Kirpparilta ostettu aiv-pullo oli ollut keväästä lähtien puhtaaksi huuhdottuna nurkassa. Sisälle jäi rakeita, joita en saanut.liotettua pois. Eräänä aamuna nostin jo aikaisemmin käyttämäni kahvimukin altaasta, huuhdoin ja join siitä kahvia. Kahvi oli jotensakin pahan makuista ja käytinkin sokeria. Kahvi ei juotaessa tuntunut kurkkuun, mutta juotuani kurkkua ja nielua poltti, kirveli ja koski. Tuntui, kuin nahka lähtisi kurkusta. Join näin ollen vettä saadakseni jonkin myrkyn kurkustani pois. Mutta tämä vesi se.vasta pahalle maistui. Kurkkuni turposi, samoin nielurisat ja välillä oli vaikea hengittää enkä keksinyt syytä, mikä tämän oli aiheuttanut. Ääni meni saman tien. Tuli yskä, joka ei ollut kuitenkaan yskä, vaan lima oli irrallista keuhkoputkissa. Yskiessä lima lähti irti.valkoisina hyytelön kaltaisina limppeinä jonkin verran, joten uskon kyseessä olleen elimistöön tulleen vieraan aineen. Ääni pysyi kokonaan.melkein poissa kolme ja puoli viikkoa, koko ajan kurkku oli äärimmäisen kuiva, vesi ei auttanut, turvonnut ja punainen sekä kihelmöi ja ruokaa ei voinut paljoa syödä, koska suu kuivui, ruoka tarttui kurkkuun, eikä kulkeutunut vatsaan. Kun tätä oli kestänyt kaksi ja puoli viikkoa, syytin lopulta.flunssaa ja lääkäri kuittasi äänen menetyksen, kurkun turvotuksen ja kivut flunssana ja vieraan aineen pääsynä elimistöön. Samoin toinen lääkäri, joka määräsi lääkkeet. Ääni palasi ilman lääkkeitä melkein neljän viikon kuluttua kokonaan. Lopulta, kun olin ajatellut kaikki läpi, tuli mieleeni, että suola ja rikkihapon jäämät kaasuuntuvat yli kahdessa kymmenessä asteessa, joten tämäkin kävi mielessäni. Peskää ihmeessä pullo kunnolla, jos jätätte sen olohuoneeseen, kuten minä tein.
vanhan aiv-pullon sisältö ja käyttö
15
2027
Vastaukset
- hghghfghgfh
Nuukat käytti aikoinaan pestyjä muovisia pönttöjä polttoaineeseen ja sillä hajoittivat muun muassa ruiskutuspumput.
- Lasitaidetta
Nuuka olen edelleen, sillä erolla vain, että vaihdan viikottain uuteen kaupasta ostettuun pulloon. Lisäksi yskä jatkuu, on ollut p
Joulukuun alusta lähtien ja räkä irtoaa vasta nyt. Aika ajoin nenäkin selvänä. Siis- täysin tavallinen flunssa, sillä erolla muihin nähden, että minulla ei normaalisti ole koskaan kuumetta eikä kipuja. Aiv-pullooni olen tiputellut aika ajoin jotain ihmeteltävää eli pikkukolikoita setelien kera. Lisäksi taidettahan tämäkin lasipullo menneltä ajoilta edustaa. Korikin on säilynyt jotakuinkin ehjänä ja lisäksi iso metallinen tonkka ja peilari edustaa minulle paloja niiltä ajoilta, kun olin lapsi. Niissä kaikissa säilytän tulevaisuudessa jotain ja siksi, että ne muistuttavat lapsuudestani ja ovat osa sitä, minä säilytän milloin mitäkin niissä. Tonkan kannen entinen naapuri juttujen mukaan laittoi sellaiseen asentoon, että kantta ei helposti saanut auki ja näin hänelle jäi mahdollisuus laittaa tonkkaan isoja seteleitä tulevaa kesää ajatellen, ja siksi jos oikein ymmärsin, asunnon isäntä laittoi tonkan sellaiseen paikkaan, ettei sitä heti huomaa. Näin minäkin matkin muita ja laitan sekä tonkan, että peilarin ja aiv-pullon sellaiseen paikkaan, jossa ne eivät ole tiellä, mutta ovat minun tietoisuudessani. Rahan vähyyttä ja paljoutta ihmetellään ja mitä enemmän siellä on rahaa, sitä hankalampi minun on sitä säilyttää pullossa, sillä rahoilla on yleensä jalat ja ne karkailevat joka suuntaan. Yleensä ne eivät pysy pullossa kovinkaan kauan, kun yksi löytää tien uuteen paikkaan, se kerrotaan toiselle ja silloin jokainen pikku kolikko tahtoo jatkaa matkaa ja valita, kenen kukkarossa haluaa aikaansa viettää.
Aiv-pullo on lasitaidetta, jota nykyään ei ole myytävänä kuin käytettynä jossain silloin tällöin. Kun pullo on kotimaista tuotantoa, minä itse kannatan pullon säilyttämistä ja jo lasitaide-esineenä. - Katsokatsovaasilmiin
Näitä pulloja näkee harvoin tumman vihreänä, muta joskus näkee niitäkin. Kun olin saanut Tinka ja pullon laitoin huviksi uteliaalle henkilölle pikkuisen ilon. Alennuskupongit menivät hyvin seteleitä ja kolikoitakin järjestyi. No, kun tämä näppitautinen henkilö näki tonkan ja vilkaisi huvikseen tonkan sisälle, siellä ei pettymyksekseen ollutkaan seteleitä ja siksi hän otti kuin ottikin ruokatarvikkeita mukaansa avaten uuden juuri kaupasta hakemani paketin. Näin huomasin että minä se en ollut. Siksi pullo ja peilari tai tonkka on oiva peli härnätessä vanhaa varasta. Kannattaa kokeilla.
- Koristepankki
Minä en ole säilyttänyt muutamaan kuukauteen mitään pullossa mutta maapallopankissa kyllä. Päätin yrittää säästää käteistä rahaa ja tilasin satasen edestä kolikoita pankkiin. Ne sitten laitan rahalippaaseen tai esille pankkiin olohuoneeseen muutaman setelin kanssa. Pullo on koriste-esine joka säilyttää paikkansa.
- Säilökätköpaikkalegoille
Me säästömme vanhoja värikkäitä puuhelmiä ja laitoimme puuhelmet aiv-puukon pohjalle. Toinen perhe oli ostanut aiv-puukon ja isosuisena pulloja säästänyt pulloon lasten lego-palikoiden pikkuisia osia. Näin logoilla oli sija, jonne ne laitettiin. Toinen perhe laittoi isosuiseen pulloon seteleitä, kori oli ja näin ei kaikille näkynyt, mitä pulloon laitettiin. Eräs perhe säästää rahoja. Kuka säilöö jotain mitä milloinkin.
- Muutamaseteli
Mitäs Jos pidätte pullon esillä kauneusarvona ja esineenä menneiltä ajoilta. Jos pitää saada välttämättä pulloon jotain, niin minun mielestäni seteleitä ja kolikoita olisi järkevin säästää. Sitten kun ei kolikoita enää käytetä, sinulla on arvoa kasvamassa muutama seteli ja kolikko.
- Pullopankki
Taas kerran ihailin pulloa, jonka olin ostanut jokin aika sitten korin kanssa. Pessyt ja laittanut esille olohuoneeseen. Rupesin siihen säästämään seteleitä. Naapurin isäntä luultavimmin innostuu, kun näkee pullon ja setelit. Luultavimmin hän hankkii itselleen samanlaisen ja on ylpeä pullosta. Ajatus siitä miten paljon saan kahden kympin seteleitä pulloon mahtumaan, antaa intoa ja halua säästää. Pullo on hyvä paikka pienille esineille ja hyvä paikka setelien säästämiseen. Tätä nykyä olen ylpeä pullosta.
- Pulloton
Onko tuo pullo kuinkaki iso? Vois olla kirjahyllyssä oivallisen näköinen ja vieraiden kiinnostuksen kohde.
- Rahapullo
Arvioni mukaan siinä 45 litraa tai vähän yli. On vankkaa vanhan ajan lasia ja pajua. Kun on esillä niin näkyy mutta ei korin sisälle ja siksi siinä raha pysyykin. Olen useita kertoja pessyt sen ennen esille laittoa ja suihkussa siitä irtosi tosi iso musta eläin joka oli kuollut ja meni viemäriin. Niitä ei tarvitse pelätä. Useimmat ovat kuolleet aiv-liuoksen jäämiin mitä korissa ja pullossa ennen pesua on ollut.
- Hiljaisiahiirulaisia
Nyt pullossa on setelirahaa ja mietin, mitä mahdetaan olla mieltä, kun pulloon alkaa kertyä setelirahaa.
- Aiv-pullomukaan
Se pullo mulla ei odotetusti täyttynytkään joten jäin tiirailemaan toisten aiv-pulloja joita tiesin ja Enkös nähnytkin ilman koria olevan aiv-pulloon koristeena ja oli tosi näyttävä.
- Auringonmukaan
Tänään kuljin koiran kanssa valtaväylää, jonka varrella on kerrostaloja. Erään maantasalla olevalla terassilla näin suurikokoisen aiv-pullon ulkona yksikseen tupakan natsa-astian viereen jätettynä, mitään estettä kadulta moisen pullon hankintaan ei ollut, ei edes kaidetta. Näinkin aiv-pulloja arvostetaan.
- Pullonsäilutksessärahaa
Minulla on luultavimmin aiv-pullo pajukorissa. En ole vähään aikaan käyttänyt sitä säilytykseen, mutta naapuri jätti parvekkeelle kesäksi vain kaikkien ohi kulkevien töllisteltäväksi. Minä taas sain viime kuussa kolikoita säästöön ja tässä kuussa lisää kolikoita. Alkaa näyttää hyvältä.
- MAHTAALASIKESTÄÄ
HIENON NÄKÖINEN ON AIV PULLO TÄYNNÄ KOLIKOITA
HIENON NÄKÖINEN-TONNIN PAINOINEN
- Kerrankosnäkee
Tuossa ulkona kävelyllä ollessa oli joku ihminen laittanut kadun vieressä olevalle terassille aiv-pullon. Läpinäkyvää lasia oli. Oikein komistus terassilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Anniina Valtonen tilittää - Potkut avasivat sanaisen arkun: "Ainut asia elämässä..."
Suosikkimeteorologi ja Puoli seitsemän -ohjelmasta tuttu Anniina Valtonen elää uutta vaihetta elämässään. Ylen muutosneu1033114Purraa riepoteltiin kuin märkää rättiä...
...Purra vastaukset olivat pelkkää persujargonia, hermotkin kärähtivät hänellä pari kertaa. Arvosanaksi jäi nolla näistä4992458- 891643
Vaikka pidät minua
Herkkänä ja kilttinä niin tiedät että olen vahvaa tekoa. Vaikka mitä tapahtuisi niin yleensä selviän. Lähes aina. Nyt on501346Nainen, tilanne on nyt tämä
että olen pyristellyt irti vahvoista tunteista sinuun, ja alku on näyttänyt hyvältä. Olisiko viikko jo taisteltu. Vielä701218- 83976
Ellen Jokikunnas paljastaa - Näin Ralph-poika, 8, vaikuttaa Italiassa asumiseen: "Jos jossain..."
Miten käy Italiassa asumisen tulevaisuudessa? Ellen Jokikunnas ja Jari Rask remontoivat unelmiensa kodin Italiaan ja sa17965- 34925
Sheikki Laakso puolustaa poikaansa ja ilmeisesti tunnustaa itse nuorena syyllistyneensä samaan
Perussuomalaisten kansanedustajan Sheikki Laakson poika Nico Laakso on persujen kuntavaaliehdokas Kouvolassa ja aluevaal76852Tänään Uutisnuotassa !
Ähtärin valtuustoryhmien Kokoomus, Keskusta, SDP ja KD kannanotto 27.3.2025 Ähtärinjärven Uutisnuotassa: *Rakentavaa yh41777