmentajia jotka kirjoittavat ja ajteelevat kuten tämän ketjun isävalkku: ”Taas jonkun umpisurkean jalkapalloilijapojan isä isä vinkuu eikä nää niiden isälasien läpi kuinka se oma poika pelaa kuin mikäkin kehitysvammainen.”

      Ajatelkaa nyt tota asennetta! Lisäksi ajatelkaa arvomaailmaa, jossa kehitysvammainen on jotain alempaa kastia. Kuinka moni vanhempi haluaa, että lasta ohjaa joku tällainen henkilö? Seurojen pitää palloliiton ohjeistamana ottaa käyttöönsä keinot, jolla tällaisten kavereitten pääsy lasten valmentajiksi estetään.

    • Anonyymi

      Onneksi näillä isävalkkujen keskinkertaisuuksilla nousee tie pystyyn viimeistään kun juniori kausi loppuu.

    • Anonyymi

      Taitaisi monessa joukkueessa toiminta loppua, jos isävalmentajat kiellettäisiin.

    • Anonyymi

      Sanoisin että seurat hyväksyvät tämän. Seura pitäisi olla niin organisoitu että olisi joku valmentajan ulkopuolinen taho johon voisi ottaa yhteyttä. Seura voisi kouluttaa valmentajia ja jos joku palkattu henkilö on niin jalkautua katsomaan treenejä. Siitä huolimatta kyllä näyttää menevän ohi nämä asiat usein vaikka valmennuspäällikkö olisikin. Seuroissa pitäisi olla joku tie valmiina miten mahdolliset ongelmat hoidetaan ja todellinen mahdollisuus ottaa yhteyttä isommissa ongelmissa kuten vakavassa kiusaamisessa. Ihmisiä kun ollaan niin aina tulee kaikenlaista. Itse koen hankalana kun periaatteessa valmentajalle pitäisi kertoa vakavat asiat mutta sitten et voi häiritä häntä ettei valmentaja kyllästy/ häiriinny. Tämä johtaa siihen että etsit uuden toimintaympäristön tai lapset keskenään ehkä nujakoivat ? kenen lapsi mitenkin sitten reagoi, itkemällä, kostamalla, kieltäytymällä menemästä treeneihin. jne.Vaihdat lajia kun kyllästyt ja lapsi ei koe enää mielekkääksi mennä treeneihin. Tms. jos ei ole muita seuroja lähellä. Itse mietin nyt 3-4 vuoden jälkeen uutta seuraa. Menisikö sinne missä taso ei ole ihan yhtä kova mutta ainakin aikoinaan oli kaikki pelaa säännöt ja inhimillisempi toimintaympäristö toisen lapsen kohdalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6163
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3936
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2319
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1373
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1296
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe