Runo tuntee olevansa ihmeellisessä satumaailmassa. Se on lämmin, se on kostea, se on nautinnollinen. Runo keinuu Siirin päällä, Siiri mukailee lantiollaan liikettä ja tiuku säestää kauniilla soinnullaan heidän matkaansa onnen maisemiin. Runo työntyy syvälle, vetäytyy poispäin ja työntyy uudelleen ja uudelleen.
Runo tuntee, kuinka Siirin lähde puristautuu tiukemmin patukan ympärille. Se puristaa sitä rytmikkäästi pulppuillen. Äkkiä Siiri kohottaa lantiotaan voimakkaasti, sitten hän vetää polvensa koukkuun ja parahtaa: ”Tule, tule!” Runo painautuu voimakkaasti Siiriä vasten, ja tuntee Siirin lähteen sykkivän. Jokin aivan kuin räjähtää Runon päästä varpaisiin ja ilo purkautuu sykkivänä Siirin lähteeseen. Huohottaen hän painuu raukeana Siirin päälle, pää jää makaamaan rinnalle.
Pian Runo ottaa Siirin rinnan nipukan huuliensa väliin ja imee varovasti. Siinä on tosi hyvä olla.
Hän nukahtaa hetkeksi. Siiri silittelee hänen selkäänsä.
Runo havahtuu hereille. Siiri on yhä hänen allaan pehmeänä. Runo kohottaa päätään ja kuiskaa: ”Voi kun tähän voisi jäädä olemaan.” Siiri vastaa: ”Niin tiedän, että sinulla on paljon ikkunoita ja ovia tarkistettavana. Mutta muista, että minun oveni on sinulle aina auki. Ja minun kukkani ja lähteeni odottavat sinua.”
Runo jatkaa matkaansa, mutta korvissaan hän kuulee jatkuvasti nuo huokaukset: ”Tule, tule.” Ja hän tietää sen tapahtuvan uudelleen.
Runo tuntee, kuinka Siirin lähde puristautuu tiukemmin patukan ympärille. Se puristaa sitä rytmikkäästi pulppuillen. Äkkiä Siiri kohottaa lantiotaan voimakkaasti, sitten hän vetää polvensa koukkuun ja parahtaa: ”Tule, tule!” Runo painautuu voimakkaasti Siiriä vasten, ja tuntee Siirin lähteen sykkivän. Jokin aivan kuin räjähtää Runon päästä varpaisiin ja ilo purkautuu sykkivänä Siirin lähteeseen. Huohottaen hän painuu raukeana Siirin päälle, pää jää makaamaan rinnalle.
Pian Runo ottaa Siirin rinnan nipukan huuliensa väliin ja imee varovasti. Siinä on tosi hyvä olla.
Hän nukahtaa hetkeksi. Siiri silittelee hänen selkäänsä.
Runo havahtuu hereille. Siiri on yhä hänen allaan pehmeänä. Runo kohottaa päätään ja kuiskaa: ”Voi kun tähän voisi jäädä olemaan.” Siiri vastaa: ”Niin tiedän, että sinulla on paljon ikkunoita ja ovia tarkistettavana. Mutta muista, että minun oveni on sinulle aina auki. Ja minun kukkani ja lähteeni odottavat sinua.”
Runo jatkaa matkaansa, mutta korvissaan hän kuulee jatkuvasti nuo huokaukset: ”Tule, tule.” Ja hän tietää sen tapahtuvan uudelleen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Nii jouluisaa...