Mielipiteitä uudesta S-marketista?

Osuuskuntamies

Mitäs mieltä Pihtiputaan uudesta S-marketista.

S-market Pihtiputaan remontti on valmis, ja uudistetun myymälän avajaisia vietettiin 23.11.Myymälämiljöö on raikastettu ja valikoima on päivitetty vastaamaan paikallisia toiveita ja tarpeita. Marketissa on uusi paistopiste, päivittäistavaravalikoima kasvaa ja käyttötavaroissa keskitytään haluttujen artikkelien myyntiin.
Remontin tavoitteena oli sekä päivittää itse myymälämiljöö kalusteineen tähän päivään, mutta myös kehittää valikoimaa vastaamaan paikallista kulutusta. Asiakkailta kysyttiin niin palveluun kuin tuotteisiin liittyviä toiveita.
– Viesti oli hyvin selkeä: ulkomaisten, eksoottisten ja erikoisten elintarvikkeiden sijasta puttaalaiset haluavat ostaa omasta kaupastaan kotimaista, tuoretta ja laadukasta ruokaa. Lisäksi paistopiste avattiin asiakkaiden toivomuksesta, aluejohtaja Marko Tyyskä kertoo.
Päivittäistavaravalikoiman kasvaessa S-marketin käyttötavaraosasto supistuu. Valikoimissa pysyvät kuitenkin päivittäin tarvittavat arkiset taloustavarat, aluspukeutuminen, sukat sekä ajankohtaiset kausituotteet.
- Annamme siis hyllytilaa niille tuotteille, joille on Pihtiputaalla kysyntää. Uskonkin, että puttaalaiset tykkäävät uudistuneesta myymälästämme vielä aikaisempaakin enemmän, toteaa myymäläpäällikkö Ritva Kumpulainen.
Remontti toteutettiin onnistuneesti suunnitellussa aikataulussa ja budjetissa. – Myymälä oli auki koko remontin ajan. Remontin valmistumisen myötä tuotteet ovat saaneet uudet paikkansa. Kannattaakin tulla tutustumaan myymälään ja kysymään apua tuotteiden löytämiseksi tarvittaessa, vinkkaa Ritva Kumpulainen.

6

455

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asiakasomistaja

      Todella hienosti onnistunut remontti ja aivan mahtava kauppias. Hyvää jatkoa S-marketin väelle.

    • ZXCD

      On parannusta entiseen, hyvää jatkoa....

    • Tiinut

      Myymäläpäällikkö taitaa pitää työntekijöitä ihan pellenä. Olisi fiksua kommentoida työntekijöitä muualla kuin asiakkaiden kuullen

      • Pudistan

        Aika ajattelematonta toimintaa alaisia kohtaan. Samoin maksavia asiakkaita kohtaan voisi käyttäytyä kohteliaasti. Tämä asia on viime aikoina kyllä parantunut, nyt siellä sentään tervehditään.
        Ihan yleisesti, rahan vastaanottajat voisivat myös miettiä tykönään seuraavaa; Miltä sinusta tuntuisi, jos maksat hyödykkeen ja lähdet iloisena pois niin myyjät kuiskuttelevat ja nauravat selän takana juuri sinulle, maksavalle asiakkaalle? Tämäkin on nähty sivusta ja päätinpä, että kyseistä seuraa en kannata ostamalla ilotulitteita heiltä.


    • 235rtgs

      Kun miehen nimi on Marko.... mikään ei mene pieleen.

    • Sami.O.Viinikainen

      Mahtavaa tunarointia pistää lapsi suojelemaan Pihtiputaan Alkoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7076
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      62
      5182
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3457
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe