Suomi on joutilaiden maa sosiaaltukia maksetaan sohvalla makoilusta, te toimistossa on työhakijana työttömiä jotka ovat olleet vuosikymmeniä työttömiä eli valtion maksamilla tuilla elänyt työttömyysturva, asumistuet ja perustoimeentulotuki. minun mielestä kaikki tuet vastikkeeliseksi kannatan aktiivimallia työttömyysturva olisi pitänyt leikkautua pysyvästi ja aktiivimalli olisi lisää leikannut. Osa työttömistä on rilluttelemasa kaljalla eikä hae työpaikkaa rilluttelu on saatava loppumaan. kannatan vartiaisen aktiivimallia ja tiukennuksia lisää että joka työ kelpaa. työttömät eivät muuta työnperässä kun maksetaan asumistuet siitä pitää huolen sosiaalituva järjestelmä. sosiaalturvan alas ajoa tarvitaan
Suomi on joutilaiden maa
10
<50
Vastaukset
- sanohäntä
1950 -luvun kahtapuolen, olin siinä iässä, että piti mennä töihin elääkseen, koska silloin ei olut mitään sossuja riesana eikä houkuttimena. Töitä haettiin niin kaukaa, että löytyi. Ei silloin arasteltu lähteä pois kotinurkista. Eipä sillä, kyllä niitä on nykyäänkin sellaisia nuoria, jotka lähtevät vaikka rajojen ulkopuolelle työn perässä. Joku voisanoa, ettei niitä töitä löydy, mutta tiedän monta henkilöä, jotka ovat esim. lähteneet summanmutikassa esim. vaikka Ruotsiin ja aina on työpaikka löytynyt.
Meillä pitäisi saada kasvatettua sitä amerikkalaista asennetta,, että jos ei kanala kannata, niin perustetaan jokin muu yritys tai haetaan jokin muu työ.
Kun ihminen laitetaan tosiasioiden eteen omin ehdoin, niin aina tapahtuu jotain myönteistä. Nykyinen sosiaaliturva vetoaa liiaksi ihmisen toimimattomuuteen ja on siten haitallista kaikkinaisen itse yrittämisen suhteen.
Jos luettelisin kaikki ne eri ammattialat, joissa olen työskennelly 65 vuoden aikana, ei sitä kukaan uskoisi.- laatukskaka
Minukin sedät ja tädit muuttivat 60 luvulla osa meni ruotsiin loput etelä- suomeen itäsuomesta muutettiin työnperässä. minä olen itse kuusikymppinen sosiaaliturva järjestelmä on houkuttava jäädä kotiin lorvimaan ei töihin tarvitse vaivautua kun tulee valmista rahaa ilmaiseksi vielä 70-luvulla oli piiat rengit tekivät pitkää työpäivää oli ruoka huone käytössä ja pieneen palkkaa piti tyytyä ja oli työttömyysturvaa huonompi piikatyössä. perustoimeentulotuki kokonaan vastikkeeliseksi eikä jakaa ilmaiseksi tämäkin houkuttaa makoilemaan ei viitsi hakea työtä mistään
- huutistajuntille
Moro PETTERI LEINO! Joko kaduttaa twiittailu ja kansalaisaloitteen tekijän maalittaminen?
- keskitasontyöllinen
Sinä olet täysin oikeassa.
Esim. virossa 3 kuukauden jälkeen ei saa mistään yhtään rahaa, se on pakko mennä töihin tai sitten on oman perheen elätti.
Minä käyn töissä, olen koko elämäni käynyt, pienellä palkalla, samalla kun naapurit, useat heistä täällä maalla eivät ole ikänä elämässään tehneet yhtään päivää töitä.
Elämisen taso ei juurikaan heillä eroa minun elämisen tasostani.
Miten voi herranjumala olla tällainen mahdollista.
Voiko se syy olla suomen vahva AY-liike? He itseasiassa omaavat eniten varallisuutta nykysuomessa eivätkä maksa mitään veroja.
Eikö juuri AY-liikkeen tulisi nyt avat nyöriään ja avustaa työttömiä köyhiä rahoillaan, ettei heidän tarvitsisi mennä edes töihin.- poismenneestä
Kyllä lait Suomessa laatii Eduskunta ja puolueet, joten syyttävä sormi passivoivasta lainsäädännöstä on osoitettava sinne. Onneksi Suomikin on ottamassa mallia muusta maailmasta ja muuttamassa sosiaaliturvaa aktivoivaan suuntaan.
- Kokoomus-Botti
poismenneestä kirjoitti:
Kyllä lait Suomessa laatii Eduskunta ja puolueet, joten syyttävä sormi passivoivasta lainsäädännöstä on osoitettava sinne. Onneksi Suomikin on ottamassa mallia muusta maailmasta ja muuttamassa sosiaaliturvaa aktivoivaan suuntaan.
Jahas. Kokoomus- ja Persu-BOTIT ovat löytäneet palstalle. Huutonaurua porvareiden rakkikoirille ja yrittäjien omille pikku aivopesijöille.
- JuissiNiinistö
Moi Petteri Leino!
- omaelämäjärjestykseen
Kokoomus-Botti kirjoitti:
Jahas. Kokoomus- ja Persu-BOTIT ovat löytäneet palstalle. Huutonaurua porvareiden rakkikoirille ja yrittäjien omille pikku aivopesijöille.
Niin, toki me Kokoomuslaiset porvarit puolustamme ay-liikettä ja kritisoimme Eduskuntaa ja puolueita, heh heh. Ei se kiukuttelu ja asioiden yksinkertaistaminen sinua mitenkään auta.
- taasnäitä
On se kummallista kun näissä typerissä muutoissa mikään kaveri ei sitten tule vaan koskaan auttamaan. Mistä kotoa tuokin apu aina pitäisi tulla kun se ei pelkästään näytä tyhmältä vaan myös tuntuu tyhmältä. Sillehän sinä urpå kun et mahda mitään.
- haisepahalle
Käyttäkee kortonkia niin ei tule lisää työttömiä .
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081681Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011622Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011535Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541402Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341364Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48898Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii441879Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293832Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818