Rauhan siteen sivuilla väittävät toimivansa ja vaikuttavansa ev.lut. kirkon sisällä.
Osaako kenties joku selittää , kuinka toimivat ?
Toimii, mutta arvostelemallako
25
279
Vastaukset 25
- Robott
Yhtä hyvin voidaan kysyä, miten esikoiset toimivat kirkon sisällä ja vaikuttavat siellä?
- Siinäpä.se
Pitävät seuroja kirkossa.
- sananmukaan
Toimivat kirkollis-kokous edustajana, pitävät pyhäkouluja, päiväkerhon ohjaajina, ovat kirkkovaltuutoissa, -neuvostoissa ja ennen kaikkea rukoilevat kirkkojemme puolesta, nostavat niiden käsiä, jotka Raamattuun tukeutuvat. Paljon on toimintaa.
- Robott
Eli tahtovat mukautua luopumukseen hyväksymällä homoliitot, metallimessut jne. jne. Paljon on toimintaa, siitä ollaan samaa mieltä, vähemmän sitä sanaa, joka herättää ihmisen, mutta ehkä sitä ei kaivatakaan.
- Totuus_näkyviin
Siinäpä.se kirjoitti:
Pitävät seuroja kirkossa.
"Esikoislestadiolaisuus on evankelisluterilaisen kirkon sisällä toimiva herätysliike. Herätysliike vaikuttaa pääosin Pohjoismaissa ja Pohjois-Amerikassa sekä lisäksi Keski-Euroopassa, Venäjällä ja Baltian maissa." (Olemme kirkon jäseniä ja tuemme verorahoillamme kirkkoa ja kirkon ainoata eriseura Ry:tä joka käyttää kirkon tiloja.
Aloittajan herja on valhe, eivät he mitään väitä. - kysyn-vaan
sananmukaan kirjoitti:
Toimivat kirkollis-kokous edustajana, pitävät pyhäkouluja, päiväkerhon ohjaajina, ovat kirkkovaltuutoissa, -neuvostoissa ja ennen kaikkea rukoilevat kirkkojemme puolesta, nostavat niiden käsiä, jotka Raamattuun tukeutuvat. Paljon on toimintaa.
"Paljon on toimintaa."
Toimintaa ja liikettä on, mutta onko herätystä?
- Tyhminvastas
Ei osaa kun eivät toimi.
Leikkivät vain keskenään hippaa kilpaa kuka on keskeneräisimpänä seurakunnalleen hartain (=kaunein, komein, puhtain) nöyrin ja autuain(=mukautuvin, lojaalein).
Oikein kovasti kun yrittävät olla samannäköisiä ja samanmielisiä "kaikesta" voivat kenties samasta puusta veistellä.- toksovanbummi
Baskerin voi pistää vielä syvemmälle päähän
- hätiläntori
Joo se baskeri ei käykkään kaikille,esim jos on terävä pää niin hiippalakki parempi.
- enparemminsano
Hiippalakki sopii hyvin erikoisia kun ovat
- Karjajairi
Rauhanside on "unohtunut" päivittää. Eihän kai eslestat ole enää kirkon kanssa missään tekemisissä. Sielä on kuulema jotkut irja ja kari, että ei voi enää mennä kirkkoon.
- Jotainonyhteistä
Oli ruksan ehtoollisella 3 luterilaista pappia.
- näinsenäkyysivulliseen
Se kirkko se se on teidän jumalanne ja pelastuksenne ollut aina ja ina tulee olemaankin.
sakramentit ja se kirkko ja ne papit jotka eivät ole mitään muuta kuin vuosia jauhaneet koulunpenkkiä j a päässeett mahdollismman kauaksi todellisesta Jumalan työmiehen osasta.
En usko että Jeesus on istunut siellä pulpeteissa päivääkään veivaamassa teolokisia kiemuroita joka on pelkkä tutkimuslinja, ei mitään merkitystä itse Jeesuksen kohtaamisen ja uudestisyntymisen kanssa.- sakramentteja
Miksi kuitenkin edelleen papin kirkossa jakama ehtoollinen on pätevä?
- HerranPE
sakramentteja kirjoitti:
Miksi kuitenkin edelleen papin kirkossa jakama ehtoollinen on pätevä?
Siksi koska se ei ole papin tai kirkon ehtoollinen.
Se tässä on omituista, että Esikoislestadiolaiset ilmaisevat virallisesti olevansa kirkon herätysliike, mutta kirkko on irtisanoutunut kaikesta yhteistyöstä epäluottamuksen takia.
Jäseniä harhautetaan, sillä kaikki eivät nielaisisi jos heille ilmoitettaisiin totuus, että ajaudumme pikkuhiljaa kirkosta erilliseksi lahkoksi.- TiesithänTämän
Esikoislestadiolaisiin voi kuulua , ja on aina voinut kuulua evl kirkon jäsen samoin kuin minkä tahansa muun kirkon tai yhdistyksen jäsen, sekä mihinkään edellisiin kuulumatonkin.
Jos joku evl kirkkoon kuulumaton kuuluu Esikoislestadiolaisiin, niin hän ei ole koskaan Herätysliikkeen myötä ollut promilleakasn kirkon jäsen, koska Herätysliikkeemme ei itsekään ole koskaan kuulunut kirkolle mitenkään. Se on kirkon asia onko se jäsenistään välittävä tai hylkivä kirkko. - Liikehdintää
Jokos ne koiset näyttä dogumenttia miten he ovat liittynewt kirkonsisäiseksi heeätysliikkeeksi.
TiesithänTämän kirjoitti:
Esikoislestadiolaisiin voi kuulua , ja on aina voinut kuulua evl kirkon jäsen samoin kuin minkä tahansa muun kirkon tai yhdistyksen jäsen, sekä mihinkään edellisiin kuulumatonkin.
Jos joku evl kirkkoon kuulumaton kuuluu Esikoislestadiolaisiin, niin hän ei ole koskaan Herätysliikkeen myötä ollut promilleakasn kirkon jäsen, koska Herätysliikkeemme ei itsekään ole koskaan kuulunut kirkolle mitenkään. Se on kirkon asia onko se jäsenistään välittävä tai hylkivä kirkko.Kyllä kirkko pitää mielellään ottaa veroeurot varsinkin näin jäsenkadon aikana ja jokaisella on oikeus kuulua vaikka kuinka moneen yhdistykseen tai kirkkoon. Mutta kysymys siitä, että onko Esikoislestadiolainen herätysliike kirkon sisäinen herätysliike.
Saamieni tietojen mukaan lapsia ohjataan mahdollisimman kauas kaikesta siitä mikä on kuulunut perinteisesti kirkolle (kaste, konfirmointi - kummioikeus, vihkiminen)- PerinteisestiMoninausta
Sakari2000 kirjoitti:
Kyllä kirkko pitää mielellään ottaa veroeurot varsinkin näin jäsenkadon aikana ja jokaisella on oikeus kuulua vaikka kuinka moneen yhdistykseen tai kirkkoon. Mutta kysymys siitä, että onko Esikoislestadiolainen herätysliike kirkon sisäinen herätysliike.
Saamieni tietojen mukaan lapsia ohjataan mahdollisimman kauas kaikesta siitä mikä on kuulunut perinteisesti kirkolle (kaste, konfirmointi - kummioikeus, vihkiminen)Perinteisesti kirkot ja monet seurakunnat ja yksityishenkilöt ovat hoitaneet sakramentit haluamallaan tavalla Raamatun luvalla. Esikoislestadiolaiset ovat hoitaneet sen monella tavalla. Amerikassa omin "viimin" venäjällä ja Inkerinmaalla "omin/Suomalaisten voimin" sekä kirkon (myös Ortodoksienkin) järjestämänä. Suomessa kirkon järjestämänä sekä nyt myös lisäksi saarnaajien asettamina rukoushuoneilla.
Esikoislestadiolaiset käyvät siis perinteisesti siellä missä haluavat käydä Ehtoollisella, ei siis kirkko kiellä jäseniään käymästä siellä eikä muitakaan Sakramentteja heiltä.
Kirkko ei ole rajoittanut Sakramentteja vaan Esikoislestadiolaiset ovat ottaneet käyttöönsä toisenkin vaihtoehdon.
- KyllästyttääJo
Keksitään jo muita aiheita, eiköhän nämä kirkkoasiat ole jo käsitelty moneen kertaan!
- innostetaan
Joopeli, aloitetaan vaikka kehuskelemalla TEUTAA, on niin kovin vaitonainen ollut koko loppuvuoden.
Vaikka hyvähän se on itse kunkin edes vähän hiljentyä Joulun alla.
Nyt uuteen vuoteen uusin kujein!
- TeutaOnMukava
Onhan se 'Padasjoen ukko' palstoilla silloin tällöin!
- LämmintäPitelee
Odottelee pakkasia, sanonko miksi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran99959Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?158912- 64740
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y26692Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47684Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46654- 50638
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.39580Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30577Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32572Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20543- 31541
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee472539- 6506
- 43493
- 72490
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81489- 31475
- 44471
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 365444