Valuuttana sysmä

Hyväjyri

Kuten joku aiemmin valuutastamme kirjoitti, niin jippo on siinä, että kunta voi vaatia tarjouspyynnöissään, että palveluntuottaja hyväksyy maksun sysmissä, ja kun sysmävaluuttaa voi käyttää (sääntöjen mukaan) vain sysmäläinen yritys, niin olemmekin mielenkiintoisessa tilanteessa. Joko palvelua tuottava yritys on siirrettävä tai perustettava Sysmään (veronmaksajaksi), tai sitten ei voi osallistua tarjouskilpailuun. Suorastaan nerokas ajatus! Tämä on kuitenkin tänne kirjoittaville jo enemmän kuin rakettitiedettä, joten unohdetaan koko juttu. Siirrytään taas henkilökohtaisuuksiin ja ryhdytään mollimaan Järvistä, Kitkiöjokea, Nurmista, Lehtosaloa ja ketä niitä nyt sitten onkaan. Aika korjaa kaiken, mutta hautausmaa odottaa meitä jokaista. Mika ja Marketta ovat muuten ihan sopusuhtainen pari ikäerosta huolimatta. Ja kukas sen päättää, mikä on hyvää, kivaa tai sopivaa?

39

2131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Veroasiantuntija

      Kunnan saama yhtiövero-osuus ei ole sidoksissa yrityksen kotipaikkaan vaan verot saa se kunta, jossa ovat yrityksen työpaikat. Yhtiöveroa maksavat vain voittoa tuottavat yritykset, onkohan Sysmässä sellaisia osakeyhtiöitä? Jos viimeisen viivan alle jää 4000 euroa niin yhteisöveroa maksetaan 800 euroa, kuntaan tästä taitaa tulla muutama kymppi. Ei se vielä kesää tee.

      • Taastyhmiä

        Et siis ymmärtänyt ollenkaan. En kirjoittanut mistään yhteisöverosta. Nuku nyt ensin yön yli ja mieti taas sitten uudelleen. Rahan jääminen kiertoon Sysmän sisällä on se jippo!


      • PersaukinenPaskanjauhaja
        Taastyhmiä kirjoitti:

        Et siis ymmärtänyt ollenkaan. En kirjoittanut mistään yhteisöverosta. Nuku nyt ensin yön yli ja mieti taas sitten uudelleen. Rahan jääminen kiertoon Sysmän sisällä on se jippo!

        Sysmässä ei selvästikään tiedetä markkinataloudesta yhtään mitään. Sysmän-raha on maailman tyhmin pilipali konsulttien "keksintö" joka ei hyödytä KUNTALAISIA millään tavalla, koska:

        a) Kuntalaisten ei tarvitse sitä käyttää, eikä halua halua sitä käyttää, koska meillä on jo EURO, joka on kätevyydessään ja käytettävyydessään Sysmän rahaan verrattuna ylivoimainen valuutta.

        b) Sysmän raha ei edistä mitään elinvoimaisuus hölynpölyä, koska kukaan ei käytä sitä eikä halua ottaa sitä vastaan maksuvälineenä. Sysmillä voi vuoden päästä korkeintaan pyyhkiä hanurinsa.

        Ajatus siitä että Sysmän raha lisäisi Sysmän yrittäjien liikevaihtoa on kommunismissaan naurettava. Esimerkiksi: Sysmän K-raudan hinnat ovat todennäköisesti Suomen kalleimmat. Miksi ostaa Sysmästä Sysmillä 500 euron jääkaappi, kun saman saa Lahdesta Gigantista tai netistä 250 eurolla? Häh? ja HALOO!


      • tulitässämieleen
        PersaukinenPaskanjauhaja kirjoitti:

        Sysmässä ei selvästikään tiedetä markkinataloudesta yhtään mitään. Sysmän-raha on maailman tyhmin pilipali konsulttien "keksintö" joka ei hyödytä KUNTALAISIA millään tavalla, koska:

        a) Kuntalaisten ei tarvitse sitä käyttää, eikä halua halua sitä käyttää, koska meillä on jo EURO, joka on kätevyydessään ja käytettävyydessään Sysmän rahaan verrattuna ylivoimainen valuutta.

        b) Sysmän raha ei edistä mitään elinvoimaisuus hölynpölyä, koska kukaan ei käytä sitä eikä halua ottaa sitä vastaan maksuvälineenä. Sysmillä voi vuoden päästä korkeintaan pyyhkiä hanurinsa.

        Ajatus siitä että Sysmän raha lisäisi Sysmän yrittäjien liikevaihtoa on kommunismissaan naurettava. Esimerkiksi: Sysmän K-raudan hinnat ovat todennäköisesti Suomen kalleimmat. Miksi ostaa Sysmästä Sysmillä 500 euron jääkaappi, kun saman saa Lahdesta Gigantista tai netistä 250 eurolla? Häh? ja HALOO!

        Eikö sun pitänyt muuttaa pois Sysmästä kun omat ideasi eivät saaneet tuulta purjeisiin


      • tulitässämieleen kirjoitti:

        Eikö sun pitänyt muuttaa pois Sysmästä kun omat ideasi eivät saaneet tuulta purjeisiin

        Katsotaan nyt. Voi olla etten muutakaan ihan samantien tai voi olla että muutankin - jos jään tänne loistavien ideoideni kanssa sinun ja paikallisten Kokoomus mafioosojen kiusaksesi elelemään, niin se ei ole keneltäkään pois vaan päinvastoin.

        Perheeni ostaa paikallisista yrityksistä/ruokakaupoista jo ainoastaan 1000 eurolla ruokaa kuukaudessa eli 12 000 eurolla vuodessa (kuten jokainen muukin perhe). Siksipä Sysmän kunnan tulisikin pitää jokaisesta asukkaasta kiinni eikä alkaa kunnanvirastosta vittuilemaan kunnan asukkaille. En ole koskaan arvostanut enkä tule koskaan arvostamaan vittuilijoita.

        Minunlaisten osaavien ja rehellisten kuntalaisten toimesta Sysmä tulee varmasti menestymään tulevaisuudessa, nykyisen aukeuttamisen sijaan.

        Sysmän Raha on alun alkujaankin täysin aivopieruinen idea ja koko homma tullaan kuoppaamaan 2019 vuoden alkuun mennessä koska kyseisen "rahan" käyttö on niin vähäistä - utopiat vaihtuu realiteetteihin.


      • KokeiluOnKokeilu
        PersaukinenPaskanjauhaja kirjoitti:

        Katsotaan nyt. Voi olla etten muutakaan ihan samantien tai voi olla että muutankin - jos jään tänne loistavien ideoideni kanssa sinun ja paikallisten Kokoomus mafioosojen kiusaksesi elelemään, niin se ei ole keneltäkään pois vaan päinvastoin.

        Perheeni ostaa paikallisista yrityksistä/ruokakaupoista jo ainoastaan 1000 eurolla ruokaa kuukaudessa eli 12 000 eurolla vuodessa (kuten jokainen muukin perhe). Siksipä Sysmän kunnan tulisikin pitää jokaisesta asukkaasta kiinni eikä alkaa kunnanvirastosta vittuilemaan kunnan asukkaille. En ole koskaan arvostanut enkä tule koskaan arvostamaan vittuilijoita.

        Minunlaisten osaavien ja rehellisten kuntalaisten toimesta Sysmä tulee varmasti menestymään tulevaisuudessa, nykyisen aukeuttamisen sijaan.

        Sysmän Raha on alun alkujaankin täysin aivopieruinen idea ja koko homma tullaan kuoppaamaan 2019 vuoden alkuun mennessä koska kyseisen "rahan" käyttö on niin vähäistä - utopiat vaihtuu realiteetteihin.

        huh miten paljon te syötte, vai onko teillä joku suurperhe :O
        mitä on aukeuttaminen?


    • Massialöytyy

      Se on suoraan 5 prosentin Sysmä lisä yrittäjän maksettavaksi. Pitää olla kyllä Myyvä tuote että tämmöinen yrittäjän näkökulmasta kannattaa. On nimittäin ohuet siivut nykyisin yrittäjällä. Ja tästä vielä suoraan 5 prossaa pois. Ihan heti ei mene jakeluun tämä Sysmän logiikka.

    • Joulupukkiaeiooolemassa

      Ei ole mitään väliä kun kunta pelastaa jos menee huonommin.Urakkaan vaan lisää ja kukaan ei kysele!Tuntuuko tutulta?
      Ja tuo yhteisövero.En kyllä hirveesti leuhkisi että ollaan menestyvä, vanha ja 4000e maksetaan veroa.
      Jos yritykset on tässä tilanteessa niin pakko on alkaa 'joulupukkiin' uskomaan.

      • Veroasiantuntija

        Vanha, menestyvä, tulos 4000 euroa ja maksaa veroa vajaan tuhat euroa. Näin Sysmässä. Eikä se kannattavuutta paranna kun joutuu antamaan 5 % alennusta.


    • loistoko-ideako

      Tällä tavoinko saavutetaan perusideana oleva mahdollisimman kustannustehokas kilpailutus? Jos tarkoitus on tarkoituksella (tai tarkoituksetta) syrjäyttää kunnan ulkopuoliset toimijat kilpailujen ulkopuolelle, toimitaan ainakin kunnan kilpailutuksissa veronmaksajien eli kuntalaisten edun vastaisesti. Kuulostaa maallikosta kilpailunrajoittamiselta.
      Ja on melko epätodennäköistä, että mikään kunnan ulkopuolinen yritys siirtäisi toimintansa yksittäisen työn tai muutamankaan urakan takia Sysmään.

      Jos tuotteiden tai palveluiden hinnat nousevat valuuttamuutoksen myötä muutamalla prosentilla, tuleeko siitä yritykselle kilpailuetua? Kuulostaa maallikosta siltä, ettei tule.
      Jos eivät nouse, yrittäjä maksaa erotuksen katteestaan. Markkinointikulu? Ehkä kannattaa, ehkä ei.

      • valuuttaatuleevaimenee

        Konsultithan voivat varsin helposti siirtää toimintojaan sen mukaan mistä parhaat tulovirrat on helpoimmin saavutettavissa. Saattaa joku konsultti Sysmäänkin siirtyä.


      • YYYritäjä

        Alkuperäinen kirjoittaja on todellakin maallikko, ei yrittäjä, joka ymmärtää liiketaloutta.


    • ÄänestänJaloillani

      Yrittäjät siirtävät "kurssitappion" hintoihin,
      näin on aina tehty ja tullaan tekemään,
      asiakas maksaa viulut.

      Ryhdyttäessä mahdollisesti rajoittamaan kilpailua/kilpailuttamista,
      päästään taas otsikoihin ja raastupaan,
      ja kukapa muu kuin kuntalaiset veronmaksajat ovat taas maksumiehinä.
      En usko päättäjiemme olevan sentään NIIN tyhmiä,
      että kyseiseen toimintaan ryhtyisivät.

      Jos minä eurolla, virallisella maamme valuutalla maksaessani
      joudun maksamaan enemmän kuin leikkirahoja käyttävä asiakas,
      niin taitaa kaupan vaihto olla edessä, vaikka olisin ollut hyvinkin sitoutunut asiakas.

    • taloudennousukiitoko

      Joko se oma rahna siellä vinhasti piiri pieni pyörii, etlarissa taisi olla juttua että ennen joulua otetaan käyttöön?

    • Moikkavaankaikille

      Noniin , neniin tuli taas. Eihän tätä nämä viisaat pellet mitenkään ymmärrä. Joten goodbye, tai jotain muuta viisasta. Heippa.

    • Sysmänrajojentakaa

      Onkohan Sysmän ideariihi lainkaan haastatellut muualta Sysmään muuttaneita tai ostoksille saapuneita saadakseen selville mitkä asiat ovat vaikuttaneet heidän Sysmään tuloonsa?

      Rantautumalla esimerkiksi perjantai päivänä Tokmannille haastattelemaan asiakkaita; mistä ovat tulleet ja miksi olisi varmaan selvinnyt mikä naapuriston ihmisiä tänne ostoksille vetää.

      Onko muualta tulevilla edelleen kiinnostusta Sysmän palveluita kohtaan jos paikallisten yritysten tukemisella saadaan syötyä pois muutama 'toisten leivän syöjä'?

      Onko mökkiläisiltä, leirintäalueen käyttäjiltä tai tapahtumiin osallistuvilta ulkopaikkakuntalaisilta kysytty mikä saa tai saisi heidät tekemään ostoksensa Sysmässä?

      Onko päätökset tehty pelkästään isoegoisten Sysmäläisten oman mutun perusteleella, sekä primus motorien, jotka hankkeen toimeenpanosta saavat henkilökohtaista taloudellista hyötyä?

      Sysmän oma raha tuntuu aiheuttavan enemmän hilpeyttä kuin ylpeyttä, ainakin mitä olen kommentteja kuullut ja lukenut.

    • dsep

      Eikö omaa sysmä-rahaa tosiaankaan saa käyttää muut kuin sysmäläiset yritykset? Jos näin on niin tosi järjetön päätös, sillä Sysmä tarvitsee nimen omaan muualta tulevaa rahaa talouden pyörittämiseen.

      • sisäsiemen

        Sisäsiittoinenhan Sysmä on muutenkin,vai vielä ulkopuolista rahaa.


      • noehkäsinnepäin
        sisäsiemen kirjoitti:

        Sisäsiittoinenhan Sysmä on muutenkin,vai vielä ulkopuolista rahaa.

        No ainakin sisäänpäinlämpiävä.

        Tämä oma valuuttakin on sulkeutumista entisestään omiin jatkuvasti pieneneviin ympyröihin sen sijaan, että pyrittäisiin löytämään kasvua ja tulovirtoja aktiivisesti kunnan ulkopuoleltakin.

        Mutta sisäänpäinlämpiävyyteenhän kuuluu kaiken ulkoa tulevan vieroksuminen viimeiseen asti.
        Pahimmillaan p**kat haistatellaan jos ideat eivät ole 101-prosenttisen paljasjalkaiselta lähtöisin.

        Oma valuutta, "gallialaiskylä" ja Yksi Sysmäkin ovat kaikki sisäänpäinkäpertymistä ja ulkoisen vieroksuntaa osoittavia määreitä, jotka eivät luo positiivisia mielikuvia kutsuen uusia toimijoita ja asukkaita tervetulleiksi kuntaan. Päinvastoin, kuvahan alkaa muodostua luotaantyöntäväksi.


      • uuttavertajaäkkiä

        Kyllä se luontaantyöntävä on aina ollut...sisäsiittoisuudesta se kaikki kumpuaa ja lisääntyy entisestään...eikä ne siitä ikinä eroon enää pääsekään kun kaikki jo sukua toisilleen...toisaalta hyvä niin, näännyttävät itsensä sukupuuttoon niin pääsee ihmiset alkamaan puhtaalta pöydältä.


    • Simeon7

      Hauska ideahan tuo on ja tuollaista sysmä tarvii elääkseen. Parempi sisäsiittoisuus kuin näivettyminen. Seuraavaksi kunta voisi maksaa naisille synnytysrahaa jos isä on kantasysmäläinen.

      • sahtipalju

        Kyllä tulee paljon uusia ideoita ,täytyyhän Jurin palkkansa ansaita .Sysmäläiset on kyllä vietävissä, kun Juri sanoo mitä pitää tehdä.


      • huonoennuste

        Eikös sisäsiittosuus aina johda hedelmättömyyteen pitkällä tähtäimellä 😉...luonto hoitaa elinkelvottomat pois...niin tässäkin tapauksessa😁


      • leppiksensiitos

        No ei ihan kovin pitkällä tähtäimellä kuitenkaan. esim Pohjois-Sysmän tapainen Pohjois-Sentinel.


      • Simeon7
        huonoennuste kirjoitti:

        Eikös sisäsiittosuus aina johda hedelmättömyyteen pitkällä tähtäimellä 😉...luonto hoitaa elinkelvottomat pois...niin tässäkin tapauksessa😁

        Mut ei kerrota sitä sysmäläisille. Saadaan sysmä liitettyä suomeen kun ne kuolee sukupuuttoon. Tää on keskustan juoni kostoksi kun eivät kunnioittaneet.


      • kaikenpahanalku

        Vai kokoomuksesta saanu alkunsa leviämisille😉


    • dfgrgergrgfrg

      montako sysmäläistä maksaa jos joku typy imaisisi pillistä kuumaa joku ilta vanhan ässän edessä

      • hohoohoo

        Eiköhän tossa kylässä onnistu ihan ilmaseks😂😁


      • eikaedeshaveta

        Tyttärelles riitti kyyti kotia. Tuskin montaa sysmänmarkkaa muutkaan läheisesi vaativat. Sairainta tässä on se että ollaan sukua myös.


    • monimutkaistaon

      Joko olette ottaneet sysmät käyttöön? Millaisia kokemuksia? Lehdestä luin ja minusta vaikutti aika monimutkaiselta koska en omista älypuhelinta. Luulen, että kaltaisiani on Sysmässä muitakin. Jääneeköhän kunnanjohtaja ainoaksi sysmien käyttäjäksi? Olisi mukava saada joskua tietoja siitä, miten tämä idea on lisännyt kuntamme elinvoimaa.

      • HienoaKuKokkeillaa

        Kannatuksen vuoksi olen shopannut sysmillä jo useammassakin toimipisteessä. Haluan antaa tukeni hankkeelle, koska se on ajatuksen tasolla hieno idea. Tekniikka on kyllä vähän kankea, vaikka palaute onkin mennyt perille ja korjauksia totetutettu. Jos homma jatkuu vielä ensivuonna, toivottavasti jonkun muun tahon toteuttamana ja helposti mob.sovelluksen kautta. Tosin olen pettynyt suppeaan yrittäjäkantaan, tähän pitäisi ehdottomasti saada enemmän porukkaa mukaan ja tehdä siistä yhdessä hyvä ja iso juttu, eikä purra omaa koipea nihkeilemällä.


    • hölmölänpeitto

      onkos se muka ennenkään konsultteja haitannut ettei idea toimi? pää asia kun oli rahastaa itselle lisää liksaa. Ehkä hämeen hitaat pääse lopulta kokeileen sysmiä. Sitä odotellessa eurot viuhuu kuten ennenkin.

      • hetkenhuumaavaan

        mitenköhän käynnistysrahat jakautuivat ?
        taisi kiihkeimmät puolestapuhujat tienata parhaiten, tietsikkanikkari ja mainostoimisto?


    • hyvin.suunniteltu.on.puo

      ...liksi tehty?

      Kuinkahan kauan hankkeen kehittäjät ovat suunnitelmissa (onhan niitä?) arvioineet kestävän että oma valuutta on maksanut kehittämiseen käytetyt verovarat takaisin kunnalle ja ennenkaikkea alkaa muodostamaan tuottoa yrityksille?

      Kuukausia kestäneen ilmeisen huolellisen (?) selvittämisen ja valmistelun jälkeen vihdoin käyttöönotetusta valuutasta on julkisuuteen päätynyt jo uutinen teknisten ongelmien aiheuttamasta kangertelusta sen käytössä. Alku aina hankalaa, mutta eipä toistaiseksi vakuuta.

    • EnOleHalukas

      Kantamalla eurojasi näihin uudella valuutalla pelleileviin yrityksiin joudut samalla osallistumaan pelleilyn kustannuksiin ja toisten asiakkaiden alennuksiin.

    • täysifloppi

      Täysi turhake koko sysmä valuuttana! Menihän siinä kunnan rahaa taas ihan turhaan moisessa kokeilussa.
      Varmaan muitakin ja halvempia keinoja olis ollut saada paikallisille yrittäjille asiakkaita.

      • Vesitorninjano

        Jotain pitää yrittää. Ideana aika hyvä, toteutuksena huono. Parempiakin rahan tuhlaus konsteja olisi. Ja jotkut ei keksi muuta kuin valittaa, ite hörpin uotissa tyytyväisenä bisseä ja nauran kun muilla on niin paljon ongelmia.


    • Konsuli.Lentti

      Nyt on sitten päätetty että Sysmä luopuu digitaalisen rahan käytöstä tämän vuoden loppuun mennessä. Syynä luopumiselle on digitaalisen valuutan ylläpidon kustannukset sekä valuutan hankala käytettävyys.

      Seuraava vaihe onkin siirtyä fyysiseen rahaan, fyysinen raha kun on "edullinen ja helppo ylläpitää".
      Päinvastoin kuin kaikkialla muualla maailmassa, jossa nimenomaan digitaalinen raha on edullisempaa kuin kalliisti hallinnoitava fyysinen raha.

      Kauankohan tämä vielä jatkuu.

      • äänestinjaloillani

        vanhusten pitäjässä on haasteellista yrittää luoda uuden teknologian tuulia jos yli puolella ihmisistä ei edes ole älylaitetta, se olisi jurinkin pitänyt osata ennakoida
        nämä ihmiset joilla ei ole nettiä, eikä tule tilattuja lehtiä ovat jääneet täysin pimentoon koko sysmärahan kokeilusta
        mokoma alennusraha vain halveksi ennestään ostouskollisia euron käyttäjiä, sillä jokainenhan sen tietää keiden maksettavaksi ne alennukset koituu
        lidlissä on kaikki asiakkaat saman arvoisia, siksi käyn nyt hönölässä kaupassa


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      262
      2876
    2. 197
      2832
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      67
      2405
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      208
      1896
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      13
      1358
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1317
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      23
      1285
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1257
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      159
      1172
    Aihe