Toyotan joulukuun myynnistä puolet siirtyi v. 2018

OikeaaTietoa

Romutuspalkkiokampanjan alkaminen siirsi Toyotan autojen ostamisen ja rekisteröimisen joulukuulta tämän vuoden puolelle. Suuren osan nimen omaan tammikuun alkuun. Toyota Yaris oli edellisen, vuonna 2015 olleen, romutuspalkkiokampanjan aikainen suosituin ostettu auto, joten valtava osa sen rekiströinneistä siirtyi vuodelle 2018. Toyotan myynnistä joulukuulta jäi näin 600 autoa vuodelle 2018, koska vuoden 2017 muina kuukausina Toyotan myymien autojen määrä oli noin 1200 autoa. Jotta romusutspalkkion voi hyödyntää auto on tilattava vasta vuoden 2018 puolella tai ostettava "heti ajoon" auto.

Tämän vuoden 2018 Toyotien rekisteröintiluvut tammikuusta alkaen tulevat olemaan hirveitä, sillä Toyotia jätettiin joulukuussa rekisteröitäväksi suuri määrä tämän vuoden puolelle tähän tammikuun alkuun.

Toyota oli 14 759 kappaleellaan vuoden 2017 henkilöautorekisteröintien ykkösmerkki Suomessa. Merkin markkinaosuus oli 12,6 %. Menestystä siivitti laaja hybridimallisto, joka vastasi jo 48 % Toyotan henkilöautorekisteröinneistä. Myös pakettiautoissa viime vuosi oli Toyotalle hyvä, rekisteröintien lähes kaksinkertaistuessa.

Toyotien myynti nousi vuoteen 2016 verrattuna 15, 9 %, Volkswaenin myynti laski 3,4 %.

1. Toyota 14 759 lisäystä15,9 %
2. Volkswagen 12 746 pudotusta -3,4 %

25

135

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nykäsen_Hugo

      Suomi on hybridien maa. Hyvä Toyota.

    • HuldaStröm

      Suomi on hybridien maa. Toytan hybridien.

    • pikku.ongelma

      Uudet hybridit ostetaan Uudellamaalla ja ne vanhat alle 1500-2500 euron Toyotat ovat siellä Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa. Tulee vaikea kohdantaongelma.

    • VinkkiNoloille

      Köyhän Yariksia tulossa liikenteen tuloksia ja paljon pettymyksiä niillä ajaville.
      Kannattaisi se 1500€ laittaa välittömästi ruosteenestoon.

    • Hybridien_maa

      Suomi on hybridien maa. Toyotan hybridien.

    • JanneAsvaltti

      Toyotan tammikuun ensirekisteröintien määrä nousee aivan hurjaksi. Joulukuulta siirretyt luovutukset ja romustuspalkkioasiakkaat näyttävät ruuhkauttavan alkavan vuoden päiviä. Kävin tänään kiireisen automyyjäni luona, mutta sanoin että tulen ensiviikolla uudestaan.

      • höpölöpöpöö

        Romutuspalkkion saa vain uuteen vaihtaessa ei käytettyyn Tojoon. 40000 - 2500 euroa on 37500 euroa, se taitaa olla liikaa.


    • KolhoJoosua

      Näkyy tulevan kaikkien aikojen suurin Toyotien ensirekisteröintimäärä tälle tammikuulle 2018. Kolmessa päivässä luovutettu hurja määrä autoja.

    • TammikuullaHurjatLuvut

      Vuoden alun autoveron alennus, romutuspalkkio ja auton rekisteröiminen mallivuodelle 2018 siirsi Toyotan 600 auton rekisteröinnin joulukuulta tammikuun alkuun.

      • ottaisit.selvää

        Tuo on silkkaa huuhaata. Romutuspalkkion saa vain, jos uuden auton tilaussopimus on tehty 1.1.2018 jälkeen, samoin romutustodistus on päivättävä tuon päivän jälkeen.


      • TietystiOn
        ottaisit.selvää kirjoitti:

        Tuo on silkkaa huuhaata. Romutuspalkkion saa vain, jos uuden auton tilaussopimus on tehty 1.1.2018 jälkeen, samoin romutustodistus on päivättävä tuon päivän jälkeen.

        Tietysti. Juuri se pudotti joulukuun rekisteröinni puolella.


    • olenkoilkeä

      Monesko tuo tojota olikaan siinä tuulilasin vertailussa?
      Harkitkaa ostoa.

      • LukekaaJuttu

        Kaikki samanlaisia 0,1 pisteen erolla. Siksi oli laitettu näin pienet erot kun Toyota olisi tosiasiaassa joutunut ensimmäiselle sijalle. Toyota oli ainut joka toimi kuten hybridin tulee toimia. Muut olivat todella surkeita. Lukekaa.


    • on.se.nolo
      • Eisetajua

        Tollo ei se ymmärrä. Juuri niin. Se on luettu. Juuri niin. Se juuri pudotti Toyotan rekisteröinnit puolella. Etkö osaa ajatella. Jo nyt on tammikuussa rekisteröity n. 1000 Toyotaa.


      • onko.liian.vaikeaa
        Eisetajua kirjoitti:

        Tollo ei se ymmärrä. Juuri niin. Se on luettu. Juuri niin. Se juuri pudotti Toyotan rekisteröinnit puolella. Etkö osaa ajatella. Jo nyt on tammikuussa rekisteröity n. 1000 Toyotaa.

        Aloittaja kirjoitti: " Romutuskampanjan alkaminen siirsi Toyotan autojen ostamisen ja rekisteröimisen joulukuulta tämän vuoden puolelle. Suuren osan nimen omaan tammikuun alkuun. "
        Etkö osaa lukea, että ne autot on täytynyt tilata vasta tämän vuoden aikana, että saa romutuspalkkion? Lyhyet on toimitusajat jos tänä vuonna tilattujakin on jo rekisteröity.


      • analisaattori

        Ei kaikista makseta mitään romutuspalkkiota, vain vanhoista,yli kymmenvuotiaista, mutta mitä järkeä olisi rekisteröidä joulukuussa? Vain idiootti tekee niin ja tilinpäätösostajat verotuksellisista syistä jos tilivuosi on kalenterivuosi. Renaultin kuplahan jo puhkesi kun ei niitä rekisteröity ostaville asiakkaille .. Helmikuun alussa Trafi julkaisee totuuden.


      • Ei_ymmärrä
        onko.liian.vaikeaa kirjoitti:

        Aloittaja kirjoitti: " Romutuskampanjan alkaminen siirsi Toyotan autojen ostamisen ja rekisteröimisen joulukuulta tämän vuoden puolelle. Suuren osan nimen omaan tammikuun alkuun. "
        Etkö osaa lukea, että ne autot on täytynyt tilata vasta tämän vuoden aikana, että saa romutuspalkkion? Lyhyet on toimitusajat jos tänä vuonna tilattujakin on jo rekisteröity.

        Ei se trolli ymmärrä.


    • EnnätysTulossa

      autoveron alennus tammikuun aluss, romutuspalkkiokampanja ja auton rekisteröiminen mallivuodeksi 2018 pudotti Toyotan joulukuun rekisteröinnit jotka kaikkina muina kuukausina olivat noin 1200 autoa kuukaudessa. Nyt tässä tammikuussa näyttää tulevan Toyotalle ensirekisteröintien kaikkien aikojen ennätys.

    • vxxccc

      Nuo edellä mainitut syyt pienensivät joulukuun ensirekisteröintien määrän.

    • Juusokurte

      Tammikuulle näyttää kertyneen valva määrä Toyotan ensirekisteröintejä. Peräti 2482 autoa.

    • Mikäromahtikaan

      Volkswagenin myynti näyttää romahtaneen tammikuussa aivan olemattomaksi. Ilmeisesti liikkeitä tulee menemään konkursiin.

    • EiRomahtanut

      Toyotan myynti ei romahtanut joulukuussa. Autot rekisteröittin ja luovutettii tammikuun ensimmäisellä viikolla. Osa tulee myöhemmin romutuspalkkion yhteydessä rekisteriin.

    • dfdsfsdafdf

      Toyotan myynti ei romahtanuta joulukuussa.

    • Taisto_Laine

      Tämä on Tojon juhlaa, myynti kiihtyy, paras hybrdimallisto. Kyllä on kilpailijat ihmeissään. Kansa ostaa parasta ja edistyksellisintä merkkiä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1665
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      90
      1576
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1488
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1394
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1362
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      892
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      880
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      414
      853
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      824
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      809
    Aihe