Järjestetään Juhani Vartiaiselle syyte kunnianloukkauksesta ja potkut eduskunnasta.
Wikipediasta löytyy Vartiaisen julkisesti lataama kommentti, jota on käyty Twitterissä reilu 2 vuotta sitten. Koska kommentti on myös julkinen on teko näin ollen törkeä, ja koska Vartiainen on toiminut kommentin antajana kansanedustajana, on teko tähänkin nähden törkeä, jossa työttömiä verrannut rikkaruohoihin. Meitä työttömiä on sen verta paljon, ja koska muutenkin koemme jo ihmisarvoamme loukatun arjessa, niin annetaanpa takasin samalla mitalla.
"Vartiainen oli SDP:n jäsen vuosina 1975–2015, mutta hän erosi puolueesta ja lähti kokoomuksen ehdokkaaksi kevään 2015 eduskuntavaaleihin, koska "en pyrkinyt, ei pyydetty, enkä tiedä olisinko suostunut" sosialidemokraattien ehdokkaaksi. Antti Rinteen mukaan häntä ei olisi huolittu siksi, että hän vertasi tviitissään työttömiä rikkaruohoon."
Selvitin jo etukäteen tutulta lakimieheltä, että tekoa ja sanomista voidaan pitää törkeänä kunnianloukkauksena, joka on myös julkisesti kaikkien nähtävillä. Wikipedian sivut on jo tallessa, joten iiden muuttaminen on nyt myöhäistä.
"Niin sanottu perusmuotoinen kunnianloukkaus vanhenee kahdessa vuodessa tekopäivästä lukien. Törkeästä kunnianloukkauksesta sen sijaan on kyse, jos teolla aiheutetaan suurta kärsimystä tai erityisen suurta vahinkoa ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Törkeä kunnianloukkaus vanhenee viidessä vuodessa. "
Järjestetään Vartiaiselle syyte ja potkut
Nostetaan_syytteet
4
467
Vastaukset 4
- Kannatan
Nyt ollaan oikealla asialla, laitetaan kaveri tutustumaan luomiinsa palveluihin ja tekemään kerrankin käsillään oikeita töitä.
- Näin_se_menee
Syytteen alaisena tai syytetty kansanedustaja ei voi valtioneuvoston sääntöjen mukaan toimia kansanedustajana.
- Nostetaan_syytteet
Olen lähettänyt nyt virallisestikkin kyselyitä eri lakitoimistoihin, joten jos saan puoltavia vastauksia, nousee syyte jo tänään.
- Miten_etenee
Mitenkä asia etenee, oletko saanut vastauksia asian tiimoilta lakitoimistoilta? Tehdään sitten porukalla rikosilmoituksia samasta asiasta, niin Vartiaisella riittää puuhaa käräjäsalista toiseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091330
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50736Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129684- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93483Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34467
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32458Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453- 5448
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e88448- 49447
- 51445
- 52403
- 42400