Hallitus leikkasi leipäjonoilta miljoonatuen

Hallitus on tehnyt hyviä päätöksiä työttömyysturvaa leikataan nyt Hallitus leikkasi leipäjonoilta miljoonatuen , pienellä työttömyysturvalla, eläkkeet, sairaat jne,hyvinvointivaltiossa ei ole köyhiä leipäjonoissa ruuan jakelu loppuu. Leipäjonoissa on suurin osa vaikeasti työllistyviä työttömiä ikääntyneitä, päihdeongelmaisia. työttömyysturva riittää tupakan, alkoholin ostoon vaan ei ruokaa, työttömyysturvan leikkausta pitää jatkaa kovin ottein vaikka työtön hakisi työtä joka päivä tekee hakemuksia ja raportoi viranomaisille tekosistaan työttömyysturva katkeaa, työnantajat eivät voi ottaa työtöntä jos on päihdeongelmat, rikostausta maksuhäiriö merkinnät vankilassa ollut ulkonäkö vaatimukset ei riitä työpaikkaan nämä asiat tarkastetaan rekryntoinin yhdeydessä mahdollsimman paras valitaan pitää olla osaamista, rehellinen tulee töihin minuutin tarkkudella eikä varasta työnantajan omaisuutta. lääkemenoja pitää leikata ja toimeentulotuki pakkotyöksi kannatan kokoomuksen, keskustan politiikkaa jotta saadaan työtävieruksujat töihin eikä nauttia valtion antamasta verorahoista. sosden aikoinaan keski työmarkkinatuen ilmaiset orjat saatiin käyttöön miksi nyt estää työttömyysturvan leikkausta
1487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Miksei yksinkertaisesti lakata jakamasta ilmaista ruokaa? Sillä niistä jonoista päästään...

Äänestä
  • Leipäjonot pitääkin lakkauttaa työttömien valvontaan tehostetaan aktiivimallin mukaisesti miksi pitäisi olla leipäjonossa ilmaisellla ruualla jouluruokia ei tarvita työttömille Hurstin jouluruuat pois. säästöjä ruuan jakelusta maksaa kuljetukset pakkaminen lämmitys, ulkoruokinta on halpaa . työttömän pitää olla töissä saa hyvinvointipalveluita ja on parasta sosiaaliturvaa kuin oleskella leipäjonossa

    Äänestä

  • Sama psykoosi-potilas taas sönköttää siellä huonosti jaoteltua suomenkieltään. Ei ole vaikea tunnistaa kieliasusta. Ei siinä jos ei sivulauseita ja pilkkuja osaa käyttää, mutta tekstisi vain on aika helppo tunnistaa. Sama mökellys lähes joka ketjussa. Taitaa Perttiä harmittaa kun sosiaalinen loispummiyhdistys meni nurin. Tuli samalla psykoosit?

    Äänestä

Jotain lisätukea ei enää myönnetty. Siis pari vuotta oli myönnetty lisätukea nyt ei enää.

Äänestä

Ehdotan palkka töistä syrjäytetyille noin 1/2 miljoonalle suomalaiselle kuntouttavia työleirejä. Näillä kokoomus työleireillä poistetaan syrjäytetyistä se laiskuuden mato. Johtavat Kokoomus virkailijat aluksi vetää kumihanskoin työttömien persiistä sen laiskuuden madon pois. Ja työttömät pakko kuntouttavassa leiritoiminnassa oppii päivä rytmin ja työ rytmin.
Ruoka on yksinkertaista teveellistä velliä, ja vesi ja leipä takaavat hyvän kunnon ja terveyden. Kokoomus leirillä kuntoutettava väestö palvelee tässä kuntouttavassa palvelu yhteiskunnassa kokoomus varakkaita lisäämään omaa elintasoa. Näin suomi kehittyy ja kansa työskentelee korkeamman kokoomus päämäärän eteen, pyyteettä ja voimalla.
Tämä on patannus nyky tilanteeseen, jossa syrjäytetyt laiskoina kaivelee omaa nenää, napaa ja persittä, ja vetelehtii leipäjonoissa yms sijaistoiminnoissa. Jolloin kansantuote ei kasva ja väestö veltostuu tuulipuku kansaksi joka apaattisena hiihtää noissa leipäjonoissa osaamatta mitään.

Äänestä
  • Leipäjonossa ovat yksinäisiä miehiä ja naisia joilta puuttuuu perusruoan taidot eivät osaa valmistaa puuroa, keittää perunoita jauhelihasta/lihasuikaleista saa yksinäinen hyvää perusruokaa esim. hernekeittoon käy jauheliha/lihasuikaleet jne. suurin osa työttömistä on yksinäisiä elämänhallintataidot on hukassa pitäisi elvyttää kuntouttava työtoiminta on todettu yksinäiselle syrjäytymisen ehkäisyy. leipäjonoissa on yksikertaista ruokaa jaossa makaronia. makaronista ja riisistä saa monipuolista ruokaa tehtyä vaaleata leipää, näkkäriä,Leipäjonot kyllä joutaa lakkauttaa miksi näihin avustuksia. nämä tyypit eivät saa työsuhteita kun elämänhallinta puuttuu. aktiivimalli on tarpeellinen työllä voi nostaa elintasoa ja ostaa ruokaa eikä syödä ilmaiseksi. minä olin piikana 70 luvulla te toimiston pakottama. 30 markkaa käyttörahaa kuukaudessa ja ruoka tuli suuhun tehdystä työstä ei nälässä tarvinut olla kun teki työtä ruuan eteen. vuosikymmnet joka kunnassa on jaettu ruokaa on pitkä leipäjono haisevia työttömiä kaljan ja tupakan huuruisia jotka eivät työtä hae

    Äänestä

  • llaoala kirjoitti:

    Leipäjonossa ovat yksinäisiä miehiä ja naisia joilta puuttuuu perusruoan taidot eivät osaa valmistaa puuroa, keittää perunoita jauhelihasta/lihasuikaleista saa yksinäinen hyvää perusruokaa esim. hernekeittoon käy jauheliha/lihasuikaleet jne. suurin osa työttömistä on yksinäisiä elämänhallintataidot on hukassa pitäisi elvyttää kuntouttava työtoiminta on todettu yksinäiselle syrjäytymisen ehkäisyy. leipäjonoissa on yksikertaista ruokaa jaossa makaronia. makaronista ja riisistä saa monipuolista ruokaa tehtyä vaaleata leipää, näkkäriä,Leipäjonot kyllä joutaa lakkauttaa miksi näihin avustuksia. nämä tyypit eivät saa työsuhteita kun elämänhallinta puuttuu. aktiivimalli on tarpeellinen työllä voi nostaa elintasoa ja ostaa ruokaa eikä syödä ilmaiseksi. minä olin piikana 70 luvulla te toimiston pakottama. 30 markkaa käyttörahaa kuukaudessa ja ruoka tuli suuhun tehdystä työstä ei nälässä tarvinut olla kun teki työtä ruuan eteen. vuosikymmnet joka kunnassa on jaettu ruokaa on pitkä leipäjono haisevia työttömiä kaljan ja tupakan huuruisia jotka eivät työtä hae

    Juuri kokoomus työ leireillä elämänhallintaa tulee kapojen toimesta, näin veltto leipäjono työtön vetreytyy ja marssii voimakkaana kohti kokoomus päämääriä onnellisena ja tyytyväisenä ilman palkkaa.

    Äänestä kokoomus sauli presidentiksi !!

    Äänestä

  • Ehkä todellakin olisi aihetta ottaa oppia Pohjoiskorean työleireistä. Tietojen mukaan niistä selvinneistä on tullut esimerkillisiä työtäpelkäämättömiä kansalaisia, todellisia kansakunnan tukipylväitä.

    Äänestä

  • te toimistojen työttömien lauma pakkotyöleirille jossa kepitetään jokaista takapuoleen sitten ruokaa suuhun kun orjuus toteutuu

    Äänestä

  • äänestä kokoomusta, äänestä kokoomus presidenttiä !! Niin saat ahneen luokkaýhteiskunnan, jossa köyhät on pakon alla nöyriä......

    Äänestä

  • llaoala kirjoitti:

    Leipäjonossa ovat yksinäisiä miehiä ja naisia joilta puuttuuu perusruoan taidot eivät osaa valmistaa puuroa, keittää perunoita jauhelihasta/lihasuikaleista saa yksinäinen hyvää perusruokaa esim. hernekeittoon käy jauheliha/lihasuikaleet jne. suurin osa työttömistä on yksinäisiä elämänhallintataidot on hukassa pitäisi elvyttää kuntouttava työtoiminta on todettu yksinäiselle syrjäytymisen ehkäisyy. leipäjonoissa on yksikertaista ruokaa jaossa makaronia. makaronista ja riisistä saa monipuolista ruokaa tehtyä vaaleata leipää, näkkäriä,Leipäjonot kyllä joutaa lakkauttaa miksi näihin avustuksia. nämä tyypit eivät saa työsuhteita kun elämänhallinta puuttuu. aktiivimalli on tarpeellinen työllä voi nostaa elintasoa ja ostaa ruokaa eikä syödä ilmaiseksi. minä olin piikana 70 luvulla te toimiston pakottama. 30 markkaa käyttörahaa kuukaudessa ja ruoka tuli suuhun tehdystä työstä ei nälässä tarvinut olla kun teki työtä ruuan eteen. vuosikymmnet joka kunnassa on jaettu ruokaa on pitkä leipäjono haisevia työttömiä kaljan ja tupakan huuruisia jotka eivät työtä hae

    Ja sama psykoosi-potilaan mökellys jatkuu.

    Äänestä

JOO kyllähän sos kolmikon (sipilä, orpo, soini) johdolla Suomea on tehty RIISTOVALTION mallimaaksi vs kuin Pphjois-korean tyyliin, kolmikko kuvittelee että leikkaamalla ja riistämällä leipärahoja saadaan kilpeä kiillotettua ainakin bisnesmiesten keskuudessa

ehkä näin, monta kertaa myös narrista on tullut kurko (kansa vs johtajat) kun aikansa on on oman valtion hallituksen/ yksinvaltiaan toimesta harrastettu diktaatturi johtamistaktiikkaa, lähihistoriastakin löytyy esimerkkejä, joten sos kolmikon kannattas muistaa nämä esimerkit sitteki!

Äänestä

Hallituksen herrat huomasivat,tai olivat jostakin lukeneet,ettei näissä leipäjonoissa seisoskele yhtään matua,,niin silloinhan eivät tarvitse tukeakaan.Mutta jot matuja olisi ollut,niin tuen määrää olisi luonnollisestikkin korotettu "tuntuvasti".

Äänestä

nuoretkin pullamössöt lorvii muutenkin liikaa. hyvä kun hallitus potkii näitäkin työttömiä lökäpöksyjä töihin. jonottaisivat työpaikkojakin yhtä innokkaasti kuin jotain idolsin kailotus testiä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lulleeero kirjoitti:

Hallitus on tehnyt hyviä päätöksiä työttömyysturvaa leikataan nyt Hallitus leikkasi leipäjonoilta miljoonatuen , pienellä työttömyysturvalla, eläkkeet, sairaat jne,hyvinvointivaltiossa ei ole köyhiä leipäjonoissa ruuan jakelu loppuu. Leipäjonoissa on suurin osa vaikeasti työllistyviä työttömiä ikääntyneitä, päihdeongelmaisia. työttömyysturva riittää tupakan, alkoholin ostoon vaan ei ruokaa, työttömyysturvan leikkausta pitää jatkaa kovin ottein vaikka työtön hakisi työtä joka päivä tekee hakemuksia ja raportoi viranomaisille tekosistaan työttömyysturva katkeaa, työnantajat eivät voi ottaa työtöntä jos on päihdeongelmat, rikostausta maksuhäiriö merkinnät vankilassa ollut ulkonäkö vaatimukset ei riitä työpaikkaan nämä asiat tarkastetaan rekryntoinin yhdeydessä mahdollsimman paras valitaan pitää olla osaamista, rehellinen tulee töihin minuutin tarkkudella eikä varasta työnantajan omaisuutta. lääkemenoja pitää leikata ja toimeentulotuki pakkotyöksi kannatan kokoomuksen, keskustan politiikkaa jotta saadaan työtävieruksujat töihin eikä nauttia valtion antamasta verorahoista. sosden aikoinaan keski työmarkkinatuen ilmaiset orjat saatiin käyttöön miksi nyt estää työttömyysturvan leikkausta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu