Asta lähti yli 2000 euroa huonommalla kk. Palkalle

Sivustaseuraava

Asta lähti yli 2000 euroa huonommalla kk. Palkalle.
Miksi ?
Selittäjä kuntalaiset ?
Tätä ei kukaan ole Suomessa tehnyt koskaan aikaisemmin !!

38

1425

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rohveetta66

      Jospa se talousjohtajuus on kutsumusammatti?

      • veronmaksajaolen

        Pakenee vastuuta ja saman hän teki kainuun sotessa ollessaan !
        Pakeni kuntaan ja nyt Kajaaniin jossa hän ei voi päättää mitään vaan kertoo miten talous on kunnossa !


    • MääKottiinMatti

      Asta olisi ollut nainen paikallaan kun vaan entinen talousjohtaja olisi jaksanut pysyä ruodussaan -eli eläkkeellä poroja kaitsemassa. Perkele, kun jumala varjeleisi meitä eläkeläisiä pysymään kotosohvalla ja jättämään nämä hommat nuoremmille.

    • eläkekutsuujohtoa

      Ei eläkeikäistä johtajaa kuntaan, nyt kun Asta lähtee. Kaikki muut johdossa on jo ainakin kuusikymppisiä joten nuorempi pitää saada kunnanjohtajaksi. Mielellään mies.

    • ylipainotulehdustila

      Onhan teillä se paksumerja, joka lihomisen vuoksi hylännyt jopa sormuksen vasemmasta nimettömästä. On käynyt kommarikoulut ja aivopesut käpykaartisukunsa opastamana.
      Osaa laskea tarkalleen hiilinielut ym...
      Osaa jakaa vain yhteiskunnan verorahaa, joka paistaa parhaiten hänen vyötäröltään ja poskista.
      Ei ole ollut päivääkään yrittäjänä, eikä ladaremontteja pimeänä tehnyt kommari siitä myöskään mitään ymmärrä. Pimeästä kyllä.

      • häirintä

        Mikäpä sinun suurin ongelmasi ja mitä etuisuuksia sinä veroeuroista saat ja kerrohan niistä pimeistäkin töistä minkä verran hyödyt .. kun merjaa herjaat.. taustoja löytyy sinullekin


    • parempaanpäinkin

      Antaa Astan mennä ja toivotaan että saatas joku avara ja kaukokatseinen henkilö tilalle.

      • onneavaanuuteenvirkaan

        Mitenpä hänen lähtönsä estäisi? On jo jättänyt eroanomuksen kuntaan. Onko se Kajaaniin talousjohtajaksi valinta vielä edes lainvoimainen? Ilmeisesti käytännössä on, hän taisi olla kuitenkin hakijoista se pätevin.


      • OtappaLääkkeesi

        helevetin hyvä, että esa pitää meidät kainuulaiset ajan tasalla kaikenmaailman mielikuvitusjutuillaan....


    • eiuhraus

      Ei kestäny eläkkellä olevaa ukkoonsa. Onhan se helpotus olla viikot toisella paikkakunnalla ...ja joskus viikonloputkin.

      • kuntakuolema

        Kuka se nyt kuntaan jään, jolle ei ole kummonen tulevaisuus. Väkiluku vähenee, eläköityy, vanhenee. Ei ole veromarkkoja tuovaa yrittäjyyttä eikö työpaikkoja, Hossasta ei ole koko kunnan pelastajaksi. Minäkin lähden heti kun vain saan tavarani pakattua.....


      • Harkitaanharkitaan

        Joo samaa täällä on meinattu, palvelujen ääreen. Mitä isot edellä sitä pienet perässä.


      • häirintä

        Kun loppuu tieto.. alkaa luulo. . vai aiotteko kuulopuheita ja luuloja ja oletuksia todisteena Astaa kohtaan käyttää.. vanhoja muistellen senhän te S-salmelaiset osaatte ja osaatte mennä jopa oikeusasteisiin todistelemaan.. kun kuulopuheetkin kuulema sinne riittää .. mutta kuka maksaa teille todistelujen palkan.?


    • Muurahaispesääntulet

      Niin huonommalle palkalle, hups, ja tulee vielä työmatka- toisen asunnon kustannuksia . Asiallehan on jokin selitys, me emme vaan tiedä hänen motiivia jättää kotikunta, johon oikein "aneltiin" kunnanjohtajaksi. 5 vuotta kunnanjohtajana ja sitten tuli Astalla mitta täyteen, siispä ettekö pitäneet Astasta tarpeeksi huolta :).

      • tääonfaktaa

        Kunnassamme meni noin 10 vuotta hukkaan, kun tyhmät päättäjät valitsivat Matti Mentilän ja Asta Tolosen kunnanjohtajaksi


    • häirintä

      tervejärkinen nainen Tuo ASTA.. arvostan häntä ja hänen saavutuksia ja hänen tapaa hoitaa asioita vaikka en olekaan paikkakuntalainen . Räkytysten sijaan paikkakuntalaiset ..miettikää kukapa se kuolevaan kuntaa jää... rahat vähissä ja väki kuolemassa eikä kunnan johtana oleminen ole mikään helppo juttu.. jos palkka pienempi uudessa työssä, se nousee kyllä.. eikä sitäkään sovi unohtaa ettei palkka aina ole ykkönen.. monesti ykkönen on työn mielekkyys.. työyhteisö johon si kuuluu työntekijän arvostus,, työn vaativuus,, itsensä kehittäminen ja siinä kehittyminen. Joten Astalle lempeitä myötätuulia.

      • Juurikin noin! Kiva lukea joskus positiivisstakin juttua Suomussamen palstalla. Olisi oikeus ja kohtuus, jos suoranainen pahantahtoinen haukkuminen, joka kohdistuu henkilökohtaisiin ominaisuuksiin poistettaisi seriffin toimesta välittömästi. Asoita voi arvostella, sekin kyllä mieluimmin asiallisesti, alatyyliset räkytykset pois.


      • kuntasotekajaani

        Talousjohtaja ei kanna mitään vastuuta. Kertoo vain päättäjien ja virkamiesten työn tuloksia. Paljonko on tullut rahhoo ja paljonko on mennyt rahhoo.


    • 357898357

      Ei täällä peräkylillä asu kukaan, joka voi saada töitä ihmisten ilmoilta edes puolella palkalla.

    • GGGX

      Koirat haukkuu ja karavaani kulkee!!!

    • talakootmuttaminäen

      Asta tajusi. Kun rahkeet ei riitä. Sama temppu pitäisi tehdä puolella työntekijöistä Suomessa. Ollaan muka tekevinään sitä työtä josta palkka maksetaan. Koskee myös isopalkkaisia.

    • PerSKele

      Asta on yksi suomen parhaita kunnanjohtajia, Kajaani voitti ja suomussalmi hävisi 10-0.

      • JoVain2018

        Siitä huolimatta Kajaani voitti


      • olikojarinsormetpelissä

        miten niin voitti ? parin vuoden päästä taas uusi haku.


      • ToloSET

        Laskelmani mukaan astalla on ainakin kuusi virkavuotta jälellä...


      • erkkieinytymmärrä

        Tosiaan jos hän saa siellä olla eläkkeelle asti hän menettää rahassa noin 300 000 euroa.
        Kyllä tätä lähtöä ei ymmärrä Erkkikään ymmärrä, tuntuu, että pakoon hän on lähtenyt vastuita !


    • PerSKelleS

      Kyllä 5,5Te plus palvelulisät kuukaudessa hyvin riittää laadukkaaseen elämään.

    • zxCS

      Ei kaikki ole rahasta kiinni. Kunnanjohtajan pesti voi olla koiran kusitolppana olemista. Ajatteleppa omalle kohdallesi, aina valmiina kuin partiopoika tai -tyttö. Missä oma aika? Ja kaikki kuntalaiset ovat ovat " isäntiä".

      • kissanpäiville

        juuri siihen hommaan on pyrkinyt itse, vai onko joku pakottanut?


    • KateellisiaKyläTäynnä

      Miksi ihmeessä hän olisi jäänyt kuolevaan kuntaan, jossa ei kauppaan päässyt ilman että joku roikkui hihassa oman mukatärkeän asiansa kanssa? Raha ei ole kaikille elämän suurin arvo ja tärkein asia. Tsemppiä Astalle, Kajaani saa hyvän työntekijän!

      • veronmaksajavielä

        Kuka korjaa ASTAN JA MATIN jälkeensä jättämät virheet ja kunnan taaksepäin menemisen !


      • EiRahkeetRiitä
        veronmaksajavielä kirjoitti:

        Kuka korjaa ASTAN JA MATIN jälkeensä jättämät virheet ja kunnan taaksepäin menemisen !

        Varmaan sinä kun olet noin innokas ja tiedät parhaiten miten asioiden pitäisi mennä.


    • uupiuoi

      paljonko tuli hilloapussiin kun nosti varhennettuaeläkettä tuhansiaeuroja kuukaudessa.

      • Anonyymi

        Onko Asta vielä naimisissa


        Kiinnostaa!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Asta vielä naimisissa


        Kiinnostaa!!

        Miksi kiinnostaa?💕


    • Anonyymi

      Eikö se ole jo ikivanha kotka?

      • Anonyymi

        Millä autolla se lähti?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä autolla se lähti?

        Loiste Energian, Taalerin, Metsähallituksen ja Nordex Energy GmbH:n loistelimusiinisaattueella. Jäikö näkemättä?


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua

      Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä
      Äänekoski
      76
      1454
    2. Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa

      Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.
      Maailman menoa
      251
      1358
    3. Martina lähdössä Ibizalle

      Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      155
      1132
    4. Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava
      Maailman menoa
      255
      1108
    5. Avustikset peruttu.

      Aettokosken ampuraan rahat otettu poekkeen valtiolle.
      Suomussalmi
      51
      805
    6. 65
      784
    7. Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa

      Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em
      Ikävä
      62
      757
    8. Miksi mies tuntee näin?

      Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui
      Ikävä
      39
      738
    9. Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg

      parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤
      Ikävä
      44
      711
    10. Määpä tiijän että rakastat

      Minua nimittäin. Samoin hei! Olet mun vastakappaleeni.
      Ikävä
      30
      657
    Aihe