Ylen Ykkösaamussa tänään taas mainio kolumni ammattilaisen näkemänä.
https://yle.fi/uutiset/3-9982434?origin=rss
Toisaalta sen 91 vuotiaan naisen puolestapuhujaa ei löytynyt minkään puolue-edustajan enempää kun vapaaehtoisrintamankaan työntekijän.
Nainen raahattiin lähes käsiraudoissa poliisien toimesta terveyskeskukseen.
Vähän huono rinnastus, mutta olisihan kaupunki voinut antaa noin iäkkäälle riittävää siivousapua ettei olisi tarvinnut kotoaan lähtemään.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tämä vanhus ei antanut siivoojien tehdä työtään, monasti sitä yritettiin. Tuollainen siivottomuus, että on jo lutikoita talossa, on terveysvaara koko talon asukkaille ja romahduttaa osakkeiden hinnat. Luteet pesiytyvät koko talon rakenteisiin. Miksi sellaista pitäisi jokun kansanedustajan puolustaa ? Vanhus ei joutunut heitteille vaan hänelle järjestettiin hoitopaikka.
Ok! Tuota ei missään kerrottu ettei vanhus s a l l i n u t siivousavun antamista. Vanhuksen iän ja psyykkisen terveydentilan huomioiden, taloyhtiön päätös vaikuttaa oikein toimitetulta toimenpiteeltä.
Onhan Erkki Virtanen ollut suomen vaikutusvaltaisimpia virkamiehiä. Virtanen pitää Yle-radiossa kolumni puheenvuorojaan.