Kannattaako aussie tai bordercollie

Tuleva_opiskelija

Moikka,

Koiran hankinta olisi edessä keväällä/kesän alussa ja oikea rotu on vielä hieman kysymysmerkki, mutta aussie ja bortsu kiinnostaisi kovasti. Olen siis 17v poika, ja täytän keväällä 18. Koira tulisi asumaan ensimmäiset pari vuotta omakotitalossa minun, veljeni ja vanhempieni kanssa, jonka jälkeen edessä olisi todennäköisesti muutto pois kotoa opiskelemaan, ja koira muuttaisi tottakai mukana.

Bortsu ja australianpaimenkoira vaikuttavat rotuina melko täydellisiltä muuten, mutta ongelmaksi muodostuu niiden tarvitsema toiminnan määrä. Harrastan kyllä frisbeegolfia ja tarkoitus olisikin kouluttaa koiraa jollain tapaa mukaan tähän harrastukseen. Lisäksi kiinnostaa kyllä opettaa koiralle erilaisia temppuja ja tottakai kouluttaa koirasta "kunnon koira". Koiraharrastukset kuten toko ja agility eivät tosin oikein kiinnosta. Koira saisi myös joka päivä kunnon lenkit etenkin iltapäivisin/iltaisin. Mutta jaksavatko näin aktiiviset koirat olla noin 4-8 tunnin pätkiä yksin kotona ilman aktivointia?

Koirista löytyy myös aikaisempaa kokemusta: tällä hetkellä taloudessa asustelee todella reipas 10-vuotias lapinporokoira ja sitä ennen meillä oli bordercollie, joka oli rotuisekseen melko heppo tapaus. Tosin olin silloin vielä niin pieni, kun se oli meillä, niin siksi minulla ei ole siitä pahemmin muistikuvia/tietoa.

Kysymys kuuluukin siis näin: Kannattaako näitä rotuja harkita, vai ovatko ne liian isoja paloja haukattavaksi?

Vastauksiin kaipaisin mieluusti hieman perusteluja. Kiitos jo etukäteen!

5

1870

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuhanbraatailen

      Opiskeluajaksi saatat tarvita lenkkeilytysapua, mutta kyllä normaali koira pärjää sen 4-8h yksinkin, kunhan sille on muulla ajalla mielekästä tekemistä. Joku frisbee kuluttaa kyllä kivasti menohaluja, mutta suosittelen siihen nenätyöskentelyä rinnalle, jotta koira oppisi myös rauhoittumaan. Jäljestyksessä koiran pitää osata keskittyä, siksi moni laji, esim haku, nose work, erilaiset jäljet/makkararuudut jne. antavat koiralle henkistä työskentelyä lenkkeilyä paremmin. Ei tarvitse kovin kummoinen nenätyöskentely olla, että koiran aivot väsyy.
      Mutta pääsääntöisesti en suosittelisi opiskelijalle koiraa, koska kuitenkin koulu vaatii omistajalta veronsa.

    • afjijf

      Minä otin kaksi pentua neljän vuoden korkeakouluopiskelun aikana. Ensimmäinen tuli ekana kouluvuonna ja toinen toiseksi viimeisenä eli 2v ikäeroa. Nyt olen töissä (toimistotyöajat 8-16) ja enemmän minulla oli aikaa kouluttaa koiria opiskellessa kuin nyt töissä ollessa...

    • Teinjuuriniin

      Aussie ja bortsu ovat hyvin älykkäitä ja seurallisia koiria ja ne haluavat olla ihmisen arjessa mukana ja seuraavat ihmisen ajatusta ja tekoja ja aikeita hyvin tarkasti ja varjon lailla. :) Näille roduille tulee myös helposti eroahdistusta jos joutuu jäämään yksin.

      Käytännössä tässä on pieni pulma.
      Nukut 8h = Koira nukkuu 8h
      Opiskelet 8h = Koira on aktivoimatta 8h
      Joten kun et nuku etkä opiskele, joudut suurimman osan päivästäsi käyttää koiran aktivointiin. Läksytkin pitää hoitaa ja omat ajatukset ja hetket joina toivoo että koira ei koko ajan vahtaisi ja odottaisi epätoivoisesti että joko mennään taas. :) Auspalla ja bortsulla ei virta tule loppumaan kesken vaikka tekisit niiden kanssa kaikkea koko valveilla olo aikasi. :) Ne ovat työkoiria.
      Mutta säännöllisyys riittää, kun se sisältää juoksemista ja älynkäyttöä. Koira oppii liikkumisrytmiin kun se on säännöllinen. Joskus saattaa helpottaa kun voit vain itse kävellä ja koira saa metsässä tai pellolla tai jossain vapaana kuluttaa energiaansa.

      Lisäksi niiden sopisi olla väsyneitä kun ne jäävät yksin. Ja yksinolo tulee opettaa huolellisesti asteittain etukäteen pennusta. Eroahdistus voi muuten helposti iskeä: mitä mä nyt teen? Ketä mä nyt seuraan? Mulla on virtaa. Sit ne alkaa tuhota ja ulista ja sit naapurit valittaa ja kaikki menee pilalle.

      Jos nuo ongelmat voit ratkoa, niin koiran hankintasi onnistuu! :)

      Hankin itse aussien opiskelijana kun asuin vuokra-asunnossa rivarissa. Ja nämä ovat havaintoni mitkä olen tehnyt. :)
      Epäonnistuin kuitenkin yksinolon opetuksessa ja jouduin viemään sen eroahdistuksen vuoksi hoitoon koulupäivien ajaksi. Mutta onneksi oli läheinen hoitajana. :)

      Suosittelen rauhallista yksilöä auspasta. :) Mutta paras on et valitset sen mikä tuntuu oikealta. Ekat puolitoista vuotta on koiran kasvuiän eri vaiheita. Ole kärsivällinen. Kun näet silloin vaivaa koiran opettamiseen ja ennen kaikkea koira opettaa sua kun kuuntelet sitä, se tulee palkintona takaisin pian. Auspani on nyt 3v tasainen elekieliä kuunteleva uros joka rakastaa täysillä ja on paras arjen ystävä ja kumppani. :) Eikä siltä näyttänyt murrosiässä! x)

      Ainiin. Koira saattaa rajoittaa paljon liikkumistasi ja elämääsi riippuen siitä mihin tahdot mennä. Mutta ei semmosiin paikkoihin tarvikkaan mennä mihin koiraa ei saa ottaa mukaan. ;)

      Mulla on koira aina joka paikassa mukana ja vältän paikkoja mihin en voi sitä ottaa koska se on kumppanini, joka halusi olla arjessa mukanani aina, ja jonka tahdon arkeeni mukaan aina pitämään mut oikealla polulla ja opettaa luonnon viisautta. :) Koira ei koskaan tuu hylkäämään tai pettämään sua niinkuin jokku ihmiset voi tehdä.

    • nuorenhuumaa

      Mitä jos lykkäisit koiran han kintaa kunnes elämäsi on jokseenkin järjestyksessä, opiskelupaikka ainakin tiedossa , samoin asunto tyyppi. Mielestäni bordencollie tai aussi ei sovi esin kaupungin kerrostaloasuntoon. ja soluasuntoon- kimppakämpään vielä vähemmän, ja koira estää ne nuorison menot. Entäs armeija? Onko koiranhoitajan ( äiti- isä) valmiiksi puhuttuna. Mitäpä jos helpottaisit koirankaipuuta tarjoutumalla sijaishoitajaksi jonkun toisen koiralle

    • BC15

      Moikka! Bc ja aussie ei ole sama asia, ei siis pidä vertailla edes, että kumpi. Aussi tarkoittaa koirapiireissä australianterrieriä. Auspi on australianpaimenkoira. Bordercollie on muutakin kuin vaativa. Ei aktivoinnista pelkästään kannata kantaa pelkästään huolta, pikemminkin rauhoittumiseen pitäisi panostaa sen kanssa, sillä perimästä löytyy jo moottoria.
      Toki mahtuu tähänkin rotuun monenlaisia yksilöitä eri linjoista, mutta sanotaan, että keskivertoa koiraa verrattuna vaativampi ja on aktiivinen. Ensimmäiseksi koiraksi tämä ei sovellu ollenkaan. Aktiivisuudella en sitä pelkästää perustele vaan paimennusvietillä. Riippuu yksilöstä, mutta ongelmakäytöksisiä (mm. irtaimiston tuhoaminen, kaiken liikkuvan näykkiminen) näkee liikaa. Ihmiset vain haluavat ottavat koiran ja antavat asioiden kehittyä itsekseen.
      On kasvattajia, jotka antavat kotitarpeisiin bortsuja välittämättä, mitä antavat ja harrastetaanko koiran kanssa mitään. Tavallaan ymmärrän kasvattajia etteivät yleisesti tahdo antaa ensimmäiseksi koiraksi, etenkään ilman harrastus- tai kisavaatimuksia. Sillä tavoin varmistavat etteivät kasvatit päädy vääriin käsiin. On se silti kasvattajien kesken samalla kilpailuakin.
      Harrastus on laaja käsite. Mieltäisin sen mieluummin sellaiseksi koiralle, jonka ihminen on asettanut koiralle ilman virallista nimeä. Eli se ei pääty pelkästään tokoon tai agilityyn. Muistuttaisin siti, että tokoon kaikki koiraurheilulajit perustuvat. Joten perustottelevaisuuden bc tarvitsee joka tapauksessa.
      Koulutksesta (toko) kiinnostuneille bc sopii ja sitä kautta koiraa voi opettaa ihmisten valitsemiin harrastuksiin. Mieluiten näyttelylinjainen jos kotitarpeisiin haluaa vain. Mutta koirakoulu mielestäni hyväksi vain jos bc kiinnostaa.
      Voi olla hankalaa tasapainotella koirakoulutksen ja oman koulukäynnin välillä. Mutta itse sinun pitää osata arvioida, miten ahkera olet jo nyt. Itse tuskin ottaisin tuohon tilanteeseen, sillä käytin viimeksikin oman bc-pentuni opettamiseen työpväni lisäksi kaiken aikani. Silti palkitsevaa, sillä koirani ei omista remmiä ollenkaan ja asumme kaupungissa kaksiossa. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      56
      1324
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      947
    3. 68
      782
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      758
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      728
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      714
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      655
    8. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      10
      622
    9. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      605
    10. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      548
    12. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      77
      539
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      532
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      125
      527
    15. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      493
    16. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      90
      472
    17. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      455
    18. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      454
    19. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      451
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      36
      447
    Aihe