En ymmärrä ihmisiä jotka vinkuu ja kitisee ilotulitteista kun niitä räjäytellään ennen uuttavuotta itse olen mielissäni kun saa nähdä ilotulituksia ennen uuttavuotta ja muutenkin ketkä räjäyttelee niitä ennen uuttavuotta
Ilotulitteet
Ilotulite
57450
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Toivoisin jonkun fiksun ihmisen laittavan adressin ilotulitusta vastaan, koska se saastuttaa ilmaa tahallisesti. Ajatelkaa kun Uuden Vuoden yönä 2018 joka puolella Suomenmaata kärtsätään ilmaa. Koitapa olla 50 m päässä ilotulitesäihkeestä - hengitys salpaa. En pidä sitä tarpeellisena ihmisten, eläinten enkä ilman saastumisen vuoksi. Säästyisipä siinä monen silmät ja sormet, isommista tapaturmista puhumattakaan. Se on loppu nyt, niinkuin tupakanpoltto. En ole ilonpilaaja enkä ilman pilaaja. Menestystä Uudelle Vuodelle 2018
Odotettavissa on 300 000kg ammuttavia ilotulitteita, joista saadaan 10 000kg metallia hengitysilmaan.
Hyvä ja hienoa että aloittaja sai valaisevia vastauksia. Toivotaan että ymmärryksensä yltää noinkin pitkälle, jotta tajuaa kommenttienne sisällön.
Mitä köyhempi ihminen, sitä enemmän se tuhlaa tulitteisiin.
Itse kyllä kestän sodassa olleena kovaakin räiskettä, mutta eläimet kärsivät täysin viattomina.
Sinä sodassa olleena 😆😆 se CS on peli,mutta harhaisuus on yleistä Riihimäellä.
Sotia on muitakin, kuin Suomen käymät sodat.
Köyhät kyykyttää itse itsensä.
Just niin, minun piskini takia pitää koko maailman pysähtyä ja tietenkin maailma pelastuu jos lopetetaan paukuttelu Suomessa. Miten nämä koirapissikset ja muut piipertäjät voi olla näin yksinkertaisia? Teillä on oikeus omaan mielipiteeseenne mutta siinä se sitten onkin.
Koiria pelkääviä koirista ahdistuvia ihmisiä on PALJON. Ensinnäkin kuonokoppa olisi tultava pakolliseksi jatkuvien päällekarkauksista aiheutuvien vammautumisten vuoksi, ihan äskettäin taas alle 10 vuotias lapsi haavoittui vakavasti kasvoihin koiran hyökkäyksestä.
Koirien ulosteet jalkakäytävillä, pyöräteillä ja jopa koiria omistamattomien perheiden tonttien portinpielissä ovat yhä tuttu näky ja näin talvilumilla räikeän selkeästi näkyy koiranomistajien välinpitämättömyys järjestyssääntöjen noudattamiseen. Ulosteethan kuuluisi korjata samantien pois. Pitäisin myös sopivana ettei se naapurin hauvelin haukunta ala joka kerran kun teen jotain pihani puutarhaan liittyvää tointa ym. Loputon räksytys, kestäisipä vain kerran vuodessa yhden pari päivää mutta kuukaudesta toiseen!
Mikäli kieltoihin siirrytään niin sitten muistetaan myös nämä edellämainitut asiat. Asia otetaan pöydälle heti kun ilotulitteiden myyntikielto tai vastaava menee läpi.
Ilotulitteiden jäännökset ja usein paukuttelun yhteydessä nautitut iloliemien purkit ja pullot ja muut eväskääröt ovatkin sitten muiden ihailtavina seuraavana päivänä pitkin katuja ja mantuja.
Ei ainoastaan eläimet, vaan usein myös ihan pienet lapset ovat peloissaan paukuttelusta.
ne jää sitten kaupunkille siivottavaksi tai siis sähän voit mennä siivoomaan kukas ne koiran paskat siivoo kaduilta aina ympäri kaupunkin katuja koiran paskaa sä voit samalla siivota nekin pois kaduilta
Näin puhuu täysin vastuuton uhoaja, joka kuvittelee olevansa joku yhteiskunnan tietoviisas.
Siis: minä voin tehdä, mitä tykkään. Hoitakoon muut likaisen homman.
Täysi persaukinen luuseri, joka yrittää päteä edes jossain.
Miten sitä koiraveroa ei saada aikaiseksi??? Joka kerta korotetaan samoja kiinteistö ,auto ym veroja kun pitää saada eläteille rahaa. Koiran omistajilla olisi kyllä varaa maksaa esim 150 e/v.
Koiravero on poistettu koko maasta, myös Helsingistä ja Tampereelta.
Ketju oli aloitettu ilotulitteista, ei koirien jätöksistä.
Koiraverolla voisi ostaa ilotulitteita koko kansalle.
Koiravero olisi tosiaankin hyvin tärkeä yhteiskuntamme tukipylväs.
Kertokaa nyt vielä, kuinka sillä luotaisiin uusia työpaikkoja yms. yms.
Koiraveron maksajille se ainakin toisi lisähuojennusta koirankakkojen keräämisestä. Silloin voisi huoletta paskottaa koiransa, mihin lystää, eikä tarvitsisi huolehtia poiskeräämisestä. Niin ja erillisiin koirankakkaroskiksiin ei tarvitsisi kaupungin investoida.
Sinne ilotulitusjätöksien ja muun sälän sekaan mahtuvat myös koirankakat.
Kun väitetään, että koira on perheen jäsen, niin miksi ei sitten huolehdita hänen turvallisuudestaan vaan viedään ulos silloin kun ilotulitteita ammutaan?
Ilotulitteiden myynnin yhteydessä voisi jokaiselta ostajalta periä sen ilotulitteiden oston lisäksi 100 euroa maksua, joka sitten käytettäisiin ilotulitteista aiheutuneiden vammojen hoitoon ja korvauksiin.
Usea koiran omistaja maksaa kiinteistö ja autoveroa. Miksi vielä koiraveroa?
Tärkein unohtu: ALV.
Hallitus suunnittelee koirille aktiivimallia. Se ei ole suinkaan rangaistus vaan sydämellinen ele hallitukselta koiranomistajille. Vastapainoksi kansanedustajien koirille suunnitellaan sopeuttamiseläkettä, koska joutuvat sopeutumaan jopa vastenmielisiin ihmisiin.
Olisi hyvä tietää kuinka mikä on vihreiden kanta ilotulitteisiin.
Nehän saastuttavat luontoa ja pelottavat luonnoneläimiä, jopa pieniä lapsia.
Ainakin yksi vihreä valtuutettu on kovin innoissaan räiskimisestä.
Milloin vihrät ovat luonnosta välittäneet, jälkeen koijärvem?
Niin juuri.
Yhtään ei kiinnosta enää vihreitä luontoarvot. Eikä edes tietoa hankita. Esimerkkinä erään kansanedustajattaren vouhotus sähköautoihin pakottamisesta. Unohtui vain pikku juttu; mitenköhän se sähkö sitten oikein tuotetaan.
Nyt ummistetaan silmät ilotulitteiden tuomista ympäristön haitoista. Valveutuneita ihmisiä syytellään tiukkapipoisuudesta ja ahdasmielisyydestä.
Eihän nyt tällaista ilonpitomahdollisuutta voi torjua. Etunenässä mukaan!
Kunhan sählätään.
Vihreillä on tänä päivänä ihan muut arvot kuin luonto ja ympäristö...ihan muut mielessä!
Minä ainakin ostan raketteja niin helkutisti. Se on koiranomistajan ongelma, jos ei viitsi kouluttaa lemmikkiänsä kestämään pientä pauketta. Niin meinas unohtua, ostin viinaakin vielä.
Tyypillinen persaukinen erkki, jonka älykkyys rajoittuu ryyppäämiseen, änkyröintiin ja parempiosaisten haukkumiseen.
Ei voi vaatia, jos ei ole, mistä vaatia.
Minkäs mahdat että toinen osaa juhlistaa tulevaa uuttavuotta toisin kuin sinä?
Kannattaisi lopettaa se turha uliseminen jota on rasittava kuunnella ja josta ei ole mitään hyötyä kenellekkään.
Tyypillinen persaukinen erkki. Ei en ole erkki, enkä myöskään persaukinen. Sinä luulet vissiin, että kun sinä et tykkää raketeista, niin ei muutkaan saa tykätä.
Olit varmaankin , erkki, seurueesi muiden erkkien kanssa iloittelemassa kaupungilla uudenvuodenyönä.
Ostithan raketteja "helkutisti" ja ostit myös "viinaa".
Kyllähän muiden ihmisten se pitää ymmärtää, ja kouluttaa lemmikkinsä, kuten kissat, koirat hevoset jne. sietämään aiheuttamaasi pauketta ja mölinää, joidenkin mielestä jopa hieman pelottavaakin käyttäytymistä.
Enpä ollut kuule kaupungilla. Kyllä on hirveää jos kerran vuodessa vähän paukutetaan rakettia. Kannattaisi muuttaa jonnekkin missä raketit on kiellettyjä ja kaikilla rauha. Ihan sillä jos se paukuttelu on niin kamalaa. Eikä niitä kotieläimiä kannata ottaa jos ei pysty pitämään huolta.
Sinä nyt vain et kykene tai halua ymmärtää kokonaisuutta.
Et selvästikään pysty ajattelemaan asioita muulta kuin omalta kannaltasi.
Vain sinun oma mukavuutesi on etusijalla.
No enkö juuri edellä kirjoittanu että kotieläimillä on mukavaa kun ne olisivat sellaisilla omistajilla,jotka kykenevät hoitamaan ja kouluttamaan ne kestämään pikku pauketta. Ja maalle muutto olisi sinulle mukavaa kun ei kuulu pauketta. Enhän silloin ajattele itseäni, vaan sinun parastasi ja eläinten
Ymmärrän kyllä, että kun erkki on ostanut raketteja "niin helkutisti" , ja ilmoitti ostaneensa viinaakin, on erkin pakko päästää riemu valloilleen.
Mukavaa pitää olla niin eläimillä kuin ihmisilläkin kaikesta huolimatta!
Ei erkki todellakaan "ajattele itseään, vaan sinun (siis kaiketikin minun) parastasi ja eläinten". Erkki antaa ongelmaan pari banaalia ohjettakin, kuten eläinten kouluttamista paukkeille (valonväläyksille!), ja muuttoa maalle.
Erkki nyt ei kuitenkaan oikein ymmärrä, kuinka hirveää aikaa uudenvuodenyö on kissoille, koirille, hevosille, puhumattakaan luonnolle ja ympäristölle.
Jos erkki ei nyt oikein päässyt jyvälle, niin selitetäänpä, kuinka on toimittu lemmikkien kanssa: eläimethän eivät luonnollisesti ole ulkona, kotona ikkunat ovat pimennetty, musiikkia ja TV on auki, ettei ääniä kuuluisi ulkoa. Hevostalleillakin soi musiikki ja ikkunat ovat pimennetty.
Eläimiä ei jätetä yksin.
Eivät monet eläimet erkin ohjeistamasta koulutuksesta huolimatta ikinä totu kyseisille hälyille.
Erkki, hevoset asustavat yleensä maaseudulla, mutta erkit ammuskelevat myös maaseudulla täysin innoin.
Erkki, hevoset palvelivat aikoinaan myös sodan paukkeissa. Kaikki hevoset eivät siihen ikinä tottuneet. Tosin eivät kaikki ihmisetkään.
On eläinrääkkäystä viedä koira kaupungille, missä iso joukko ihmisiä kokoontuu ja ampuu ilotulitteita. Koiralle ne monet ihmiset aiheuttavat pelkoa ja sitten kun ammutaan raketteja samaan aikaan, niin koira sekoaa, ruikkaa ripulit ja alkaa ulista.
Hirvee ulina kun kerran vuodessa vähän paukkuu. Ja en kyllä ole kertaakaan nähnyt kissaa joka pelkäisi pauketta. Niin ja joka kodissa jossa minä olen käynyt, niin yhdessäkään ei ole verhot kiinni tai muutenkaan pimennetä kämppää uudeksivuodeksi. Ei pelkää kissat ei koirat. Hevosia nyt ei ole näkynyt vielä. Ostan muuten raketteja sen takia että on kiva laittaa eurot taivaalle, niin voi vähäosaiset katsella niitä jos ei omia ole.
Keskustelun varsinainen ydin ei ole tainnut erkille aueta. Syynä lienee luetun tekstin ymmärtämisvaikeus, ja suppeat elämän arvot. Esimerkiksi syy, miksi eläinkodeissa vedetään verhot ikkunoihin uudenvuoden ilotulitusten aikaan, ei ole "kämpän pimentäminen", vaan ihan muu seikka, jne., jne.
Erkin eläintuntemus ja -tietämys tuntuu olevan melko heppoista.
Mutta erkki on reilu ihminen, koska hän mainitsee hyväntekijän elein, että "on kiva laittaa eurot taivaalle", jotta "vähäosaisetkin" voivat katsella.
Mitkäs ne jne, jne syyt sitten ovat. Varmasti sinua ahdistaa kun muilla on kivaa ja sinä vetelet verhoja kiinni. Minun eläintietämykseni on ihan opittua siitä mitä olen kokenut, kuullut ja nähnyt. Sinun on turha lässyttää elämänarvoista mitään, kun et minua tunne. Niin eikös aloittaja muuten sanonut että rakettien räjäyttely on upean näköistä, jne, jne, jne, käsitykseni mukaan oli niistä kyse mutta kaikki rupes uliseen ihan jostain muusta.
Ilotulitukset ovat hienon näköisiä, sitä kukaan ei varmasti kiellä. Mutta hienouden ohut huntu karisee mielestä pois niiltä ajattelevilta tyypeiltä, jotka käsittävät mitä ilotulitteiden ampumisesta jää jäljelle, mitä ne saavat aikaan. Ajatellen sekä luontoa että typeriä ihmisiä, jotka riskeeraavat jopa muitten terveyden jonkun mukakiwan pommittelujutun takia.
"Aineellinen köyhyys on helposti autettavissa, mutta hengen köyhyydelle kukaan ei voi mitään."
- Michel de Montaigne -
Niin, kun hengen köyhyydelle ei voi mitään niin lainataan muilta :)
Viisailta ajattelijoilta lainailu on ihan ok-juttu jos osaa liittää lainauksensa noin sopivaan paikkaan ja käsittää kertoa sen, että on lainannut muilta. Kaikki eivät sitä(kään) osaa tehdä.
Käsitä kunnolla, heh. Sinäpäs olet oikein viisauden esimerkki kun järjen köyhyys on niin huono, että pitää lainailla muilta ja näyttää se vielä täällä.
Jorisen ihan omia juttujani, tässä ketjussa en ole lainaillut. Arvioi vain omat kommenttisi ensin - jos osaat.
Erkin kanssa "keskustelu" näyttää rajoittuvan vain säpä-säpä -syyttelyksi.
Erkki kuitenkin kertoo, kuinka ilahduttaa uutena vuotena vähävaraisia laittamalla eurot taivaalle.
Erkki ei ole vielä koskaan törmännyt pauketta pelkääviin koiriin tai kissoihin. Tosin hevosista hänellä ei ole kokemusta. Näin hän kertoo.
Erkki ei sitten ole sattunut kuulemaan tai näkemään kyseisestä ongelmasta informoivaa mediaa??? Eikä erkillä varmaan ole myöskään tietoa ilotulitteiden aiheuttamasta luonnon ja ympäristön saastevaikutuksista? Siitäkin mediat ovat informoineet runsaasti.
Erkin viisaus ja elämän kokemus ovat vertaansa vailla.
P.S. Selittäisitkö erkki mitä tarkoitat, kun määrittelet: "järjen köyhyys on niin huono..." etc., etc., etc. Kiitos kehuista!!!
Ei minua hirveemmin katsos nappaa, mitä jotkut hiivat ajattelee. Täällä on kiva provota ja hyvinpä onnistuu 😊😊 . Tulevana vuodenvaihteena ostan vielä enemmän raketteja, ehkäpä jopa noin 400€urolla, niin saa vähävaraiset taas katsottavaa !😊 Luulet siis että rakettien kieltäminen pelastaa ympäristöä? Pitäisi varmaan aloittaa esim: Kiinan teollisuudesta, ym. Siinäpä sinulle piipertäjä hommia.
Ts. Erkki kuulunee niihin erkkeihin, jotka eivät ole ikinä törmänneet yhtään mihinkään tai sitten törmäys on ollut sitä luokkaa kova, että se on lennättänyt järjen ja käsityskyvyn Kankkulan kaivoon.
Onneksi meitä on monia tässä maassa joilta tuo järjen juoksu on "lentänyt" muualle 😊😊😊
Olet erkki todellakin oiva esimerkki siitä!!!
Melko vaatimaton budjetti erkillä.
Kun katsoo peiliin, niin siellä samanmoinen. 😊😊😊
Minua kohti on suunnattu miljoonat säteet, mikroaallot ja harasmentit arkena ja pyhinä. Ei uudenvuoden paukutus tunnu niin kuin missään. Hyvää uuttavuotta vaan hellariperseet.
Aloituksesi kieliasusta päätellen et ymmärrä paljon muutakaan.
Minäkään en ymmärrä ihmistä joka vinkuu ja kitisee jos saa turpiinsa ja äkkilähdön sekä menettää ampumattomat paukkunsa kun tulee minun tontilleni räjäyttelemään niitä paukkujaan varsinkin ennen luvallista aikaa.
Allekirjoittamaan:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2736
Ja pyh
Jonkun vähämielisen koira ulvoo pihallaan. Eiks uusvuos paukutteluineen menny jo vieläks täs pitää tuota ulvomista sietää. Voisko tuohon jotenki vaikuttaa? Ei viittis myrkkymakkaralla miinoittaa kun pidän eläimistä mutta halloo, koira haluaa vissi sisälle? Kuonokoppa ni pysyis turpa kii.
En pelkää koiraeläimiä mutta ajattelen heitä joiden täytyy pelätä. Kotikyläni on nykyisin kennelin kaltainen koirayhteisö ja sen mukaan on jaksettava. Haukuntaa riittää eikä loppua näy. Koirapelkoiselle täällä olisi ahdistavaa olla, ei siinä enää metsäsuden harvat vierailut takapihoilla juuri mitään lisäisi.
Kuonokoppa parantaisi olennaisesti koirafobiaisen elämää koska puremisriskin poistumisen myötä haukuntakin lakkaisi. Alituinen haukunta muistuttaa jatkuvasti uhkan läsnäolosta!
"Täytyy pelätä" ? Mitä se kertoo aikuisesta ihmisestä jos tuollaistakin asiaa pitää pelätä? Että aikuisuus ja tietoisuus ei ole koskaan alkanutkaan.
No voivoi!