On vuoden lyhyimmän päivän ilta vaihtumassa yöksi. Päivä on näyttänyt keskipäivällä hieman auringon hohdetta ohuen pilviverhon läpi. Illalla on alkanut hiljalleen sataa lunta. Hangen pinta on koskematon.
Siiri tunnelmoi kynttilän valossa yksin ja miettii tulevaa joulua, jota hän aikoo lähteä viettämään aattona sukulaisten luokse. Suihkussa käytyään hän on pukenut ylleen silkkisen lyhyen avonaisen yöasun ja sen päälle pehmeän aamutakin. Peilistä näkemäänsä hän on itsekin tyytyväinen.
On hiljaista mutta yhtäkkiä hän kuulee ikkunan takaa jotakin kaunista hiljaisuuden musiikkia. Kaunisääninen tiuku helisee ihmeellisen sointuvasti ja kutsuvasti. Siiri hiipii ikkunan ääreen, mutta ei näe ensin mitään. Sitten hän havaitsee lumen pinnalla pienet jäljet. Ne ovat selvät saappaan painallukset, mutta ihan kuin lapsi olisi siitä kävellyt. Kuka se mahtaa olla.
Siiri kuulee oven aukeavan ja painuvan hiljaa kiinni. Jostain syystä häntä ei pelota yhtään. Sama rauhoittava tiu'un helinä kuuluu eteisestä ja valuttaa häneen onnen tunnetta. Hän menee eteiseen.
Hämärässä ei näy ensin mitään, mutta sitten hän huomaa pienet saappaat, jotka hohtavat oven vieressä lempeää fosforinhohdetta.
Tiuku helisee nyt olohuoneessa. Siiri kulkee sinne, ja huomaa kynttilän valossa pienen hahmon. Hahmo nyökkää ja sanoo: ”Hyvää joulua. Tulin toivottamaan sinulle onnea ja iloa tälle joululle.”
Siiri menee lähemmäksi. Pienen miehen pää on Siirin rintojen korkeudella. Hahmo on kuitenkin vanttera ja jäntevän oloinen, mutta olemuksesta huokuu sitä samaa, mitä hän kertoi tulleena toivottamaan. Päätä peittää pitkä punainen pipo ja siinä on se taianomainen tiuku. Hänellä on lämpimän näköinen villapusero, josta on kuitenkin aavistettavissa alla oleva lihaksikas vartalo. Harmaat housut niin ikään näyttävät reisien jäntevyyden. Villasukissa on somia raitoja.
Siiri halaa hahmoa. Hän on niin kiitollinen tästä yllätyksellisestä vierailusta. Kädet ovat hahmon ympärillä hän kysyy tämän nimeä. ”Runo,” kuuluu vastaus.
Siiri pitää yhä käsiä Runon ympärillä. Runo painaa päänsä Siirin rintoja vasten. Siirin aamutakki on auennut niin, että pää solahtaa rintojen väliin, ihoa vasten ja partakarvat kutittavat. Runo heiluttelee päätään niin, että tiuku helisee. Tuo helinä tuudittaa Siirin ihmeellisen utuiseen olotilaan.
Siiri vetää silkkistä yöpaitaa sivummalle rinnan päältä, koska haluaa tuntea Runon pehmoisten partakarvojen kosketuksen. Tiuku helisee ja Siiri huokaisee.
Runo tuntee poskeaan vasten painuvan terhakkaan nipukan. Hän kääntää hieman päätään ja tiuku helähtää. Runo ottaa nipukan kevyesti huuliensa väliin ja kutittelee sitä kielensä kärjellä. Hän kuulee, kuinka Siiri huokaa syvään.
Siirin aamutakin vyö on valahtanut auki. Ohuen silkin läpi Siiri tuntee villan karheuden vatsaansa vasten. Siiri pitelee Runoa halauksessaan ja arasti tämä nostaa myös omat kätensä Siirin ympärille. Siiri kysäisee, onko Runo koskettanut tällä tavalla ketään aiemmin. Runo pudistaa päätään, tiuku helisee.
Siiri tuntee Runon kädet lantionsa ympärillä. Sormet tutkivat sileää silkkiä ja silkin alla olevaa pehmeyttä. Runo kokee itsessään jotakin uutta ja ihmeellistä, joka virtaa tästä pehmeän lämpimästä olemuksesta häneen.
He siirtyvät tuuma tuumalta sohvan luokse. Siiri istahtaa ja sanoo: ”Voit polvistua siihen eteeni. Tutki ja tunnustele rauhassa, mitä löydät.”
Runo kyyristyy Siirin eteen. Hän ottaa paljaan jalan käteensä, tunnustelee varpaat, sivelee jalkapohjaa, kiertää sormet nilkan ympärille. Sitten hän tekee saman toiselle jalalle, vertailee, mittailee, puristelee kevyesti. Kädet siirtyvät säärille. Hän tunnustelee niiden pehmeyttä ja kaarta. Hän tutkii polvet, kutittaa polvitaipeita ja siirtyy ylemmäksi. Pehmeä kaarevuus saa Runon hyräilemään hiljaa. Vastaan tulee silkkisen yöasun pitsireuna. Runo sivelee silkin pintaa.
Siiri vetää hiljaa yöasuaan edestä pois ja runon sormet tapaavat jälleen pehmeän lämpöisen ihon pinnan. Hän kumartuu, parta kutittaa reisien sisäpintaa. Runo tunnustelee huulillaan ihoa. Sen lämpö ja pehmeys saa hänet valtaansa. Se on jotakin aivan ihmeellistä. Tiuku helisee kun Runo antaa pieniä pusuja kummallekin reidelle. Siiri on levittänyt jalkojaan niin, että tiuku helähtää aina, kun Runo kääntää päätään jalalta toiselle.
Siirin sydän hakkaa onnellisena, hän hengittää syvään ja huokailee. Samalla hän vetää yöasunsa helmaa ylemmäksi vatsalle saakka.
Runo jatkaa tunnustellen huulillaan ja sormillaan reisien pehmeää ihoa. Tutkimusmatka jatkuu ylöspäin. Nivustaipeiden keskellä on sileää karvoitusta ja siinä kiiltelee houkuttelevasti vaaleanpunainen kukkanen. Runo koskettaa kokeillen kielellään kukkasta ja maistaa siinä hieman suolaisen makuista mettä. Hän kuiskaa: ”Onpa ihana kukka sinulla.”
Siiri tuntee Runon kielen koskettavan uudelleen hänen herkkääkin herkempää nuppuaan. Siiri huokaisee: ”Siinä on ilon lähde, juo siitä.”
Siiri tunnelmoi kynttilän valossa yksin ja miettii tulevaa joulua, jota hän aikoo lähteä viettämään aattona sukulaisten luokse. Suihkussa käytyään hän on pukenut ylleen silkkisen lyhyen avonaisen yöasun ja sen päälle pehmeän aamutakin. Peilistä näkemäänsä hän on itsekin tyytyväinen.
On hiljaista mutta yhtäkkiä hän kuulee ikkunan takaa jotakin kaunista hiljaisuuden musiikkia. Kaunisääninen tiuku helisee ihmeellisen sointuvasti ja kutsuvasti. Siiri hiipii ikkunan ääreen, mutta ei näe ensin mitään. Sitten hän havaitsee lumen pinnalla pienet jäljet. Ne ovat selvät saappaan painallukset, mutta ihan kuin lapsi olisi siitä kävellyt. Kuka se mahtaa olla.
Siiri kuulee oven aukeavan ja painuvan hiljaa kiinni. Jostain syystä häntä ei pelota yhtään. Sama rauhoittava tiu'un helinä kuuluu eteisestä ja valuttaa häneen onnen tunnetta. Hän menee eteiseen.
Hämärässä ei näy ensin mitään, mutta sitten hän huomaa pienet saappaat, jotka hohtavat oven vieressä lempeää fosforinhohdetta.
Tiuku helisee nyt olohuoneessa. Siiri kulkee sinne, ja huomaa kynttilän valossa pienen hahmon. Hahmo nyökkää ja sanoo: ”Hyvää joulua. Tulin toivottamaan sinulle onnea ja iloa tälle joululle.”
Siiri menee lähemmäksi. Pienen miehen pää on Siirin rintojen korkeudella. Hahmo on kuitenkin vanttera ja jäntevän oloinen, mutta olemuksesta huokuu sitä samaa, mitä hän kertoi tulleena toivottamaan. Päätä peittää pitkä punainen pipo ja siinä on se taianomainen tiuku. Hänellä on lämpimän näköinen villapusero, josta on kuitenkin aavistettavissa alla oleva lihaksikas vartalo. Harmaat housut niin ikään näyttävät reisien jäntevyyden. Villasukissa on somia raitoja.
Siiri halaa hahmoa. Hän on niin kiitollinen tästä yllätyksellisestä vierailusta. Kädet ovat hahmon ympärillä hän kysyy tämän nimeä. ”Runo,” kuuluu vastaus.
Siiri pitää yhä käsiä Runon ympärillä. Runo painaa päänsä Siirin rintoja vasten. Siirin aamutakki on auennut niin, että pää solahtaa rintojen väliin, ihoa vasten ja partakarvat kutittavat. Runo heiluttelee päätään niin, että tiuku helisee. Tuo helinä tuudittaa Siirin ihmeellisen utuiseen olotilaan.
Siiri vetää silkkistä yöpaitaa sivummalle rinnan päältä, koska haluaa tuntea Runon pehmoisten partakarvojen kosketuksen. Tiuku helisee ja Siiri huokaisee.
Runo tuntee poskeaan vasten painuvan terhakkaan nipukan. Hän kääntää hieman päätään ja tiuku helähtää. Runo ottaa nipukan kevyesti huuliensa väliin ja kutittelee sitä kielensä kärjellä. Hän kuulee, kuinka Siiri huokaa syvään.
Siirin aamutakin vyö on valahtanut auki. Ohuen silkin läpi Siiri tuntee villan karheuden vatsaansa vasten. Siiri pitelee Runoa halauksessaan ja arasti tämä nostaa myös omat kätensä Siirin ympärille. Siiri kysäisee, onko Runo koskettanut tällä tavalla ketään aiemmin. Runo pudistaa päätään, tiuku helisee.
Siiri tuntee Runon kädet lantionsa ympärillä. Sormet tutkivat sileää silkkiä ja silkin alla olevaa pehmeyttä. Runo kokee itsessään jotakin uutta ja ihmeellistä, joka virtaa tästä pehmeän lämpimästä olemuksesta häneen.
He siirtyvät tuuma tuumalta sohvan luokse. Siiri istahtaa ja sanoo: ”Voit polvistua siihen eteeni. Tutki ja tunnustele rauhassa, mitä löydät.”
Runo kyyristyy Siirin eteen. Hän ottaa paljaan jalan käteensä, tunnustelee varpaat, sivelee jalkapohjaa, kiertää sormet nilkan ympärille. Sitten hän tekee saman toiselle jalalle, vertailee, mittailee, puristelee kevyesti. Kädet siirtyvät säärille. Hän tunnustelee niiden pehmeyttä ja kaarta. Hän tutkii polvet, kutittaa polvitaipeita ja siirtyy ylemmäksi. Pehmeä kaarevuus saa Runon hyräilemään hiljaa. Vastaan tulee silkkisen yöasun pitsireuna. Runo sivelee silkin pintaa.
Siiri vetää hiljaa yöasuaan edestä pois ja runon sormet tapaavat jälleen pehmeän lämpöisen ihon pinnan. Hän kumartuu, parta kutittaa reisien sisäpintaa. Runo tunnustelee huulillaan ihoa. Sen lämpö ja pehmeys saa hänet valtaansa. Se on jotakin aivan ihmeellistä. Tiuku helisee kun Runo antaa pieniä pusuja kummallekin reidelle. Siiri on levittänyt jalkojaan niin, että tiuku helähtää aina, kun Runo kääntää päätään jalalta toiselle.
Siirin sydän hakkaa onnellisena, hän hengittää syvään ja huokailee. Samalla hän vetää yöasunsa helmaa ylemmäksi vatsalle saakka.
Runo jatkaa tunnustellen huulillaan ja sormillaan reisien pehmeää ihoa. Tutkimusmatka jatkuu ylöspäin. Nivustaipeiden keskellä on sileää karvoitusta ja siinä kiiltelee houkuttelevasti vaaleanpunainen kukkanen. Runo koskettaa kokeillen kielellään kukkasta ja maistaa siinä hieman suolaisen makuista mettä. Hän kuiskaa: ”Onpa ihana kukka sinulla.”
Siiri tuntee Runon kielen koskettavan uudelleen hänen herkkääkin herkempää nuppuaan. Siiri huokaisee: ”Siinä on ilon lähde, juo siitä.”
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hienoa tekstiä...