Valokuvan ja sen idean tekijänoikeudet?

Semi-pro_D4

Oikeampi foorumi...

Tilanne kehkeytyi seuraavasti.

1. Otin valokuvia iltavalaistuksessa eräästä suuryrityksen kohteesta. Kuvat oli otettu iltavalaistuksessa ammattitason välineillä, jalustaa käyttäen, peilityyni meri edustalla, tehden kohteesta kahdennetun peilikuvan. Kuva on mielestäni aivan tavattoman onnistunut ja lähetinkin pienennetyn version kyseisen yrityksen viestintäpäällikölle tiedustellen heidän käyttötarvetta sille.

2. Kuva herätti heissä mielenkiintoa ha hän/he tarjoutuivat ostamaan sen.

3. Itselle sattui juuri siihen viikon työmatka, joten asia viivästyi; kerroin heille, että palataan asiaan reissun jälkeen.

4. Kun reissun jälkeen tiedustelin tilannetta, asia ei ollut enää ajankohtainen koska heidän oma kuvaajansa oli käynyt ottamassa samanlaisen kuvan kun hyvä kuvakulma kerran oli tullut kerrottua.

Mielestäni kyseinen toiminta on eettisesti vähintään kyseenalaista ja törkeää. Kysymys kuuluukin, että missä määrin kuvan "idea" ja "näkemys" ylittää teos-kynnyksen? Kuvaajana pidän joka tapauksessa toisen kuvien jäljittelyä saadun vihjeen perusteella plagiointina, ideavarkautena ja perin halveksittavana tekona.

Osaakos kukaan teistä lainoppineista perustella kysymystä suuntaan ja toiseen?

7

1436

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sorrry

      Idealla ei ole tekijänoikeutta.
      Asialle ei ole mitään tehtävissä.

      • Anonyymi

        No miksi musiikki on sitten tekijän okeudellisessa eritys suojeluksessa.
        Jos kuulet jonkun kappaleen ja saat idean, että onpa hieno kappale ja sävellät sen tietokoneella, niin sehän on sama asia.

        Tosin musiikkikappaleen toteuttaminen on huomattavasti vaikeampi, kuin valokuvan ottaminen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No miksi musiikki on sitten tekijän okeudellisessa eritys suojeluksessa.
        Jos kuulet jonkun kappaleen ja saat idean, että onpa hieno kappale ja sävellät sen tietokoneella, niin sehän on sama asia.

        Tosin musiikkikappaleen toteuttaminen on huomattavasti vaikeampi, kuin valokuvan ottaminen.

        "Jos kuulet jonkun kappaleen ja saat idean, että onpa hieno kappale ja sävellät sen tietokoneella, niin sehän on sama asia."

        Ei ole sama asia.
        Jos "sävellät" kopion, rikot tekijänoikeutta.
        Jos sävellät mukaelman, joka ei ole kopio, et riko tekijänoikeutta.


        "Tosin musiikkikappaleen toteuttaminen on huomattavasti vaikeampi, kuin valokuvan ottaminen. "

        Vaikeudella ei ole asiassa mitään merkitystä.


    • PekkoKuvaa

      Laita kyseinen kuva kuvapankkiin myyntiin.

    • mielestänion

      Ota yhteys siihen henkilöön ja sano suoraan että se oli ideavarkaus ja että onko teidän firmalla tälläinen policy.

      Laita sana kiertämään jos ette sovi asiasta.
      Mielestäni tämä firma on korvausvelovollinen sinulle!

      Tosiröyhkeää kopioimista.

      Kysy juristilta.

      • Anonyymi

        Huomioarvo mediassa voisi olla hyvä rangaistus "rikoksesta".
        Kannattaa kuitenkin pysytellä totuudessa ja vieläpä siten, että voi näyttää asian tarvittaessa käräjillä todeksi.


    • hovioikeudessaollut

      Minulle kävi kaverin kanssa hieman samanlainen juttu, kun olimme haastettuina käräjille tekijänoikeusjutussa, missä haettiin ennakkotapausta. Meitä oli haastettuna sinne käräjille kolme aivan sattumanvaraisesti valittua henkilöä, me kaksi hankimme pätevän asianajajan (minun asianajaja) hoitamaan puolustuksen, mutta tämä kolmas vastaaja ei halunnut tulla mukaan tähän yhteiseen puolustukseen. Vaan mitäpä sitten tapahtuikaan, tämä heppu tilasikin käräjäoikeudesta meidän asianajajamme tekemän vastineen käräjäoikeudelle ja kirjoitti oman vastineensa sanasta sanaan siitä, vaihtaen vain oman nimensä siihen. Emme mahtaneet mitään koko asialle! Näin meidän asianajajamme työtä käytettiin härskisti hyväksi.
      No, sen verran on sanottava, että seuraavassa erässä vaadimme, että asianajajamme laittaa kaikki vastineet aivan viime hetkellä oikeuteen sähköisesti, jolloin ne eivät ole tämän siivestäjän käytettävissä.
      Monet firmat varastavat härskisti ideoita, eräänkin keksinnön kaupittelijalle isosta firmasta vastattiin, ettei heidän kannata ostaa ko. keksintöä, koska he voivat sen käyttöön ilmankin. Monella firmalla on varaa käydä oikeutta ja kun he tietävät, että oikeusturvavakuutus ei kata toisen osapuolen kuluja kuin 2 x riidanalainen summa, niin jostain valokuvista on ihan turhaa lähteä käymään oikeutta, vaikka kuvien hinta olisi suurempikin. Valokuvien tekijänoikeudet ovat kuitenkin vain satasia ja oikeudenkäynnit maksaa tuhansia, niin sieltä se härskiys tulee.

      ps. voitimme kyllä sitten hovioikeudessa, mutta silkalla tuurilla, kun kantaja möhli kanteessaan jo käräjäoikeudessa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1830
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      830
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      41
      688
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      41
      666
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      43
      621
    6. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      596
    7. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      594
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      564
    9. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      536
    10. 42
      499
    Aihe