pysäköinti

On se kumma ettei mustalaisia saada kuriin pysähtyvät invapaikalle vaikkei ole lupaa.Lidlen pihassa nuoret kollit vaan sossusta saamillaan rahoilla elvistellään , uudet kännykät ja hultioita oli lisää tulossa pieniä nutipäitä takapenkki täynä volvo s 80 oli auto.
32316
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Rikkaat ja Mustalaiset käyttää Inva parkkeja ja tuohon Volvoon voin sanoa että mustalais muija sai Sossusta 110 Ladan tuli seuraavana päivänä miehet riehumaan että poljetaan Romaanien ihmis arvoa ja saivat pikku Mitsubishin tilalle.

Äänestä

Työvamma kai niitä vaivaa, kun eivät vaivaudu edes työnhakuun. Karenssiin tuollaiset mannepellet!

Äänestä
  • miten ne karenssiin laitat kun eläkkeellä ovat.

    Äänestä

Ne on aivoinvalideja.tuskin osmonkadun Osuuspankissa saaneet jonkun kääntäneet tai huijauksia tehneet.

Äänestä

Kyllä mannet tarvitsee invaparkit itselleen. Usko pois tarpeeseen menee, koska koitappa itse kävellä tällä kelillä sandaalit jalassa toisesta päästä kaupan pihaa kauppaan. Siinä kastuu hyvät tennissukat/jalat, sitten nousee kuume ja ei pysty menemään töihin.

1Äänestä
  • Ei ne mene edes parkkiin, odottavat maxin oven edessä rouvaa ja kun kopautin konepeltiin, kuulin olevani huora yms......

    Äänestä

Tulta munille sanoi mustalainen kun polle ei juossut.

Äänestä

Mitäpä jos löytäs/ kasvattas ne pallit ja vetäs turpaan tuommosia savunahkoja. Vittuako tänne nettiin autta vikistä, vitun nössöt

Äänestä

Mannekiini2018 itsehän sinä vikiset poloinen.

Äänestä
  • Mustilaishomppi siellä. Enskerralla potkin savunahkastas paskat ulos.

    Äänestä

Miksi he invapaikoille pysäköisivät? Heillehän on oma etninen parkkialueensa lähellä ulko-ovea. Se on tavallisesti vielä merkitty keltaisella vinoviivoituksella.

Äänestä

Kuvia vaan esille ja viranomaisille.

Äänestä
  • Auttaa yhtä paljon kuin suomen valtio suomalaisia. Eli ei yhtään, meistä enemmistöstä on tullut vähemmistö.

    Äänestä

  • Todisteilla.loppuu

    30.12.2017 21:17 Ei muuten lopu kokeileppa itse on meinaan kokemusta siitäkin ,lappiliisat ei edes sakota niitä väärästä pysäköinistä.

    Äänestä

Hyttys haavi ajelee s 80 Volvolla.yhtä pöljä ku velipoikasa pikku Kalle.debiilejä kumpiki.toinen suu auki möllistelee ja toinen muniaan hinkkaa tunnin uimahallin suihkussa.

Äänestä

onneksi on samalla parkilla eli inva ja perheparkit myös mersu parkit. siihen minä jätän aina. mersukuskeille se sallittakoon

Äänestä

En muuten koskaan pysähdy lapsiparkkiin, katsoin yhtenä päivänä kun akka työnsi kärryillä toisen auton kylkeen ja häipyvät paikalta.Aja sinä vaan mese sinne,mut luulen että lippalkki väärinäin ajelet Toyotalla

Äänestä

Miksi nuoret mustalais-pojat pääsevät jo nuorena eläkkeelle ? Tasavertaista kohtelua kun aina korostetaan ?

Äänestä

Ne on tehnyt töitä nopsaan,ansaittu eläke niillä on.

Äänestä

Manne sanoi eilen vanhukselle minulla on lupa pysähtyä minne haluan , jätti auton suojatien päälle ne on varmaan diplomaatteja.

Äänestä

Mikä viha se on noin vahva koskien täällä Suomessa asuvia Romaneja? Yhtä kauan ovat asuttaneet ja asuneet tätä maata, mitä ns,valkolaiset.
Heidän kulttuurinsa on erilainen, mitä siitä, sehän on rikkaus. On pahoja ja venkuloita jokaisessa meissä, ei pidä yleistää Romaneja. He eivät tietääkseni ole noita naistenraiskaajia,naistenpolttajia, kurkunkatkojia, tai terroritekojen tekijöitä, vai?

Äänestä
  • Etpä taida seurata paljoa tiedotusvälineita noin muuten.

    Äänestä

  • Kyllä seuraan, ja suurin osa pahimmanluokan pahoista teoista tekevät turvapaikanhakijat!

    Äänestä

  • kärsienkärsii kirjoitti:

    Kyllä seuraan, ja suurin osa pahimmanluokan pahoista teoista tekevät turvapaikanhakijat!

    Empä pidä työn vieroksumista rikkautena. Romaanit pystyvät elämään kunnioittean kulttuuriaan, kun valtaväestö elättää.
    Kuvitteleppa jos romaaneilla olisi oma suljettu yhteisö toimisiko heidän kulttuurinsa.

    Olipa rotu mikä tahansa joka elää vuosisatoja toisten kustannuksella pysyy aina halveksittuna. Turhaan puhutaan syrjinnästä. Romaaneilla olisikin korkea-aika alkaa kouluttautumaan, ja hakeutumaan työmarkkinoilla.

    Äänestä

kuka niitä töihin ottaa?

Äänestä

Entä jos aloittaa integroitumisen,käymällä koulut. Ja sitten maksamalla itse vaatteensa,autonsa ja asumisensa.

Äänestä
  • Tähän+valtioon+niitä+riittää+jotka+ei+maksa+vaatteista,ruoasta+ja+asumisesta+itse+yhtään.+Suomessa+oli+260+000+työtöntä+maaliskuussa+2017+ja+työttymyysaste+oli+9,6+%.+Tuossa+pieni+osa+jotka+elävät+samalla+tavalla+kuin+mustalaiset.+Mikä+näille+avuksi+vaikkei+töitä+ole?

    Äänestä

  • Tukieurosto kirjoitti:

    Tähän+valtioon+niitä+riittää+jotka+ei+maksa+vaatteista,ruoasta+ja+asumisesta+itse+yhtään.+Suomessa+oli+260+000+työtöntä+maaliskuussa+2017+ja+työttymyysaste+oli+9,6+%.+Tuossa+pieni+osa+jotka+elävät+samalla+tavalla+kuin+mustalaiset.+Mikä+näille+avuksi+vaikkei+töitä+ole?

    Ero on suuri. Kokonain rotu on elänyt Suomessa yli 500 vuotta toisten siivellä.
    Toinen vähemmistötotu saamelaiset tekevät työtä osa elää porotaloudesta kaikki on koulutettuja osa korkeastikkin.
    Minulla ei olisi mitään vastaan mustalaisia, jos he eivät olisi niin röyhkeitä, toisten kustannuksella eläviä.

    Äänestä

Työnantaja on perustanut erikoisjoukot, joihin valitaan vain mustalaisia. mustalaisista koottu erikoisjoukko laitetaan varastamaan niiltä löytyy ammattitaitoa.

Äänestä

Mustalaiset on mukavia ja rehtiä sakkia.

Äänestä

Sinäkin voit ajaa autosi minne haluat parkkiin... ei vain mannet!

Äänestä

Jos mustalaisten auto ajaa invalidiparkkiin ja siitä poistuu kauppaan nuoria kulmahousuja, niin invalidi ja eläkeläinen voi olla myös korvienvälin takia. Ainakin invalidikortti oli reilusti näkyvillä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


järjestys kirjoitti:

On se kumma ettei mustalaisia saada kuriin pysähtyvät invapaikalle vaikkei ole lupaa.Lidlen pihassa nuoret kollit vaan sossusta saamillaan rahoilla elvistellään , uudet kännykät ja hultioita oli lisää tulossa pieniä nutipäitä takapenkki täynä volvo s 80 oli auto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu