Sinun tapauksesi kuulostaa ihan vanhalta Tuhkimo sadulta. Isä oli lapsilla yhteinen, mutta äitipuoli
ei välittänyt muista kuin omista lapsistaan. Aika
kehittymätön ihminen sellainen äiti joka sortaa yhtä
lapsista. Äiti ei ole hyvä myöskään omille lapsilleen jos kasvattaa lapsiaan eriarvaoisesti.
Parasta olisi että eroaisit ja etsisit uuden pienemmällä egolla varustetun naisen ja ottaisit kaikki lapsesi omaan kotiisi. Pientenlastesi äiti voisi mennä terapiaan ja hänelle voisi myöntää tapaamisoikeuden sen jälkeen kun on viisastunut,
ja itsekkyys ja sortamistyyli on vähentynyt.
Pidä kaikki lapset itselläsi ja ole onnellinen yksinhuoltaja. Parempaa elämää lapsillesi ja itsellesi. Olen itse tehnyt saman päätöksen aikoinani ja se oli ainoa mahdollisuus pelastaa lapset epäoikeudenmukaiselta kohtelulta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Entäpä kun olet se yhteien lapsi ja naisella on omia liittoon tullessaan?
Itse ole lapsuudessa kokenut sen että ei saanut oikein rakastaa isää,joka osoitti huomiota todella hyvin,mutta ei ollu kunnolla äitiä, koska hänen huomio meni omien lapsien edunvalvontaan. Ja monta kertaa sai puolustaa itseään näiden sisarpuolten ilkeilylle ainoastaan siksi että minun isä oli pääasiallinen elättäjä ja mulla ei koskaan voinut olla mitään hätää ,kun minulla oli isä.
Ei sen puoleen,olen kyllä oppinut puolustamaan itseäni!Että jotain hyvää siitäkin sekamelskasta surasi.
Itse olen nyt yh-äiti ja kateeksi ei käy uusioperheet.Onnea vaan heille ja voimia!
ovat niitä uusperheen yhteisiä lapsia - silloin kun huomaavat olevansa suosittuja ja lellittyjä, kun taas isä- (tai äiti-) puolen liittoon tuomat lapset joutuvat syrjään, ehkä jopa väkivallan kohteiksi. Itse ainakaan en voisi elää lellikkinä katsoen toisten kärsimystä sivusta.
Itselläni on sekä äiti- että isäpuoli ja yksi ns. uusperheen yhteinen velipuoli. Äitipuolen kanssa asiat sujuvat hyvin, pieniä erimielisyyksiä joskus, mutta niinhän aina ihmisten välillä. Isäpuoli vihasi yli kaiken maailmassa minua ja siskoani ja korosti hänen ja äitini yhteistä poikaa kaikessa. Syrjintä oli paitsi henkistä myös fyysistä. Olisin ehkä vielä jotenkin siskoni tuella kestänyt tilanteen, mutta äitini lähti mukaan meidän mollaamiseemme, ja sitä en voi ikinä unohtaa. Äitini kuoli yllättäen vähän aikaa sitten, mutta minä en ikinä unohda. Kärsin myös hirvittävästi siitä, että en voi ikinä eläissäni selvittää äitini kanssa asioita nyt kun hän on kuollut - minulla ei ikinä elämässäni ole mahdollisuutta puhua hänen kanssaan asioita selväksi enää.
Uusperhe ylipäätään on herkkä asia. Varsinkin vielä jos uusperheen muodostavat henkilöt, joilla on hirveitä parisuhdeongelmia ja vaikeuksia suhtautua omiin tai toisten lapsiin, on tragedia todella valmis.
Todella kurjaa kuulla kuinka sinulle on käynyt.
Tsemppiä sinulla! :-)