Juotu nuoruus

Yleisesti on levinnyt käsitys, että alkoholistin täytyy olla motivoitu hoitoon kyetäkseen hyötymään siitä. Se on totta tietyin varauksin. Alkoholistin on saatava apua, mutta tämä usein kieltäytyy hoidosta peläten menettävänsä "rakkaimpansa", eli pullon.

Useimmat alkoholistit tulevat hoitoon ulkoisen motivaation perusteella. Toisin sanoen perheen painostuksesta, työpaikan tai lääkärin ohjaamana jne. Hoidon tehtävä on muuttaa ulkoinen motivaatio sisäiseksi motivaatioksi.

Monet alkoholistit eivät koe itseään alkoholisteiksi saapuessaan hoitokeskukseen, vaan heistä tulee niin sanotusti alkoholisteja vasta hoidon kuluessa. Näiden, ja itse hoitoon motivoituneiden alkoholistien välillä ei ole voitu osoittaa eroja hoitotuloksen suhteen.
5443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

on yksikin alkoholista riippuvainen on koko perhe hoidettava kuntoon. Alkoholi on kuin syöpäkasvain, joka levittää lonkeronsa joka paikkaan. Koska vaimo kaiken järjen mukaan rakastaa miestään(joka juoppo), sairastuu hänkin ennen pitkää läheisriippuvuuteen..alkoholisti on verraton syyllistämään toista.Ja minun käsitykseni on, että painostus sun muu on huono keno saada aikaan mitään pysyvää. "Juoppoudesta"tuskin paranee ellei Itse tiedosta tilaansa.

Äänestä
  • Minäkin sairastuin läheisriippuvuuteen puolisoni rinnalla. Irtautuminen kotoa poistuneesta miehestä oli ja on edelleen vaikeaa.
    Mies tunnusti riippuvuutensa alkoholiin vielä liittomme aikana. Hän sai vakavan varoituksen työpaikaltaan ja lopulta menetti työnsä.
    Uuden elämänkumppanin rinnalla raitistuminen ei onnistunut vuosiin. Nainen ei uskonut, että miehellä on alkoholiongelma. Hän oli aikaisemmin ollut suhteessa paljon raskaammassa juomisputkessa elävän kanssa. Vasta viime syksynä mies vihdoin hakeutui vapaaehtoisesti vieroitushoitoon. Syyt hoitoon hakeutumattomuuteen voivat olla moninaiset. Ehkä monessa muussakin tapauksessa uusi puoliso syyllistää entisen kumppanin ja hoitoon hakeutuminen viivästyy. On ikävä elää syyllisyydessä, jota ei ole ansainnut. Onneksi hain itselleni ajoissa apua eikä alkoholismissa ole enää yhtään mitään epäselvää. Eniten ihmettelen fiksujenkin ihmisten tietämättömyyttä. Päivän yleisönosastokeskusteluissa vedetään sormikoukkua siitä, voiko vanhukset juoda suruttomasti muista ihmisistä välittämättä.
    Järki kannattaa ottaa käteen jo hyvissä ajoin ennen eläkeikää. Siksi tästä aiheesta kannattaa keskustella tälläkin ikäryhmäpalstalla. Juomisen takia kärsii laaja piiri. Vaikka juova ei asukaan enää perheensä kanssa, niin hän on kuitenkin koko ajan ajatuksissa läsnä.

    Äänestä

  • läheisriippunut kirjoitti:

    Minäkin sairastuin läheisriippuvuuteen puolisoni rinnalla. Irtautuminen kotoa poistuneesta miehestä oli ja on edelleen vaikeaa.
    Mies tunnusti riippuvuutensa alkoholiin vielä liittomme aikana. Hän sai vakavan varoituksen työpaikaltaan ja lopulta menetti työnsä.
    Uuden elämänkumppanin rinnalla raitistuminen ei onnistunut vuosiin. Nainen ei uskonut, että miehellä on alkoholiongelma. Hän oli aikaisemmin ollut suhteessa paljon raskaammassa juomisputkessa elävän kanssa. Vasta viime syksynä mies vihdoin hakeutui vapaaehtoisesti vieroitushoitoon. Syyt hoitoon hakeutumattomuuteen voivat olla moninaiset. Ehkä monessa muussakin tapauksessa uusi puoliso syyllistää entisen kumppanin ja hoitoon hakeutuminen viivästyy. On ikävä elää syyllisyydessä, jota ei ole ansainnut. Onneksi hain itselleni ajoissa apua eikä alkoholismissa ole enää yhtään mitään epäselvää. Eniten ihmettelen fiksujenkin ihmisten tietämättömyyttä. Päivän yleisönosastokeskusteluissa vedetään sormikoukkua siitä, voiko vanhukset juoda suruttomasti muista ihmisistä välittämättä.
    Järki kannattaa ottaa käteen jo hyvissä ajoin ennen eläkeikää. Siksi tästä aiheesta kannattaa keskustella tälläkin ikäryhmäpalstalla. Juomisen takia kärsii laaja piiri. Vaikka juova ei asukaan enää perheensä kanssa, niin hän on kuitenkin koko ajan ajatuksissa läsnä.

    kirjoituksestasi..sitä olen miettinyt, että äitihän on tärkeä esikuva lapsille..entäs, jos äiti ei jaksakaan enää olla se välittävä ja rakastava..tuleeko lapsistakin mahdollisesti juoppoja jo kotona vai, onko se geeneissä?..Jos äiti paijaa juoppoa miestään lasten "edessä"..onko se oikein vai väärin..

    Äänestä

  • näitäkin asioita pitäisi katsoa.
    Muistan lapsuudestani asti juopon ja väkivaltaisen äitini,jota inhoa tänäkin päivänä syvästi.Itse vedin viinaa kaksin käsin 15 vuotta,koska vihasin koko yhteiskuntaa hänen kauttaan.

    Tästä aiheesta olisi enemmänkin kommentteja,mutta ne ovatliian yksityisiä tänne palstalle.

    Äänestä

Onko Matilla toivoa?



Voiko alkoholismista sitten parantua. Ikävä kyllä ei voi. Kun ihminen menettää kykynsä kontrolloida juomistaan, se kyky ei koskaan enää palaa. Tämä on ikävä totuus, vaikka silloin tällöin joku yrittää muuta väittääkin. Kysymys on oikeastaan samasta, kuin jos joltakulta amputoidaan jalka. Ei mikään hoitomenetelmä, loitsu eikä rukous, saa enää uutta jalkaa kasvamaan entisen tilalle, vaikka kuinka kaikki sitä toivoisivat ja potilaalle uskottelisivat.



Jos alkoholismista ei kerran voi toipua, onko jäljellä mitään toivoa? On. Toivoa silti on. Ainoa mahdollisuus jatkaa elämää, on pidättäytyä kokonaan alkoholista ja kaikista huumaavista aineista, myös psyykenlääkkeistä. ”Kokonaan” tarkoittaa, että täysin! Ei edes pilsneriä saunan jälkeen, ei mielialalääkkeitä, ei unilääkkeitä, ei edes voimakkaita särkylääkkeitä . Eikä pidättäytymisellä tarkoiteta tässä yhteydessä jotakin lyhyttä tai pitkää ajallista jaksoa, vaan loppuelämää.

Keinona on siis ehdottomuus. Jos siitä lipeää, saa heittää hyvästit haaveille hyvästä elämästä ja jatkaa sekoilua katkeraan loppuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


raitis Irmeli kirjoitti:

Yleisesti on levinnyt käsitys, että alkoholistin täytyy olla motivoitu hoitoon kyetäkseen hyötymään siitä. Se on totta tietyin varauksin. Alkoholistin on saatava apua, mutta tämä usein kieltäytyy hoidosta peläten menettävänsä "rakkaimpansa", eli pullon.

Useimmat alkoholistit tulevat hoitoon ulkoisen motivaation perusteella. Toisin sanoen perheen painostuksesta, työpaikan tai lääkärin ohjaamana jne. Hoidon tehtävä on muuttaa ulkoinen motivaatio sisäiseksi motivaatioksi.

Monet alkoholistit eivät koe itseään alkoholisteiksi saapuessaan hoitokeskukseen, vaan heistä tulee niin sanotusti alkoholisteja vasta hoidon kuluessa. Näiden, ja itse hoitoon motivoituneiden alkoholistien välillä ei ole voitu osoittaa eroja hoitotuloksen suhteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu