Miten IPv6 käyttöön?

Todennäköisesti operaattori ei tarjoa sinulle IPv6 yhteyttä. Lankayhteyksillä ominaisuus on vielä hieman "vaiheessa". Ilmeisesti vanhat laitteet käytetään loppuun.

"Pitääkö käyttiksen olla 64-bittinen vai kelpaako myös 32-bittinen?"

Nykyisissä Linux-jakeluissa on jo IPv6-valmiita ytimiä, IPv6-ominaisuus on yleensä koottu moduuliksi, mutta on mahdollista, että tätä moduulia ei ladata automaattisesti käynnistyksen yhteydessä.

Tarkista IPv6-tuki
Voit tarkistaa, tukeeko nykyinen ytimesi IPv6:ta
test /proc/net/if_inet6 || echo "Ei tue" && echo "Tukee, hienoa."

Mutta mihinkä tarvitset IPv6:ta, sivuja jotka toimivat vain IPv6:ta käyttäen, ei ole, ja jos onkin ei sinne tavan pulliaisella ole mitään asiaa.

Tätä kautta onnistuu kaikkiin, myös mobiili-liittymiin IPv6, VPN ja kiinteät IP-osoitteet ilmaiseksi, suosittelen lämpimästi: https://route48.org

Keskustelu ja lisätiedot: https://bbs.io-tech.fi/threads/route48-org-ilmainen-ipv6-tunnelipalvelu-suomalaisella-pop-lla.396522/

En tiedä noista IPv6-only sivustoista mutta itelläni on operaattorina Dna ja saan sekä IPv4 että IPv6 osoitteet joten sikäli homma on hyvin hoidossa.

Erillisellä 4G/5G-purkilla näytti oletusasetuksilla ottavan ipv6:n käyttöön. Sen sijaan puhelimen wifi-share näyttää käyttävän ipv4:stä ja blokkaa matkalla ipv6:n DNS:ää ja portti 80/443 lukuunottamatta - mikä on hiukan outoa.
Teknisesti riittää, että tuo router/gateway osaa ipv6:ta - jos verkossa on ipv4 siltoja välissä pitäisi liikenteen sujahtaa niistä läpi silti ilman ongelmia ja ilman konfigurointi-muutoksia - paitsi tietysti jos niihinkin saa em. käyttöön muuttamalla asetuksia. Tiettyä hauskuuttahan tästä tietysti syntyy: IPv4 voi olla NAT-verkon takana, mutta ipv6:lla on silti globaali ip joka vieläpä toimii jos routerissa ipv6 on otettu käyttöön. ipv6:lla sisäverkon 'link-local' yhteydet tuntee osoitteen alusta.

IPv6 hidastaa nettiä!

Ei kannata, se vaan hidastaa netin!

Koeiltu on, hidastaa se!

Kyllä se hidastaa ja myös se vakoilee, koska se ketoo koneen tunnisteita paketissa!

Osoitteiden loppumisen vaara oli USA teennäinen, IANA) varasi 16 miljoonaa osoitetta.
Näi saatiin ajettua IPv6 jolla saadaan vakoilu koneelle asti läpi reitittimien.

Koko ongelma olisi ratkaistu (IPv5) jolloin binäärimerkit olisi muutetu hexa merkeiksi.
Se ei kuitenkaan USA vakoilulle käynyt.

Kuutonen tahmaa netin! Apuva!

Älä käytä, se hidastaa nettisi.

Sehän on oletuksena päällä uusissa laitteissa.

Ohhoh!!! Windowsin käyttö on kapuloita persiissä!!

iPV6 hidastaa netin! noin 34% hitaampi kuin iPV4.

ipv6 hidastaa nettisi. Buahhahhahahah.

Kurkistus EU:n sodanlietsonnan sairaisiin mieliin – Tarik Cyril Amar.
Historioitsija Tarik Cyril Amar kirjoittaa, kuinka kaksi korkea-arvoista haudankaivajaa, liettualainen entinen poliitikko ja pakkomielteinen shakkimetastari jakaa Reddit-tason neuvojaan lännen valtamedian Politico-lehdessä Euroopan unionin elvyttämiseksi.

Länsimaisen valtamedian poliittisen kommentoinnin maailmassa kaikki ei ole hauskaa. Itse asiassa enimmäkseen asiat ovat synkän vakavia, sellaista vakavuutta, joka tulee vankan ja kyseenalaistamattoman itsekeskeisyyden mukana. Mutta joskus tämä ammattimainen mahtipontisuus saavuttaa käännekohdan, jossa sinnikkäät yritykset olla vilpittömiä tuottavat tahtomattaan korvaamattomia tuloksia.

Näin on asian laita hiljattain Politicossa ilmestyneessä norsunmuotoisessa mielipidekirjoituksessa, jonka kirjoittajat ovat Gabrielius Landsbergis ja Garri Kasparov. Sen yksi, jatkuvasti toistettu argumentti on koskettavan yksinkertainen ja samalla irrallaan todellisuudestamme: EU, tässä fantasiassa sanotaan, on liian yksimielinen, rauhallinen ja mukava (kerro se Välimerellä hukkuville tai Libyassa orjiksi myydyille siirtolaisille, joilla on tosiasiallinen EU:n tuki). Sen on tultava kovaksi, päättäväiseksi ja rajuksi, aseelliseksi ja sitkeäksi.

Koska muuten se ei selviä maailmassa, jota muokkaa suuri paha ”autoritaarien globaali verkosto” (en aio luetella heitä tässä; ne ovat vain jokaisen keskustalaisen kuumeunelman tavanomaisia epäiltyjä) ja, hyvän mittapuun mukaan, myös terroristit (eikö jälkimmäisiin enää kuulu herra Jolani, Syyrian al-Qaidan entinen johtaja, joka on äskettäin ihmeellisesti syntynyt uudelleen monimuotoisuuden avattatena, jota nyt käyttää nimeä Al Sharaa?)

Landsbergis on poliittinen vauva, innokas NATO-lahkolainen ja Liettuan entinen ulkoministeri. Vaikka hän on suosittu kansainvälisissä aikuisten – ainakin niin he sanovat – eurooppalaisten tapaamisissa, joissa he kutsuvat Yhdysvaltain presidenttejä ”isiksi”, vuonna 2023 Liettuassa tehdyssä kyselyssä hän ei ylittänyt edes kahden prosentin äänikynnystä. Jos se kuulostaa täydelliseltä materiaalilta sokkotreffeille Kamala Harrisin kanssa, Landsbergisillä on varmasti aikaa käytettävissään menetettyään vaalipiirinsä viime vuonna ja ilmoitettuaan haluavansa pitää taukoa politiikasta. Näyttää siltä, että hänen äänestäjänsä selvästi tarvitsivat taukoa hänestä.

Kasparov on Landsbergisiin verrattuna ainakin omaperäinen ilmiö, shakin idioottimainen tietäjä. Entinen maailmanmestari on nyt vuosikymmeniä todistanut, että voi olla shakkinero ja täydellinen typerys kaikissa muissa suhteissa, erityisesti politiikassa. Koska hän on yhdistänyt tämän itsepäisen – ja melkein rohkean, jos se on oikea sana – pahimpien heikkouksiensa hyödyntämisen yhtä itsepäiseen pakkomielteeseen hyökätä Venäjää ja sen johtoa vastaan, hänellä on edelleen fanejaan lännessä.

Yhdessä Landsbergis ja Kasparov ovat allekirjoittaneet valtavan hankkeen tuottaakseen jälleen yhden Long Telegramin. Heitä selvästi ajaa koomisen harhaanjohtava kunnianhimo voittaa amerikkalainen diplomaatti ja kylmän sodan alkuvaiheen soturi George Kennan – monimutkainen, synkkä ja turhamainen mies, mutta ei todellakaan tyhmä, kuten hänen myöhempi putoamisensa virallisesta suosiosta ja vastustuksensa länsimaista tyhmää laajentumispolitiikkaa kohtaan osoitti – joka antoi tunnetun kehotuksen nousta aseisiin Neuvostoliittoa vastaan vuosina 1946/47.

Se, mitä kylmän sodan alkuaikojen Kennan teki Yhdysvaltojen – ja sitä kautta sen sodanjälkeisen imperiumin – hyväksi, Kasparov ja Landsbergis haluaisivat kovasti ja epätoivoisesti tehdä EU:n hyväksi. Ja he ovat pyrkineet kovasti. Silti he ovat astuneet epigonin klassiseen ansaan: ajattele heidän jäljitelmähuutoaan sekoituksena kiusallisen huonoa mutta innokasta fanifiktiota, omituista vaihtoehtoista EU:n historiaa ja sekavaa sekä melko tylsää puoluepuhetta, joka on naamioitu mielipidekirjoitukseksi.

Heikko esitys
Kyllä, niin paha se on. Liettualaisen entisen poliittisen toimijan ja täysin hölmöksi menneen shakkimestarin puhe on todellakin niin itsetuhoisen huonoa, että on vaikea tietää, mistä aloittaa. Joten aluksi, vain karkeasti saadaksesi käsityksen siitä, mistä on kyse, tämä on teksti, jossa väitetään EU:n järjestelmällisesti edistävän poliitikkoja, jotka ovat ”erinomaisia neuvottelijoita”.

Kuten Ursula von der Leyen, meidän on oletettava? Se, joka EU:ssa todella on vallassa (vaikka kukaan ei osaa johdonmukaisesti selittää miksi), on juuri ”neuvotellut” Yhdysvaltojen kanssa groteskisti epäedullisen ”sopimuksen” vastaisen sopimuksen – ehdottoman antautumisen ilman taistelua – joka perustuu elegantin yksinkertaiseen periaatteeseen ”te saatte kaiken, me emme mitään, ja me maksamme teille siitäkin”.

Tämä väite EU:n erinomaisuudesta neuvottelupöydässä on sitäkin kummallisempi (onko sana ”omituinen” – ’olisiko ”oireinen” parempi?), koska Landsbergis ja Kasparov mainitsevat myös Donald Trumpin Turnberry Golf Berghofissa tapahtuneen äskettäisen fiaskon. Jostain syystä entinen ulkoministeri ja entinen shakkimestari eivät huomanneet ristiriitaa.

Mutta toisaalta nämä samat älykkäät mielet uskovat, että EU on ”vapaakaupan” majakka. Todellisuudessa yksi EU:n perustamisen tarkoitus – kansallisen itsemääräämisoikeuden ja sodanjälkeisten eurooppalaisten valtioiden demokratian heikkojen elementtien tukahduttamisen lisäksi – oli estää vapaakauppa. Todellisuudessa EU sallii jotain vapaakauppaa muistuttavaa vain silloin, kun sitä pidetään edullisena sen omalle agendalle tai tiettyjen valtioiden ja painostusryhmien agendalle – tai tietenkin silloin, kun se on pakotettu tekemään niin.

Kaikissa muissa tapauksissa se harjoittaa monenlaista protektionistista politiikkaa klassisesta yhteisestä maatalouspolitiikasta niin kutsuttuihin polkumyynnin vastaisiin sääntöihin, joita se käyttää geopoliittisina aseina. Se pyörittää myös valtavaa tulonjakoa jäsenmaidensa välillä, minkä liettualaispomo Landsbergis varmasti tuntee osaltaan sen helpoimmalta puolelta. Vaikka se ei olekaan suoraan kauppakysymys, sekin on kaukana puhtaasta vapaiden markkinoiden ja näkymättömien käsien opista.

Lopuksi, juuri EU:n – ei Venäjän – kieltäytyminen edes harkitsemasta Ukrainan ”vapaata” kauppaa sekä itsensä että Venäjän kanssa oli avainasemassa alkuperäisen Ukrainan kriisin laukaisemisessa vuosina 2013/14 (Euraasian unionin taloussopimus vs. EU:n assosisaatiosopimus).

Voitaisiin lisätä esimerkkejä tuskallisen alitietoisista ja ajattelemattomista (molemmat kohteliaita ilmaisuja) lausunnoista. Mutta miksi vaivata itseämme? Ymmärrätte asian ytimen: yksityiskohdat – vaikkakaan eivät suinkaan vähäpätöiset – eivät ole Landsbergisin ja Kasparovin vahvuuksia. Entä sitten itse argumentti? Se ei ole pelkästään tietämätön, vaan suorastaan myrkyllinen.

Myrkkyajattelun huuruja
Kasparovin ja Landsbergisin mielestä on varmaa, että EU ja ”Putinin Venäjä” eivät voi koskaan ”rauhanomaisesti elää rinnakkain”, ja vaikka he hieman varovatkin Kiinan suhteen, he sanovat pohjimmiltaan samaa myös EU:n suhteesta Pekingiin. ”Isi”-sanonnan klubin jäseninä he päästävät Yhdysvallat irti kevyesti taivuttamalla itsensä alistuvaisiksi pretzeleiksi toisaalta toteamalla, että se hylkää EU-vasallinsa, ja toisaalta sanomalla, että ”se on okei, isi”, ja joka tapauksessa me eurooppalaiset tarvitsemme kovaa rakkautta.

Itse asiassa he maalaavat kuvan EU:sta, joka voi luottaa vain itseensä. Ja juuri siinä piilee heidän artikkelinsa hulluus: He ovat oikeassa – vaikkakin pelkurimaisia – siinä, ettei se voi luottaa Yhdysvaltoihin. Mutta he ovat väärässä, itse asiassa nämä ovat harhakuvitelmia, kahdessa keskeisessä asiassa.

Ensinnäkin he ovat epärehellisiä ”yksin toimimisen” suhteen. Koska he eivät tietenkään ole valmiita olemaan johdonmukaisia ja kannustamaan EU:ta asettamaan siinä tapauksessa asettamaan omat etunsa Yhdysvaltojen vaatimusten edelle. Ilmeinen testi tässä on Ukraina. Jos Landsbergis ja Kasparov olisivat valmiita kohtaamaan sen tosiasian, että EU:n on lopetettava Kiovan tukeminen sen sijaan, että se lisäisi sitä, heidät voitaisiin ottaa jossain määrin vakavasti. Mutta päinvastoin.

Toiseksi, ei ole tarvetta ”toimia yksin”, eikä itse asiassa sellaista vaihtoehtoa olekaan. Jos Kasparov ja Landsbergis voisivat hetkeksi irrottautua ideologisista pakkomielteistään, he ymmärtäisivät helposti, että EU:n tie eteenpäin maailmassa, jossa Yhdysvalloista on tullut entistäkin vahingollisempi ”ystävä”, on pyrkiä normaaleihin suhteisiin muihin maihin, erityisesti Kiinaan ja Venäjään. Sekä turvallisuuden että talouden näkökulmasta nämä ovat suhteita, jotka kenties antaisivat EU:lle mahdollisuuden välttää alamäen. Maakunnallisten fobioiden ja pikkumaisten henkilökohtaisten kaunojen ajamina Kasparov ja Landsbergis kuitenkin unohtavat ilmeisen asian.

Heidän purkauksessaan ei ole syvästi häiritsevää se, että sellaista on olemassa: joku on aina tarpeeksi täynnä itseään tuottaakseen hataria, hirvittäviä ideoita ja erehtyäkseen luulemaan niitä jaettavaksi neuvoiksi. Puoliksikin normaalissa ympäristössä tällaiset asiat kuitenkin pysyisivät Redditissä. Se, että niitä kohdellaan valtavirran media-alustan arvoisina, on merkki siitä, että EU:lla on todellakin vakavia ongelmia ja se tarvitsee radikaalia muutosta. Mutta ei suinkaan Landsbergisin ja Kasparovin ehdottamalla tavalla.

Rankkaa ... Pervotimo tarvii henkista valmennusta.

saimalla on kollisekopiä.