Rockmusiikin jättiläinen Deep Purple saapuu konsertoimaan Suomeen kesällä. Yhtye esiintyy The Long Goodbye -kiertueensa myötä päätähtenä Rockin’ Bastioni -festivaalilla Haminassa 20. heinäkuuta sekä Juli Festivalenissa Tammisaaressa päivää myöhemmin 21.7
Kantolassa ensi kesänä aikas hiljaista.
kunkaikkimeneevtuiks
27231
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Sulla menee kaikki ituiks luuser mutta me nautimme sun kantola itutuksesta.
Otsikko: Tapahtumapuisto kuivui kokoon
Alaotsikko: Hankkeen vetäjät vaitonaisia taloudellisten tappioiden kokonaissummasta
Leipäteksti: Hämeenlinnassa suuren kohun saattelemana kolme vuotta sitten kaupungin kehitysyhtiön voimin toimintansa käynnistänyt tapahtumapuisto on ajautunut taloudellisiin ja taiteellisiin vaikeuksiin - maailmanluokan tähtiä kuten madonnaa, bonoa tai rolling stonesia ei lupauksista huolimatta ole Hämeenlinnassa nähty. Ns. kakkos- ja kolmossarjan esiintyjistä vain kasarihevistään tunnetut Judas Priest sekä Alice Cooper ovat osoittaneet kiinnostusta esiintyä Hämeenlinnassa kesällä 2018. Bändien ei kuitenkaan arvella pystyvän vetämään paikalle enää tarpeeksi retrohevimusiikista kiinnostuneita. Suurin odotuksin avattua Tapahtumapuistoa uhkaakin sulkeminen vain kolmen konsertin jälkeen taloudellisten tappioiden katkaisemiseksi. Tapahtumapuiston sijainti ei saanut maailmantähtiä liikkeelle Hämeenlinnan suuntaan, eikä puistolle ole keksitty muuta korvaavaa käyttöä. Hankkeen alkuperäinen puuhamies - sittemmin Hämeenlinnan tomut jaloistaan karistanut entinen kunnallispoliitikko ja kehitysyhtiön naistoimitusjohtaja... (lue koko artikkeli)
H ys hys nyt.
Älkää olko huolissaan ensikesänä tapahtumapuistossa on maailman suurin moottorikelkka näytös.odotetaan vieraita yli 100.000 Kanadasta ja Yhdysvalloista suojelijana itse Ruhtinaan tytär Rautio
Kaipaan Persujen kantolavitutusta. Saanko pian niin nautin.
😳☝️ KokDem-Pöljä taas herännyt, joka sivulla taas hänen aivopierujaan :(
KokDem-Hallinto voisi hänen sijalleen palkata paremmin artiguloivan trollin eikä tämän nykyisen kaltaista pöljää!
Nyt helpottaa ja voimissani.
Deep Purple ilman Ritchie Blackmorea ei ole minkään arvoinen.
Olen kuullut että ei saa keikoista ja levyistä rahaa.
Kehitysyhtiön tiedote (vapaa julkaistavaksi): Kantolan tapahtumapuiston kesästä on tulossa erittäin vilkas. Rakennusalan parantuneiden suhdanteiden vuoksi naapuritontilla valmistettuja betonielementtejä kuskataan tapahtumapuiston plaanille ja sieltä pois ennätysvilkkaasti. Voimme myös olla tyytyväisiä kaupungistamme ja sen elementtiteollisuudesta; takuuvarmasti missään Suomessa ei betonielementtejä taatusti varastoida niin kallisti rakennetulle maapläntille, kuin Hämeenlinnassa. Ei olla turhan vaatimattomia, vaan ollaan terveellä tavalla ylpeitä saavutuksistamme.
Potkut saanut laiska pöhinä asialla ja herännyt. Pöhisee onneksi ilman palkkaa.
Tuossa yllä KokDem-ääliö ilmoitti suurieleisesti heränneensä trollaamaan, ilmoitus oli turha koska aivokääpä kyllä huomataan!
Kantola ensi kesänä täynnä uuden sairaalan elementtejä...Turun sairaalan:)
Ehkä myös Nokian uuden kirjaston betonielementit mahtuvat puskurivarastoon Kantolan läjitysalueelle?
Ei valmisteta täällä
Aulangon Rantaleton paalutuksien betonipaalut taitavat vielä jollain lailla mahtua Tapahtuman alueelle jos kalliin alueen rakentaminen alkaa piankin . Pääkaupunkiseudun raharikkaathan kai suorastaan jo hinkuvat alueen rakennusprojektiensa kimppuun eli ainoa ongelmahan taitaa enää olla, että koska saa paaluttamisen aloittaa. Kyllä miljoonan euron tontille olisi syytä jotain rakennelmia saada pikaisesti aikaiseksi, vaikka sitten rantapuihin Telkän pönttöjä.
En ymmärrä miten voisin neuvoa sinua rakentamisesi ongelmissa. Ei kukaan muukaa. Jos oma taito loppuu ota yhteys rak.liikkeeseen sillä ei betonielementtejä kannata jättää käyttämättä.
Viitsisikö aloittaja lisätä vielä lähteen ko. Juttuun?
U2 esiintyy varman tiedon mukaan Kantolassa ensi kesänä.
U2 ei esiinny kuin stadioineilla.
Pantomiimi kurssi ensikesänä, yrittävät kuvitella että bändi soittaa ja yleisöä, 100 tuhatta.
Hyvää Persujen kantolavitutusta.
Kalliiksi tuli Kantola. Ensin paskanen tontti ostettiin miltsillä, sitten putsattiin 4 miltsillä ja sitten vuosikulut noin 500 000€. Tuloja ei oo ollunna nimeksikään. Lisäksi piti rakentaa infraa. Sanoisin että lähestytään 10M€ kuluja jotka on maksettu verorahoilla.
Mutta onneksi on rakennettu velkarahalla niin ei tunnu hallinnostakaan niin epämiellyttävältä tämäkin kaatunut hanke muiden mahalaskujen ohessa
Tähyämme kauas tulevaisuuteen. Uskoen, Toivoen. Lapsenlapsemme kiittävät vielä meitä parkkitaloista. Tulevaisuus ei tule, se täytyy tehdä. Tapahtumapuisto työllistää nuoret.
Onpas hyvä kun persujen kantolavitus jatkuu myös Jouluna. Muistakaa aattona käydä katsomassa onko ruohikko leikattu. BUAA-AAAH-HAA.
Kesällä pitäisi laittaa pystyyn standup-tilaisuus. Huumoria tarjolla lavan täydeltä.
Paikalla tietenkin selfieSartsa, entinen (tyhjän)toimittaja Iisäkki, superpölhö isotuho, NobelJarmo , pussikuski Tapsa. He kertovat kaikki onnistuneet projektit, joissa ovat olleet mukana.
Harmi vain, tilaisuus kestää 10 sekuntia, sen verran menee kun sessio kuulutetaan avatuksi.