Jos täällä on joku vielä sinkkuihminen tai miettimässä yhteenmenoa perheellisen ihmisen kanssa, niin ÄLKÄÄ rakkaat ihmiset tehkö sitä virhettä. Saatte paljon onnellisemman elämän toisen lapsettoman ihmisen kanssa.
Suurin osa niistä eronneista, joilla on suhteesta lapsia, ovat täysin läpimätiä, ja suurimmalla osalla on myös ero jäänyt henkisellä tasolla tekemättä. Nämä epäkypsät ihmiset sitten roikkuvat toisissaan kiinni lopun ikänsä, elleivät muutoin, niin lapsia verukkeena käyttäen ja maailman tappiin asti riidelleen.
Antakaa eronneiden elellä aivan yksikseen lastensa kanssa, niin eipä tule sanomista puolin eikä toisin mm. siitä, miten toisen lapsia tulee kohdella jne.
Ja eronneet: pysykää eronne jälkeen erossa lapsettomista ihmisistä. Teillä on työnsarkaa aivan tarpeeksi siinä, kun tappelette entisen puolisonne kanssa ja hoitelette lapsenne yhteiskuntakelpoisiksi kansalaisiksi. Älkää tunkeko muiden harmiksi parisuhdemarkkinoille, vaan ymmärtäkää vastuunne asioista ja eläkää keskenään lastenne kanssa ainakin siihen asti, kunnes lapset ovat täysi-ikäisiä.
Suurin osa niistä eronneista, joilla on suhteesta lapsia, ovat täysin läpimätiä, ja suurimmalla osalla on myös ero jäänyt henkisellä tasolla tekemättä. Nämä epäkypsät ihmiset sitten roikkuvat toisissaan kiinni lopun ikänsä, elleivät muutoin, niin lapsia verukkeena käyttäen ja maailman tappiin asti riidelleen.
Antakaa eronneiden elellä aivan yksikseen lastensa kanssa, niin eipä tule sanomista puolin eikä toisin mm. siitä, miten toisen lapsia tulee kohdella jne.
Ja eronneet: pysykää eronne jälkeen erossa lapsettomista ihmisistä. Teillä on työnsarkaa aivan tarpeeksi siinä, kun tappelette entisen puolisonne kanssa ja hoitelette lapsenne yhteiskuntakelpoisiksi kansalaisiksi. Älkää tunkeko muiden harmiksi parisuhdemarkkinoille, vaan ymmärtäkää vastuunne asioista ja eläkää keskenään lastenne kanssa ainakin siihen asti, kunnes lapset ovat täysi-ikäisiä.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Niin että kyllä naurattaa, kun mietit viestisi syvällisyyttä sen jälkeen kun olet onnistunut jotenkuten pääsemään naimisiin, hankkimaan lapsia ja sitten työntelet marketissa kärryjä eronneena nyyhkien kun kukaan ei huoli ja mikään ei onnistu. hehee, pakko oli olla vähän sarkastinen. mun mielestä jyrkillä asenteilla varustetut ennakkoluuloiset ihmiset ei ainakaan saisi hankkia lapsia, jos heille nyt parisuhde voidaan nippanappa salliakin! Life is a bitch, then you marry one and then you die. Vai oliko se niin että ihmissuhteet ei ikinä onnistu = Ensimmäinen vaimo jätti, ja toinen ei sitten millään...
erosin 44 vuotta sitten siitä asti olen ollut sinkkuna.uus perheitä vastaan ei minulla mitään ole. olisin kyllä mihiäkin rinnalleni löytänyt.mutta aina tuli eteen kysymys.alkaako kukaan kuudelle lapselle isäksi.kerran kokeilin seurustelun tynkää.niinhän siinä kävi kun olin epäillytkin.sellaisen neuvon olen pojanpojillekkin antanut.miksisi ottaa valmiiksi tehdyt lapset kun osaatte hyvin itsekkin tehdä. minun periatteeni silloin kun miestä tarvitsin,oli iirtonumero tuleehavemmaksikuin vuosikerta ja ajaa samanasian. 70v naarastiikeri.
Totta joka sana. Itselläni ei olisi tullut mieleenikään "valita" eronnutta, jolla lapsi(a). Mitä sellaisen kanssa rakentaisit??
Täytyy olla tunnevammainen ihminen, jos ensin hankki lapset ja sitten eroaa. Ero tapahtuu vieläpä useimmiten heti syntymän jälkeen.
Syitä ja selittelyitä kyllä kerrotaan erolle, mutta niiden todellisuuspohja on 90%sti puuta heinää.
taidat olla itse tunnevammainen.
Kyllä. Juuri näin.
Eronneilla on usein kumppaniensa suhteen sellaiset vaatimukset, että uusien kumppanien pitää välittömästi sulautua eronneen entiseen elämään lapsineen, ex-puolisoineen jne. Pitää opetella toteuttamaan niitä vanhoja tapoja joita eronneella perheellä ennen eroa oli ja niin pois päin.
Näiden kanssa ei todellakaan rakenneta mitään uutta ja yhteistä, vaan uudet puolisot ovat lähinnä vanhan korviketta ja täydennystä.
"...Pitää opetella toteuttamaan niitä vanhoja tapoja joita eronneella perheellä ennen eroa oli ja niin pois päin..."
Juuri tähän johtopäätökseen olen minäkin tullut lukiessani uusperheellisten keskustelupalstaa. Varsinkin eronneet miehet haluavat sitkaasti tehdä samat virheet uudelleen. He eivät pysähdy eronsa jälkeen katsomaan peiliin ja miettimään, mikä siinä liitossa menikään pieleen. Pitää vain kiireesti saada kuvioihin uusi nainen, joka pitää alkaa siinä silmänräpäyksessä rakastaa hänen lapsiaan kuin omiaan ja tietysti myös hoitaa ne lapset.
Kyllä on melkoista masokismia ainakin lapsettoman naisen sekaantua eronneeseen mieheen, jolla on lapsia.
Sählätköön lapselliset keskenään...
>Täytyy olla tunnevammainen ihminen, jos ensin hankki lapset ja sitten eroaa. Ero tapahtuu vieläpä useimmiten heti syntymän jälkeen.
Mielestäni puolison rankka pettäminen, parisuhdeväkivalta tai alkoholismi/huumeiden käyttö on aivan riittävä peruste erolle.
"Mielestäni puolison rankka pettäminen, parisuhdeväkivalta tai alkoholismi/huumeiden käyttö on aivan riittävä peruste erolle."
Nuo kaikki luettelemasihan tulevat vain ja ainoastaan vasta sitten, kun lapsi on syntynyt!!! Sitä ennen EI ole MITÄÄN merkkejä mistään. Ja sinä olet enkeli koko ajan.
4 vuotta meni hukkaan eronneen etäisän kanssa, ennenkuin tajusin, että mä en ole mitään. Ne äidillään olevat 2 lasta,nyyh,mikään muu ei ollu mitään. No saihan nuolla haavojaan kainalossani niin että sai nuppinsa edes jonkunlaiseen kuntoon. Oma nuppini sensijaan alkoi jo savuta...
...käydä!
Itse olen isä ja tytär,tuolloin 3v ,asui luonani.
Tapasin ihanan naisen joka viihtyi luonamme ja menimme yhteen. Kun saimme omia lapsia, kaikki muuttui pikkuhiljaa mutta vakaasti. Kumppanini ei enään hyväksy tytärtäni vaan suorastaan inhoaa tätä. vaimoni näkee joka asiassa, pienessäkin, vääryyttä ja esim. ei halua että tyttö leikkii yhteisten lapsiemme kanssa koska tämä on niin ylivoimainen kaikissa pienissä yhteisissä leikeissä. Niinpä, tyttö on 12 ja muut alle 7v joten vaikkapa kk.rahat...niitä ei ole.... makeisia ei syödä... "tyttö vie lapset metsään ja...."
Tosiasia on, etten jaksa tätä enään sen enempää kuin tuo toinenkaan omineen harhoineen!
kaipaisin kyllä tukea, mutta mistäpä sitä... Olisi kuitenkin niin turhauttavaa eroa ja kun muita ongelmia ei ole, mutta kyllä tässä sitten riittääkin.
ei kuule kannata tommosella itseluottamuksella uusiojuttuihin sotketuakkaan..ehdotan muuttoa takas mamman rakastavaan ja vain sinut huomioivaan hoitoon..sielä kuivattelet rauhassa korvantaukset ja lähdet sitte rohkeesti yrittään uudestaan ja mutta varo aluks aikuisia naisia ettei ne murra sun heikkoa egoa..
Joukossa on myös "helmiä", että ei kannata olla niin yksioikoinen. Itse menin yhteen miehen kanssa, jolla oli tytär jo ennestään. Hyvin on kaikki juttuun tultu ja rakkautta riittää. Mieheni on ihana ihminen ja hänen lapseensakin olen kiintynyt.
Minä luokittelen itseni "helmeksi" yksinhuoltajien kastissa :) Eli ero käsitelty viimesen päälle, tapaamiset sujuu neuvotellen, ja naiseus löytynyt. Nykyinen lapset mieheni sanoi, että ei uskoisi yh:n olevan näin täydellinen. Ex oli mulle aivan väärä (nuoruuden hairahdus), joten ei kaikki yh:t ole vinksahtaneita.
Sja miksi sitä täällä meuhkaat? Mene vaikka seururstelu-palstalle valistamaan nuoria, niin pysyvät meistä erossa.
nimimerkki "jälleen ukkomies" kirjoitti täyttä asiaa: lukekaa ja oppikaa hyvät ihmiset! siis palstalla:uusioperheet
Siis MISSÄ ja millä palstalla? Tämähän on "uusperheet" palsta?
Mineen löyrä mitään ....
Tässä on pyöritelty uusperheen arkea jo 5 vuotta, ja onnellisia ollaan. Mieheni oli lapseton tullessaan tähän liittoon, ja minulla yksi pieni tytär, jonka biologinen isä hylkäsi jo synnytyslaitokselle (omien päihde ym.ongelmien takia).
Ollaan onnellisia, ja lapseni pitää täysin isänään miestäni, ja mieheni pitää täysin omana lapsenaan tytärtä. Joten mene neuvoinesi jonnekin muualla valittamaan. Elämä ei ole niin mustavalkoista. Ja jokaiselle suotakoon edes toinen mahdollisuus elämässä.
Luettelo onnellisuudesta käsitti vain sinut ja lapsesi....
Onko teillä yhteisiä lapsia? Jos on, niin aika kumma juttu, että he eivät saaneet yhtän palstatilaa...!
biologisia lapsia. Mutta tekeekö se sinun mielestä vasta isän, kun on biologinen isä? Minusta isyys on laajempi asia kuin pelkkä biologinen jatkumo. Se on läsnäoloa, välittämistä ja vastuuta ennenkaikkea. Jos olisi yhteisiä biologisia lapsia, niin tietysti toisin esiin. Mutta yksi kommentti pakko sanoo: jos erottelee perheessä biologiset ja ei biologiset vekarat niin sitten on todellakin parempi, ettei ryhdy perustamaan uusperhettä. Sen verran suuren sydämen uusperheellinen vaatii, että sinne mahtuu sinun, minun ja teidän lapset.
Taidat olla katkera!!!!
Jonkinlainen perverssio täytyy olla, että jaksaa katsella puolisonsa yhteydenpitoa exäänsä läpi elämänsä. Tai täytyy olla melko välinpitämätön koko asiaa kohtaan.
Ihanaa että ihmiset ovat joskus olleet niin onnellisia, että ovat lapsia tehneet. Kamalaa, että on pitänyt erota.
Antakaa lapsettomien ihmisten olla, älkääkä survoko menneisyyttänne toisen harteille.
Sitä te nimittäin teette!
Tarraatte lapsettomaan ihmiseen, jonka kanssa saatte itse aloittaa puhtaalta pöydältä. Voi miten ihanaa.
Eronneet vanhemmat: Pysykää te omissa porukoissanne. Niin on reilumpaa kaikille.