Onko kokemuksia?Olin viime kesänä Zell am Seessa ja tein pieniä omatoimisia retkiä.Nyt voisi tuo "Sölkyn"vaelluviikko kiinnostaa.Pohdin vain,kuinka rankka mahtaa olla.Aurinkomatkoilta mainittiin vain,että normaalikunto riittää.Nivelrikkoinen polvi känttyilee joskus,vaikea arpoa aiheuttaako tuon 5 päivän aikana ongelmia.Kävelen töissä päivittäin runsaasti ja vaeltelen koiran kanssa maastossa,mutta nuo Itävallan rinteet on aikas julmia.Katsot kartasta että ei ole kuin 800m nousu-ja tuntuu että kuolema tulee kun kapuat sinne =D
Vastaukset 2
- Itävaltafani
Ei omia kokemuksia, mutta olin joskus viitisen vuotta sitten Zell am Seessa ja naapurihuoneessa oli vaellusviikkolainen. Kyselin silloin häneltä noista etenkin juuri tuossa rasittavuusmielessä, puolison kanssa kun on totuttu menemään ja pysähtymään omaan tahtiin, että mahtaisiko olla sopiva meille.
Mitä hänen kanssaan juttelin niin piti vaelluksia ihan kohtuullisina rasittavuudeltaan ja oli kaikin puolin tyytyväinen. Aiempaa vaelluskokemusta ulkomailla ei kuulemma ollut, joskin kertoi kävelevänsä aika paljon, varusteetkin näkyivät olevan Fjällräveniä. Vartaloltaan tämä rouva ei ollut mikään stereotyyppinen vaeltaja vaan arvioisin että painoindeksi oli enemmän kuin 25. Eli kyllä siellä normaali ihminen normaalikunnolla mukana kestää.
Niissä Itävallan rinteissä on hyvä huomioida että myös alamäet ovat mittavia. Tottumattomalle alamäkikävelykin voi olla haastavaa.- Vaeltanutmuttaeituolla
Ylämäkeen menee vielä jotenkin huonoillakin kengillä, mutta ei pitkää matkaa alamäkeen. Kannattaa hankkia hyvät vaelluskengät ja ajaa ne kunnolla sisään ennen reissua.
Parhaat valmistajat ovat saksalaisia tai muualta vuoristoisesta Keski-Euroopasta.
https://scandinavianoutdoor.fi/kengat/vaellusjalkineet/
Jos ei ole aikaisemmin kokemusta vaelluskengistä, kannattaa mennä liikkeeseen jossa oikeasti ymmärretään noita tuotteita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791742
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109913En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58745Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo107734Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207664- 133628
- 51585
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus51562Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä19558- 37546