Monopolin pelossa

Hei satuitteko Ristijärveläiset kunnallispäättäjät katsomaan juuri tulleet (30.12. Klo 20.30) tv uutiset. Olette tainneet antaa monopolipeliin pikkusormenne ja sehän taitaa viedä koko soten teiltä. No rahallahan siitä selviää ja sitähän teillä varmaan piisaa. Siinä sitä on uudelle kunnanjohtajalle pureskeltavaa ainakin niin kauan kun Ristijärvi säilyy omana kuntaan.
2328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tämä on koettu jo Puolangalla. aikoinaann Puolanka ja maakunta riitelivät rahasta,jonka valtio antoi Puolangalle sairaanhoitoa varten.mutta puolagan päättäjät halusiva ottaa siitä rahasta muutaman miljoonan kunnana muihin menoihin.Maakunta halusi kuitenkin saada koko sairaanhoitoon tarkoitetun rahan käyttöön sairaan hoitoa varten. Puolanka ei suostunut vaan meni sopimaan Attenton kassa sopimuksen jossa sai käyttöönsa osanvaltion avusta.Nyt kuitenkin Attento on vaatinut koko valtionavun itselleen ja huonontanut lääkäriin pääsyä. Viimme Puolankalehdessä oli juttu, jossa selviteltiin miksi lääkäriin ei pääse. Addento selitys oli,että sairaanhoitajat hoitavat homman ja päätävät lääkäriin jos katsovat sen tarpeelliseksi. Tähänasti Puolanka lehti on ollut tähän asti kunnanja Attenton puolella henkeen ja vereen.

Äänestä

Sitä saa mitä tilaa.Elikä ristijärvi tilasi monopolin tuomaa kallista sotepalvelua. Viis tulevista asiakasmaksuista kunhan kunta sai sairaalasta jonkun saturaisen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hokkari kirjoitti:

Hei satuitteko Ristijärveläiset kunnallispäättäjät katsomaan juuri tulleet (30.12. Klo 20.30) tv uutiset. Olette tainneet antaa monopolipeliin pikkusormenne ja sehän taitaa viedä koko soten teiltä. No rahallahan siitä selviää ja sitähän teillä varmaan piisaa. Siinä sitä on uudelle kunnanjohtajalle pureskeltavaa ainakin niin kauan kun Ristijärvi säilyy omana kuntaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu