Apple haastettiin oikeuteen iPhone hidastamisesta

"Yhdysvalloissa joukko iPhone-puhelinten omistajia on nostanut kanteen Applea vastaan. Apple on juuri myöntänyt, että sen päivitykset ovat hidastaneet tarkoituksella vanhempia iPhone-malleja. Applen mukaan pyrkimyksenä oli, että puhelinten akut kestäisivät pidempään.

Kanteessa syytetään Applea siitä, ettei tämä ollut aikaisemmin kertonut vanhojen puhelinten tahallisesta hidastamisesta. Puhelinten omistajat olivat päätelleet, että ainoana vaihtoehtona olisi ostaa uusi hintavampi iPhone. Kanteen mukaan puhelinten omistajat ovat kärsineet taloudellista tappiota,
IPhone-puhelinten omistajat toteavat, että jos he olisivat tienneet pelkän akun uusimisen nopeuttavan jälleen vanhaa puhelinta, olisi uuden iPhonen hankintaa lykätty.
"

https://yle.fi/uutiset/3-9992963
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Nykyiset akut kestää 5 vuotta. Apple puhuu paskaa

Äänestä

Ei haittaa Applea yhtään

Äänestä

"Applen mukaan sen pyrkimyksenä oli parantaa laitteiden käyttöikää ja maksimoida vanhentuvien akkujen toimintakyky."

Jos noin olisi, niin eiväthän pidentyneen käyttöiän myötä useimmat Applen omistajat ostaisi uudempaa puhelinta. Eiköhän softapäivityksien aiheuttaman hidastumisen tarkoitus ole kuitenkin se, että ostettaisiin aiemmin se uusi vai kuinka... Puhelimista saa hieman enemmän rahaa kuin akuista.

Äänestä
  • Voisi tietenkin ajatella tuollaisen huijauksen jälkeen ostavansa vaihteeksi tilalle puhelimet, tabletit ja tietoteknikka joltain muulta yhtiöltä, kuin Applelta? Olen syytänyt Applelle rahaa vuosien ajan rahaa kymppitonneja, nyt ajatukseksi on tullut jättää tämä yhtiö silläkin uhalla, että vaatii jälleen tonnien investointeja rakentaa uusi systeemi talouteemme.

    Android se ei ole, oliko vaihtoehtoja? Androidiin en koske pitkällä tikullakaan.

    Tai sitten vaan niellä kiukkunsa ja jatkaa Applen kannattajana? Yksi asia on varma, laitteet ei päivity ainakaan vusitain, niin kuin on ollut tähän asti. Josko kolmen vuoden välein? Nielköön Apple valheensa puuttuvina ropoina ainakin minun kohdallani. Meitä on varmasti muitakin samoin ajattelevia. Mikähän on Applen tulevaisuus? Aika näyttää.

    Äänestä

  • Omenanmietiskelijä kirjoitti:

    Voisi tietenkin ajatella tuollaisen huijauksen jälkeen ostavansa vaihteeksi tilalle puhelimet, tabletit ja tietoteknikka joltain muulta yhtiöltä, kuin Applelta? Olen syytänyt Applelle rahaa vuosien ajan rahaa kymppitonneja, nyt ajatukseksi on tullut jättää tämä yhtiö silläkin uhalla, että vaatii jälleen tonnien investointeja rakentaa uusi systeemi talouteemme.

    Android se ei ole, oliko vaihtoehtoja? Androidiin en koske pitkällä tikullakaan.

    Tai sitten vaan niellä kiukkunsa ja jatkaa Applen kannattajana? Yksi asia on varma, laitteet ei päivity ainakaan vusitain, niin kuin on ollut tähän asti. Josko kolmen vuoden välein? Nielköön Apple valheensa puuttuvina ropoina ainakin minun kohdallani. Meitä on varmasti muitakin samoin ajattelevia. Mikähän on Applen tulevaisuus? Aika näyttää.

    Miksi Androidiin,msiihen on oltava joku syy?

    Äänestä

Ei tuo ilmeisesti niin paha juttu ole, kuin vois joidenkin otsikoiden perusteella luulla. Ilmeisesti hidastuminen koskee vain sellaisia laitteita, joiden akut ovat hajoamispisteessä ja akun vaihtaminen tekee laitteista aivan yhtä nopeita kuin ennen. Ohessa hyvä juttu aiheesta testeineen.

http://www.techradar.com/news/apple-might-be-slowing-down-your-old-iphone-on-purpose

Tietenkin laitteiden tulisi ilmoittaa ongelmasta käyttäjälle, mutta ne eivät tee niin, mikä on väärin, sillä se saattaa johtaa asiakkaita harhaan.

Äänestä
  • > Tietenkin laitteiden tulisi ilmoittaa ongelmasta käyttäjälle, mutta ne eivät tee niin, mikä on väärin, sillä se saattaa johtaa asiakkaita harhaan.

    Joo, pitäisi ilmoittaa käyttäjälle ja antaa hänen itse valita, antaako laitteen toimia pienemmillä tehoilla. Vaihtoehtona pitäisi olla mahdollisuus käyttää täysillä tehoilla. Ehkä uusi ilmoitus ja kysely sitten, kun akku on entistä huonompi ja vanhempi. Lisäksi käyttäjän pitäisi päästä muuttamaan tuota asetusta milloin vaan.

    Äänestä

Ja siksi tuo uutinen ei myöskään ole ristiriidassa seuraavan uutisen kanssa, kunhan akku on vain kunnossa ja Ios versio ei ole sukupolvensa ensimmäinen buginen pas**a. (Sitä ekaa uuden sukupolven ios-versiota ei kannata ikinä asentaa, jos haluat välttyä ongelmilta. Apple ei pakota päivittämään, joten päivitykset kannattaa asentaa kerran vuodessa, esimerkiksi juhannuksena, kun täysin testattu ja bugiton versio on saatavilla)

http://www.iltalehti.fi/digi/201710102200450024_du.shtml

Toisaalta Ios laitteisiin on saatavilla päivityksiä huomattavasti pidemmän aikaa kuin androideihin Applen ios laitteet ovat siten pitkäikäisempiä kuin androidit.

Halvimmat androidit ovat pahimpia, sillä ne on suunniteltu siten, että laite menee vaihtoon jo vuoden päästä, niiden tietoturvapäivitykset kun saattavat olla pari vuotta vanhoja jo ostohetkellä, eikä uusia ole saatavissa... Näiden laitteiden osalta bisnes siis perustuu siihen, että ihmiset pakotetaan ostamaan uusia laitteita tiheään. Apple taas on tässä suhteessa paras, ios-laitteet kestävät jopa 5 vuotta. (Puhelimien akut eivät toki kestä niin pitkään, ne täytyy uusia välillä.)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lukija- kirjoitti:

"Yhdysvalloissa joukko iPhone-puhelinten omistajia on nostanut kanteen Applea vastaan. Apple on juuri myöntänyt, että sen päivitykset ovat hidastaneet tarkoituksella vanhempia iPhone-malleja. Applen mukaan pyrkimyksenä oli, että puhelinten akut kestäisivät pidempään.

Kanteessa syytetään Applea siitä, ettei tämä ollut aikaisemmin kertonut vanhojen puhelinten tahallisesta hidastamisesta. Puhelinten omistajat olivat päätelleet, että ainoana vaihtoehtona olisi ostaa uusi hintavampi iPhone. Kanteen mukaan puhelinten omistajat ovat kärsineet taloudellista tappiota,
IPhone-puhelinten omistajat toteavat, että jos he olisivat tienneet pelkän akun uusimisen nopeuttavan jälleen vanhaa puhelinta, olisi uuden iPhonen hankintaa lykätty.
"

https://yle.fi/uutiset/3-9992963

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu