Tähän uusioperhe asiaan liittyy toinenkin mielenkiintoinen ongelma. Olen törmännyt usein siihen että varsinkin kolmekymppisille, vähän vanhemmille ja nuoremmille tuo "toisen" lapsi on paljon suurempi ongelma kun huomattavasti nuoremmille naisille (19-25). Ja varsinkin siinä tapauksessa jos naisella ei ennestään ole lapsia. Itse kun olen yrittänyt yhden tyttären viikonloppuisänä löytää ihmistä vierelleni jo monen vuoden ajan, olen törmännyt tähän ilmiöön usein! Ja voin sanoa että olen tapaillut lähes satoja naisia...joten on asiasta jotain konkreettista tietoakin. Ehkä vanhemmilla naisilla on itsenäisyys jo liian pitkällä hyväksyäkseen toisen lasta, tai ehkä katkeruus omasta lapsettomuudesta tulee liian rajuna vastaan toisen lapsen myötä?? Kertokaapa arvon leidit?
Naiset-ikä-lapset ja uusioperhe
kukalie
191519
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Lapseton 3-kymppinen nainen tuskin vielä on katkera. Hänhän on hyvässä synnytysiässä parastaikaa.
Sinäpä tuskin haluat tehdä lapsia enää kun sulla on jo ennestään. Naiset kaikkoavat sitä myöten. Todella omituista tuo, että nuoria naisia sanotaan katkeriksi lapsettomuuden takia.
Heillähän on vielä monta vuotta aikaa tehdä lapsia sopivan miehen kanssa. Miehen jolla on halua perustaa perhe.
Totta tosiaan. En halua miestä jolla on jo lapsia. Haluan aloittaa ihan puhtaalta pöydältä. Mikäs siinä, kun vapaita lapsettomia miehiä on tarjolla ihan mukavasti....
Sinähän varsinainen Casanova olet! Satoja tyttöystäviä, liekö vielä tämän vuoden puolella kaikki?
Eihän se ikää katso hyväksyykö lapsen vai ei, kyllä se on ihmisessä itsessään. Mä rakastan lapsia, omia ja ystävieni lapsia, mutta en voisi kuvitella tilannetta että mun lapset olis jossain uusioperheessä! Kauhee kuvitella tilannetta, mä tuntisin itseni niin loukautuksi, että jos minä en äidiksi kelpaa, en kelpaa sitten ollenkaan. Kyllä mä voisin ottaa jonkun miehen lapset ja tykätä heistä, mutta omiani en antaisi ikinä! Jos sellainen tilanne tulisi, saisivat mennä kokonaan, ja minua ei enää tarvita.
Eikä se mun iästä riipu, vaan periaatteesta. Mä olen heidän äiti, ja he kuuluvat minulle.
Öh, siis ei tosiaankaan tyttöystäviä, tai yhden vuoden aikana. Puhuin tapaamisesta, johon yleensä kai kuuluu lähinnä rakentava keskustelu ja tutustuminen.
Mutta palautteena tulee yllättävän usein "en mä oikein tiedä kun sulla on se lapsikin". Taitaa siis olla vaan hyvä tekosyy lempata :)!
Olet varmaan käynyt lukemassa tämänkin "osion" stooreja uusioperheistä.
Se lapsi on yhteinen nimittäjä sille miehen ent.elämälle. Ehkä tapaamasi naiset ovat olleet sillä kannalla, että eivät halua pyöriä "sirkuksessa" jossa kuvioon kuuluu pakollisena osana myös miehen lapsen äiti.
Jos saa valita, niin totta hitossa sitä lapsettoman miehen matkaan lähtee.
Lapsi (10 vuotias tai 25 vuotias) on aina oiva veruke sille entiselle puolisolle ottaa yhteyttä lapsen isään. Kaikki eivät vaan siitä pidä, eikä se ole mustasukkaisuutta, se on vaan niin, että JOS saa valita, niin... LAPSETON MIES TÄNNE JA ÄKKIÄ !
Onkohan se niinkään iästä kiinni-naiset ovat suvunjatkamiskelpoisia kunnes toisin todistetaan. eli ikähaarukkasi on hatusta haettu?
Miksi, oi miksi naiset jotka eivät siedä miehen lapsia leimataan "mustasukkaisiksi" "katkeriksi"
"suvunjatkamiseltaan kykenemättömiksi".
Ei kaikista voi pitää--ymmärtäkää jo se! Ei aina edes miehen lapsista. Eihän anopistakaan aina pidetä mutta siinä se on---hamaan tappiin asti elämässänne.
Tapaamasi 128 tyttöä ovat olleet järkeviä naisia, tunteitansa analyyttisesti käsitelleitä--eipä tule yllätyksiä sitten myöh. elämässä. parempi katsoa kuin ka(a)tua.
No, niin no. Kysymyshän oli siitä että noin kolmenkympin kieppeillä olevat naiset ovat herkempiä kun esim parikymppiset jne. torjumaan miehen jolla on lapsia. EI siitä että olisi kysymys jostakin suvunjatkamis-ikä-kysymyksestä. En ole väittänyt että kolmekymppiset olisivat liian "vanhoja" saamaan lapsia tai muuta sellaista. Lukekaa asia, älkää rivien välistä. Kukaan vastanneista ei ole vielä viitsinyt analysoida itse kysymystä, vaan ihan jotain muuta.
Ymmärrän hyvin. Jos nyt tällä järjellä voisin valita uudelleen, ottaisin mielummin lapsettoman miehen, jotta itsellänikin olisi toivoa joskus saada oma perhe.
Jos miehellä on lapsia entuudestaan, on todennäköistä, että lapseton vaimo saa nauttia vain toisten jämistä.
Minä koitan viitsiä analysoida itse kysymystä, enkä jotain muuta.
Ehkä 19-22 vuotiaat tytöt ja naiset ovat vielä osittain "lapsellisia". God knows, että minä ainakin olin (verrattuna nykyiseen tietämykseen), vaikka en sitä tietenkään tunnustanut. Siinä iässä ei vielä jaksa - eikä tarvitse - miettiä tulevaisuutta kovin pitkälle. Voi seurustella, jos ei toimi, voi vaihtaa toiseen. Ei ehkä ole kapasiteettia miettiä niin pitkälle, mitä todella tarkoittaa kun toisella on jo lapsi edellisestä liitosta. Sitä voi vaikka kokeilla. Jos ei toimi, niin haetaan sitten semmoinen, jolla ei ole lasta.
Kolmikymppisellä naisella on aika paljon jo elämänkokemusta. Voi olla takana suhde mieheen, jolla lapsia - eikä se sitten toiminutkaan ja jätti pahat jäljet. Siinä iässä ihminen on liikkeellä vakavammalla mielellä ja hakee kumppania ehkä loppuiäkseen. Ei silloin edes viitsi omaksi huvikseen tai kohteliaisuudesta hengata kenenkään "ei niin potentiaalisen" kanssa turhan pitkään.
En nyt tahdo sanoa, että parikymppiset tytöt ovat ihan bimboja ja kolmikymppiset tunkemassa kihlasormusta sormeen heti ensimmäisillä treffeillä. Kymmenen vuotta ikäeroa tekee vaan aika paljon elämänkokemuksessa, jopa katkeroitumisessa ( joillakin), tarpeissa ja itsetunnossa...
Just noin, tuota minäkin "ajoin takaa" ympäripyöreillä kirjoituksillani. mopo karkas käsistä.
30-vuotiaana haluaa jo jotain "jatkumoa", verrattuna 20-vuotisiin. Ja tuolloin varmaan tajuaa--ainakin kun asuu yhdessä--mitä se oikeasti tarkoittaa "kun miehellä on jo lapsi/lapset".
Nuoremmilla naisille ei välttämättä ole vielä muodostunut tarkkaa käsitystä, mitä he elämältään haluavat. Voi hyvinkin olla etteivät he ole aiemmin pohtineet hyväksyisivätkö miehen jo olemassa olevat lapset tai olisivatko valmiita seurustelemaan miehen kanssa jolla on lapsia, koska tilannetta ei ole tullut eteen. Kolmekymppisillä alkaa jo olla enemmän elämänkokemusta ja tarkemmin mietittyjä ajatuksia myös siitä aiheesta.Kokemattomuuttaan ja ajattelemattomuuttaan ehkä luulee olevansa valmis sellaiseenkin, mutta jos tosipaikka tulee eteen voi olla että tullaan aivan päinvastaiseen tulokseen. Jos ei tiedä todellisia ajatuksiaan, ihan vaan kokemattomuuttaan on helppo ajatus vaikka suostuakin ja hyväksyä kaikenlaista.Arkihan sen sitten ratkaisee, onko mennyt valinnat pahasti pieleen.Kyllä kaksikymppinen ja kolmikymppinen ajattelevat asioista jo ihan eri lailla.
On aika hullunkurista, että SINÄ syytät uutta puolisoasi lapsettomuudesta ja katkeroitumisesta? Ilmeisesti sinulla ei ole halukkuutta perustaakaan yhteistä perhettä uuden naisystävän kanssa vaan lähdet siitä lähtökohdasta, että sinun valmis elämäsi on riitettävä myös toiselle?
Olen itse avoliitossa miehen kanssa, joka vasta nyt, parin vuoden jälkeen on ilmoittanut, ettei hän halua lisää lapsia, kun hänellä on kaksi jo entuudestaan. Toisaalta kun yhteen menimme, tuntui jotenkin itsestään selvältä, että perustamme myös yhteisen perheen. Nyt mieheni toivookin, että hänen lapsensa riittäisivät myös minulle.
Myös hän syyttelee minua toisinaan katkeroituneeksi ja mikä vielä hullumpaa, hän moittii minua siitä, etten ymmärrä lapsista mitään, koska minulla ei ole omia!
Niin. Minustahan se ei todellakaan ole kiinni, vaan hänestä, jonka toivomus nimenomaan on, että jäisin lapsettomaksi...
Jo heti huomenna.
Neuvosi ei ole huono ja siihenhän tämä lopultakin tulee päättymään, sen tiedän.
Ihmettelen vain sitä, mistä moinen röyhkeys syntyy: oletetaan, että toisen puolison lasten pitäisi riittää, lisää lapsia ei haluta, mutta sitten kuitenkin syyllistetään siitä lapsettomuudesta.
En voi kuin ihmetellä, että miksi, miksi ja miksi?
Saan kyllä täsäs asiassa syyttää itseänikin, olisi pitänyt lähteä jo aikaisemmin eikä päästää asioita näin pitkälle.
Jotenkin vain, ilmeisesti mukavuudenhaluani olen lähtöä lykännyt. Asumme niin pienessä kylässä, että jotenkin hävettää, mitä ihmiset tulevat puhumaan ja juoruamaan. Toisekseen asunnonsaanti on vaikeaa, pitäisi muuttaa lähikapunkiin.
Ehkä nyt otan kuitenkin itseäni niskasta kiinni.
mulla sama juttu - pari vuotta on avomiehen kanssa yhteistä taivalta menty - (Hänellä 8v tyttö). Nyt ilmoitti jokin aika sitten, että hän ei sitten lapsia enää tee...Olin tietty aluksi aika shokissa, nyt olen ajatellut, että ehkäpä hänen pää vielä kääntyy. Ja jos ei käänny niin tuskinpa vanhetaan yhdessä, vaan saa jäädä paapomaan pikkuprinsessaansa ihan keskenänsä..
Eiköhän se ole niin, että kolmenkympin tienoilla turha naiivius on naisesta karsiutunut ja järki kasvanut.
Etsi muita eronneita.
...paljon ihmisestä ja elämäntilanteesta, miten "toisen" lapseen suhtautuu.
Mulle se ei ole koskaan ollut kynnyskysymys (lapseton kolmekymppinen). Jos toisesta ihmisestä tarpeeksi välittää, haluaa myös hänen lapsensa elämään! Jos ei halua "toisten" lapsia, on parempi valita sellaisia ihmisiä joilla niitä ei ennestään ole. Sitä saa mitä tilaa ja täytyy ymmärtää, että jo kolmekymppisillä ihmisillä on ns.menneisyytensä ja moni aloittelee elämäänsä uudestaan,epäonnistumisista huolimatta.
Itse sain ensimmäisen lapseni tasan 30v. Näin jälkeenpäin ajatellen en todellakaan ollut siihen liian vanha. Olisin näinä kymmenenä vuotena voinut saada vielä pari lasta lisääkin. Nyt nelikymppisenä tämä kuukausi näyttää olenko raskaana. Siihen nähden kolmekymppinen on vielä nuori nainen.Eli kolmekymppisellä on sitä lapsentekoaikaa vielä aika paljon edessäpäin.
Ei kait se nyt iästä ole kiinni. Itse tapasin mieheni palttiarallaa 22 vuotiaana. Hänellä oli edellisestä avioliitosta lapsi. Tämän lapsen ei pitänyt koskaan olla ongelma. Ei se estänyt minua rakastumasta tähän mieheen. Mutta tässä "kaupassa" tuli mukana pari vuotias lapsi. Oltuani mukana tässä "uusioperheessä" noin vuoden, aloin minäkin haluta omaa lasta. Mieheni ei vain ollut kovinkaan myöntyväinen asiaan. Myöhemmin, myöhemmin!
Minusta tuli katkera. En halunnut tuota mieheni lasta, vaan halusin oman... IHAN OMAN! En tullut mitenkään onnelliseksi siitä, että lapsi tuli meille ja minä olisin saanut harjoitella äitiyttä. Tiesin itsekkin sen että oli liian aikaista haluta lapsia, mutta....
En ollut katkera lapselle, en tietenkään. Enemmän olin katkera miehelleni siitä, että hänellä on lapsi ja minulla ei. Toiseksi olin katkera lapsen äidille. Minusta kun tuntui, että hän ei ole ollenkaan kiitollinen lapsesta joka hänellä on. Miksi hänelle oli annettu lapsi, mutta minulle ei?
Nyt kun olemme olleet yhdessä noin viisi vuotta, eikä meillä vieläkään ole yhteistä lasta, voin ehkä elää paremmin asian kanssa. Olen joskus ajatellut, että olisiko kaikki ollut helpompaa, jos olisin löytönyt kumppanikseni miehen jolla ei ole lasta. Mutta mitä olisinkaan menettänyt..tänä aikana minusta kasvoi aikuinen joka vihdoinkin voi saada oman lapsen.
Ei se siis ole iästä kiinni vaan siitä, että toiset haluavat perustaa perheen alusta asti itse. En sanokkaan että uusioperheessä olisi aina niin herkkua...päinvastoin. Toisille ei vaan sovi se, että puolisolla on lapsia entuudestaan. Tämä sallittakoon niille!
Älä masennu! Kyllä niitäkin naisia on, jotka haluavat olla mukana "uusioperheessä".
joille minun 5 lastani olivat selvästikin liikaa.
Siksi olin lähes 3 vuotta lasten kanssa yksin..nyt tiedän miksi minun piti odottaa niin kauan?Kohtasin
tänä kesänä ihanan yh- miehen(jolla 2 lasta aiemmista liitoistaan)..ja hän todellakin halusi minut myös sen takia kumppaniksi,koska minull on lapsia..tietää ettei yh-elämä aivan helppoa ole 1 lapsen kanssa..saatika sitten kun lapsia on 5.
Itse pidän myös lapsista,niiden toistenkin lapsista..ja en ois ees lapsetonta miestä huolinut,koska itse en lapsia voi enää tehdä!
Joten miun sinkkuelämä päättyi onnellisesti!