Kertokaa lesbot

Kertokaahan nyt boylle minkälaista elämä työ lesbot vietätte.

T:Homo Boy
93426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Aamulla herään silloin kun on aika. Käyn suihkussa ja laitan aamupalaa. Samalla kun syön luen aamulehden. Sitten töihin. Töistä noin 8 tunnin päästä kotia, yleensä ruokakaupan kautta. Kotona rauhoitun keittämällä teetä, katson postin jos sitä on tullut. Illalla television katselua, pieniä kotitöitä ja mahdollisesti jotain liikuntaa. Sitten nukkumaan.
Viikonloppuna ei yleensä töitä ole. Lauantaina kotona tehdään isompia kotitöitä, viikkosiivous ynnä muuta. Sunnuntaina voi sitten jo ottaa rennommin ja laiskotellakin. Niin ja viikonloppuisin yleensä tyttöystävä tulee.
Näin se menee viikosta toiseen. Tällaista elämää me lesbot vietämme,tai ainakin tämä lesbo.

Äänestä
  • ei ole vielä pitkien välimatkojen takia, paitsi joskus lomilla, mutta sekään ei ole varsinaista arkea. Jälleennäkemisen riemu on sitäkin ihanampaa. Eilen käytiin yhdessä kaupassa ja kuherreltiin koko ajan ruokahyllyjen väleissä. Kun päästiin kotiin jätettiin kauppakassi luvattoman pitkäksi aikaa keittiön pöydälle, heitettiin vaatteet yksi kerrallaan pois ja vietettiin mukava tovi keittiön lattialla:) Jälleennäkemisen riemu jatkui kynttiläillallisella, saunassa ja vuoteessa. Kämppä oli seuraavana aamuna hujan hajan, mutta mitäs siitä. Elämä on tehty elettäväksi ja kun saa kulkea hetken ihmisen kanssa, jota rakastaa sydänjuuriaan myöten on joka hetkestä otettava ilo irti:) Ja huom. tämä ei ole mikään uusi suhde. Tällä hetkellä tää on meidän arkea ja aika näyttää miten se muuttuu jos ja kun joskus muutetaan yhteen. Odotan sitä mielenkiinnolla, kuten kaikkia niitä vaihtelevia päiviä, joita yhdessä kohtaamme. Elämä naisen kanssa ei ole koskaan tylsää eikä ainakaan helppoa, siitä pitää jo hormonaalisen tilan heittely huolen:)

    Äänestä

..aika pitkälti täysin identtistä elämää mitä heteroystävänikin viettävät. Poikkeuksena se, että mielenkiinnonkohteena ovat miesten sijaan naiset.

Äänestä
  • Aamulla kouluun, lapsi hoitoon. Sit lapsi hoidosta, lenkille koirien kanssa. Illalla viestejä ja maileja oman rakkaan kanssa, joka sattuu olemaan nainen niinkuin minäkin. Tähän aikaan pitäis olla jo nukkumassa. Viikonloppuna mekin tavataan.

    Äänestä

Sellaistahan se...tavallista elämää. Mistä johtuneekin, että ihmiset luulevat, että meidän elämämme on pelkkää seksiä ja pornoelokuvaa?? Tavallisia ihmisiä mekin ollaan. Ei kai kenelläkään olisi varaakaan vaan sekstailla ja olla joutilaana. Työtä meidänkin on tehtävä ja arkiset asiat hoitaa.

Äänestä
  • Ai... No mulla ainakin tämä lesbon elämäni on pelkkää seksiä, ihan alkaa jo väsyttää kun ei oikein mitään muuta ehdikään tehdä. Ja se erittäin vähän ajan minkä en harrasta seksiä ajattelen sitä tietenkin.

    Lisäksi haluan aina ja kaikkia naisia, kavereita, tuttuja ja tuntemattomia.

    Yksiavioisuus on mulle kauhistus, suvaitsevaisuutta se vain on ettei sido itseään eikä toista.

    No joo... sarkasmi sikseen.

    Aivan niin kuin arvoisat lesbokollegat sen jo sanoivatkin; ihan tuikitavallista elämäähän tässä vietetään, ja kai useimmat lesbot. Erotuksena että rakas on nainen, ja tietty se että lesbon virne on aina vähän heteron virnettä leveämpi, koska on niin ihanaa ja etuoikeutettua olla aidosti naista rakastava nainen. ;-)

    Äänestä

  • Zor-ro kirjoitti:

    Ai... No mulla ainakin tämä lesbon elämäni on pelkkää seksiä, ihan alkaa jo väsyttää kun ei oikein mitään muuta ehdikään tehdä. Ja se erittäin vähän ajan minkä en harrasta seksiä ajattelen sitä tietenkin.

    Lisäksi haluan aina ja kaikkia naisia, kavereita, tuttuja ja tuntemattomia.

    Yksiavioisuus on mulle kauhistus, suvaitsevaisuutta se vain on ettei sido itseään eikä toista.

    No joo... sarkasmi sikseen.

    Aivan niin kuin arvoisat lesbokollegat sen jo sanoivatkin; ihan tuikitavallista elämäähän tässä vietetään, ja kai useimmat lesbot. Erotuksena että rakas on nainen, ja tietty se että lesbon virne on aina vähän heteron virnettä leveämpi, koska on niin ihanaa ja etuoikeutettua olla aidosti naista rakastava nainen. ;-)

    Niinpä:-D

    Öhmm..minun arkeni menee näin.

    Asun edelleen kotona enkä seurustele vielä. Kirjoitin juuri ylioppilaaksi ja minulla ei ole vielä opiskelupaikkaa ammattikorkeassa joten päivät kuluvat milloin mitenkin.

    Yleensä nousen kahdeltatoista,puen, pesen hampaat ja kasvot, siivoan huoneeni, lueskelen Harry Potteria tai katselen televisiota, tiskaan, käyn lenkillä tai kiipeilemässä,käyn suihkussa, syön, luen lisää Potteria tai kuuntelen musiikkia (Within Temptation, Tori Amos, Björk yleensä) ja käyn netissä ja messengerissä. Laitan kissoille ruokaa. Sitten menen tuttavan asunnolle laittamaan hänen kissoilleen ruokaa hänen ollessaan työmatkalla. Sitten katson ehkä taas telkkaria tai pelaan Tomb Raideria. Joskus jumitun nettiin pikkutunneille asti forumeille ja messengeriin.

    Joskus on poikkeuspäiviä jolloin saatan käydä heteroystävieni kanssa bilettämässä, näitä päiviä on ehkä kuusi vuodessa.

    Aika yksitoikkoista on arkeni. Ehkä se siitä muuttuu kun viimein pääsen omilleni ja löydän oman kultapienoiseni^^

    Äänestä

aamulla kun herätään laitetaan stringit ja hyväillään toisiamme ja syötetään viinirypäleitä toisilemme. Sitten mennään yhdessä suihkuun ja pestään tsoiemme hellästi jokapaikasta. Sitten lähdetän ulos kävelylle käsikädessä ja ostetaan tureita kukkia kotiin. Suudellaan liikennevaloissa ja kotona tehdään kevyt lounas jonka jälkeen harrastamme romanttisesti jotain ihanaa. Sitten me katsotaan josko olisi joitain ihmisiä jotka haluavat että valistamme meidän käyttäytymistä koska olemmehan homoseksuaalisia eli tapamme poikkeavat täysin mistään tunnetusta maanpäällisestä elämästä. Katsomme että meidän on asetettava itsemme näytille että meitä ei pelättäisi, se on vaan niin kauhean tärkeää meille.

Äänestä
  • *reps*:D

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Boy kirjoitti:

Kertokaahan nyt boylle minkälaista elämä työ lesbot vietätte.

T:Homo Boy

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu