Keskipohjanmaassa oli artikkeli ihmisten kuntoilutrendeistä.
Siinä aikaisemmin suuren suosion saanut kehopaino harjoittelun suosio hiipunut alun suuren suosion jälkeen.
Sehän todistaa vain sitä, että ihmiset innostuvat jostain heille trendejä merkitsevistä uusista kuntoilumuodoista, kun näkevät kehopainoharjoittelua vuosia treenanneiden sitä tekevän.
He kuvittelevat, että tuohan on helppoa ja kevyttä, mutta kun sitten sitä itse kokeilevat, niin ei onnistukaan.
Huomaavat, että ei ole voimaa, eikä kuntoa suorittaa samantasoisia liikkeitä, kuten ovat nähneet youtube kanavalta.
Ei löydy bodia suorittaa liikkeitä. Jo pelkästään leuanveto on ylivoimainen näille erilaisten trendien perässä hyppiville muotikuntoilijoilla.
Kun laji on liian rankka, kova ja raskas, niin ei viitsitäkään treenata, vaan siirrytään kevyempiin lajeihin ja otetaan lähinnä selfie kuvia lajin parissa.
Moni kuntoilua aloitteleva lopettaa kuntoilemisen jo alkuunsa, kun kuntoilu aiheuttaa aluksi aina lihaskipuja, väsymystä ja hikoilua vähäiselläkin vastuksella.
Ei viitsitä jatkaa, vaikka kunto ja voimat lähtisivät kasvuun, kun alkaa vaan treenaamaan.
Ei niitä lihaskipuja enää tule senjälkeen, kun on ylittänyt alkuvaiheen ja painoja ja treeniä voi lisätä ilman mitään lihaskipuja.
Lihaskivut kuuluvat aina alkuhetkiin.
Huono kuntoisia ihmisiä
EiMuotivillityksiä
2
<50
Vastaukset
- Sinnevainkoko
Tärkeetä löytää sellanen laji jossa viihtyy yleensä se "pakkopulla" lannistaa ennenaikojaan
- TrainOrDie
Niin ihmiset on mukavuudenhaluisia enimmäkseen. Kävellään vähän paikasta toiseen ja sit taas sunnuntaina kävellään löntystelylenkki puolison kans. Ei ihme jos kunto ei kasva. Mä haastan itseni aina fyysiseti ja harjoittelun kuuluu olla välillä raskasta ja sopivasti vaihtelevaa jos tuloksia odottaa ja haluaa olla vanhempanakin hyvässä vedossa. Järki päässä kuitenkin tässäkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081713Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031701Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1031609Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541413Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341370Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii466926Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50926Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115895Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai296862Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347822