Etelä-Amerikka vai Karibian saaret?

Kumpi matkakohde olisi parempi kiertomatka etelä-Amerikassa (Rio sun muut) vai Karibian saarten näkeminen? kummat turvallisempia kohteita? karibia näyttää kuvissa kauniimmalta (puhtaat rannat) mutta kaikenlaista valvomatonta rikollisuutta on karibialla. Olen tahtomattomani "rikkaan" näköinen turisti joka houkuttelee kimppuunsa kerjäläiset myös Euroopan puolella
42472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Etelä-amerikka varmasti vaarallisempi ja mielenkiintoisempi. Halvempi myös

Reilun puolen vuoden reissun sinne tein vajaat 10 vuotta sitten, 5 maata ja hengissä selvisin. Minua ei ryöstetty, monia reissun päällä tapaamiani kyllä. Tuli käytyä ihan ne suurimmatkin kaupungit , toisaalta pikkukylissäkin vietin aikaa. Viidakko jäi käymättä, altiplano sen sijaan tuli hyvin tutuksi.

Tee ensin Etelä-amerikan kierros, joskus toiste sitten karibia kun on taas rahaa ja aikaa.

Äänestä

Ehdottomasti Etelä-Amerikka. Paikasta toiseen liikkuminen on jouhevaa ja paljon mielenkiintoista ja kaunista nähtävää. Karibialla olen käynyt vain eteläpuolen saarilla. Ei kummoista, mutta eniten ärsytti se, että koko ajan piti lentää ja lennot olivat todella kalliita. Puolen tunnin rykäisykin 150 USD. Isommat saaret on ehkä luku erikseen, mutta silti.

Olen mielestäni aivan suomalaisen näköinen, mutta etenkin Brasiliassa ja Argentiinassa minua pidettiin usein paikallisena. Mitään päiväreppua en selässäni kanniskellut ja ostin paikallisia vaatteita.

Olen käynyt "kaikkialla" maailmassa ja Lattarit on kyllä vaarallisin paikka. Lopulta kuitenkin pääsin perille ilman havereita, mutta monenlaista yritystä oli matkan varrella. Väli-Amerikassa majapaikkoihin jäi rahaa ja puhelin...

Eniten aikaa tuli vietettyä Brasiliassa. Ihastuin myös Buenos Airesiin (tosin ehdin myös kypsyä siihen). Valparaíso oli ihana, Andeilla oli unohtumattomia hetkiä ja paljon festivaaleja helmikuussa. Kolumbiassa olisin halunnut viettää enemmänkin aikaa (ehkä kivoimmat ihmiset). Kaikkineensa todella monipuolinen reissu, mutta silti ei ole tullut palattua toistamiseen, joten ei sinne sydän jäänyt.

Äänestä

Ei kukaan ole vielä käynyt kunnolla Etelä-Amerikassa Kolumbuksen jälkeen, joten kunnon tietoa ei ole saatavilla. Kulttuurista täällä pitäisi keskustella, eikä vain matkustuksesta.

Äänestä

Molemmat todella hyviä.
Ovat "turvallisia" fiksuille kulkijoille.
Pitää liikkua paikoissa joissa paljon ihmisiä. Paikoissa joissa käytetään rahaa. Rannalle kannattaa mennä sellaisissa paikoissa joissa on paljon valkoisia ja varakkaan oloisia ihmisiä.
Teet matkastasi ja oikeastaan koko elämästäsi turvallisemman ja paremman jos puhut edes vähän espanjaa.
Jos liikut auringon laskettua, niin tuplaa nuo ohjeeni.
Olen asunut karibialla ilman ongelmia. Olen kuitenkin +190cm leveäharteinen ukko jolla on urheilutaustaa ja hyvä englanti, espanja ja kaikista tärkein Spanglish
.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kumpikampi kirjoitti:

Kumpi matkakohde olisi parempi kiertomatka etelä-Amerikassa (Rio sun muut) vai Karibian saarten näkeminen? kummat turvallisempia kohteita? karibia näyttää kuvissa kauniimmalta (puhtaat rannat) mutta kaikenlaista valvomatonta rikollisuutta on karibialla. Olen tahtomattomani "rikkaan" näköinen turisti joka houkuttelee kimppuunsa kerjäläiset myös Euroopan puolella

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu