Monet uskovaiset käyttävät tietoisesti psykologiaa hyväkseen käännytystyössä. Käännyttäjiä opetetaan analysoimaan kohteensa ja puhumaan tälle sillä tasolla, mikä hänessä näyttää olevan tärkein. Jos ihminen vaikuttaa uskonnolliselta, häntä lähestytään siitä näkökulmasta, puhutaan Jumalasta ja rukoilemisesta. Jos taas uhri vaikuttaa aktiiviselta käytännön ihmiseltä, keskustelussa viitataan uskovaisten toimintaan, selitetään kuinka hyvää työtä meillä tehdään.
Käännytystyö suoritetaan usein kolmivaiheisena, kuten vaikkapa raudan takominen. Ensiksi ihmistä lämmitetään, hänet pyritään sulattamaan. Kun hän sitten on sopivan hehkuva, häntä on helppo muokata. Hänet taotaan haluttuun muotoon, jonka jälkeen hänet jäähdytetään, karkaistaan.
Kun ihminen on saatu kiinnostumaan, hänet koetetaan saada toimintaan mukaan. Häntä kutsutaan kokouksiin tai pienryhmään. Siellä hänet useinkin koetetaan "rakastaa sisään". Hänen annetaan ymmärtää, kuinka ihana ihminen hän on. Kaikki haluavat olla hänen kanssaan. Kaikki haluavat auttaa häntä hänen ongelmissaan. Hän saa tuntea, kuinka tärkeät hänen asiansa ovat kaikkien mielestä. Hiljalleen hän alkaa sulaa. Hän alkaa ihmetellä. kuinka onkaan voinut olla ilman tätä ryhmää. Täällä hän haluaa olla.
Suuren rakkauden vaiheen jälkeen kyllä valitettavasti tulee arki, mutta se ei enää tunnu niin pahalta. Aluksi on helppo selittää itselleen, että nyt on kyseessä vain tilapäinen häiriö. Kohta taas on yhtä hyvä olla kuin alussa. Ensirakkauden varassa voi liidellä aika kauan, ja kun se ei enää kanna, on jo niin tottunut uskovaisiin, ettei enää osaa lähteä pois.
Uskovaisiin liittyessään monen on täytynyt luopua entisistä ystävistä, eikä se ole ollut vaikeaa, kun nyt on saanut uusia, parempia tilalle. Ajan myötä ainoat ystävät ovat toiset uskovaiset. Jos vielä tärkeät sukulaisetkin ovat siellä, ei ole helppo erota heistä, vaikka mieli tekisikin.
Eräs uskovaisten käyttämä tekniikka ihmisen muuttamisessa on toiminta. Käännytettävä pyritään mahdollisimman pian saamaan mukaan käännyttämään toisia. Kun hän vielä on ensirakkauden huumassa, hänen todistuksensa uskovaisten puolesta on aito. Hän saa huomata, kuinka muutkin innostuvat hänen innostaan. Se vahvistaa hänen uskoaan. Jos taas jotkut naureskelevat ja pilkkaavat, hänelle muistutetaan Raamatun opetuksesta, että uskovia vainotaan ja että Jeesus käski iloitsemaan siitä, että hänen oppilaitaan pilkataan (Matt 5:11-12). Ja tämä taas vahvistaa hänen uskoaan.
Toisena puolena pilkkaamisessa on se, että ihminen arvostaa sitä, minkä vuoksi hän on joutunut kärsimään. Olipa kärsiminen taloudellista tai vaikka ruumiillista, se sitoo häntä yhä enemmän uskovaisiin. Onhan vaikkapa esine, josta olemme joutuneet maksamaan vähäisen hinnan, arvokkaampi kuin vastaava ilmainen tuote. Ilmaiseksi saatu on helpompi heittää pois. Mitä enemmän on jostakin joutunut maksamaan, sitä tärkeämpi se on. Niinpä uskon vastustaminen ei suinkaan saa käännyttäjää epäilemään uskoaan, vaan päinvastoin.
Uskovaisten hyväksi toimiminen auttaa sekä sulatus- että muokkausvaiheessa. Kyseessähän on nimenomaan sosiaalinen toiminta, mallioppiminen. Ihminen muuttuu haluamansa seuran kaltaiseksi. Uskovaisille tärkeät asiat ovat hänelle tärkeitä. Uskovaisten ajattelutapa on hänen ajattelutapansa. Uskovaisten muovaama viitekehys on hänen omansa. Ihmisen epätoivottu minuus sulautuu yhteisöön. Yhteisöstä tulee hänelle pelastaja.
Kun sitten käännytettävä on mukautunut uskoon, hänet jäähdytetään, niin että hän ei enää tunne ulkopuolelta tulevia muutospaineita. Hän on täysin välinpitämätön ulkopuolisten arvostelulle. Hehän ovat joka tapauksessa väärässä. Tässä yhteydessä tärkeä tekijä on vihollinen. Hoffer kirjoittaa: "Kaikista yhdistävistä tekijöistä vihaa on eniten tarjolla ja se käsittää eniten. - - Joukkoliikkeet voivat nousta ja levitä vailla uskoa Jumalaan, mutta ei koskaan vailla uskoa paholaiseen. Yleensä joukkoliikkeen voima on suhteessa siihen miten elävä ja kouraantuntuva sen paholainen on. - - Saattaa olla että niiden ihmisten oivallus ja oveluus, jotka osaavat käynnistää joukkoliikkeen tai pitää sen käynnissä, ilmenee yhtä paljon siinä että he osaavat valita arvoisensa vihollisen kuin siinä että he osaavat omaksua oikean opin ja oikean ohjelman." (s. 114)
Ulkopuolella oleva maailma on pahan vallassa. Se suhtautuu meihin vihamielisesti. Se yrittää ottaa meiltä pois oikean uskon. Siksi sitä on vastustettava kaikin voimin. Siihen ei voi luottaa missään määrin. Se koettaa kaikin tavoin langettaa uskovan. Kiljuvan jalopeuran tavoin se koettaa niellä jokaisen. Ainoa hyväksyttävä tapa suhtautua ulkopuolisiin on koettaa käännyttää heitä, pelastaa jos mahdollista muutamia, meidän ainoiden oikein uskovien joukkoon. Veljeily uskosta osattomien kanssa on äärimmäisen vaarallista.
Käännytystekniikka
5
426
Vastaukset
- Mirka.on.lebso
Lähteet kunnossa?
- voisua
Eipä kukaan käännyttänyt kun uskoon tulin.
Ylemmältä taholta sain Totuuden ymmärtää.
Ei ollut ryhmää tai painetta.
Surullista analysointia, ei se noin mene.
Mitä jos kyselisit ja etsisit itse Herraa....
Ilman Häntä ei ole elämää.
Olet koonnut, miksi nyt hajotat?- T..Mirka
""Eipä kukaan käännyttänyt kun uskoon tulin.""
- Käännytyksesi aloitettiin, kun olit vielä pieni sylivauva. Sinulle on koko ikä tuputettu Jesse uskontoa. Käännytys on onnistunut hyvin kohdallasi, kun et edes huomaa sitä. HEH HEH HEH ...
Mitä mieltä olet uskontojen paikkakohtaisuudesta?
Miksi jotkut uskovaiset rypee lehmän paskassa?
- Miksi
Et näköjään ymmärrä että olet tämän sekulaarikulttuurin ja sen agendojen pahasti aivopesemä.
Olet saanut apinateorian Aimo annoksen.
Varmaan uskot kymmeniin sukupuoliin, ja muuhun vastaavaan.
En ryhdy kanssasi syvempään keskusteluun koska se on turhaa.
Koita kuitenkin ymmärtää että Kristinusko antaa ihmiskunnalle ja yksilölle paljon, ei tuhoa.
Miksi vihaat sitä?
Kirkollisvero on tyhmä syy.
Iso osa syvästi Herraan uskovista on eronnut kirkosta koska kokevat sen myöntyvän kulttuuriseen moraalittomuuteen.
Usko ei vaadi kirkkoa.
Sinulle on ehkä tapahtunut jotain ikävää, Valitan.
Todella!
Jos olet saanut tylyä kohtelua joltain ihmiseltä, se ei ole Kristinuskon syy.
Saatikka Jumalan syy!
Mikset hauku Islamia taBudhalaisuutta? Esim.
Minä kyllä tiedän.
Sinä et, vielä.
Se selviää sinulle jos löydät Herran.
Toivon sitä.
Oikeasti!- T..Mirka
""Et näköjään ymmärrä että olet tämän sekulaarikulttuurin ja sen agendojen pahasti aivopesemä.""
- Sain uskonnoista vapaan kasvatuksen. Kiitos isä ja äiti.
""Olet saanut apinateorian Aimo annoksen.""
- Kiitos tieteelle
""Varmaan uskot kymmeniin sukupuoliin, ja muuhun vastaavaan.""
- ei nyt sentää.
""En ryhdy kanssasi syvempään keskusteluun koska se on turhaa.""
- Tieto on tuskaa sinulle. Yrität vältellä sitä.
""Koita kuitenkin ymmärtää että Kristinusko antaa ihmiskunnalle ja yksilölle paljon, ei tuhoa.""
- niinhän sinä annat ymmärtää. HEH HEH HEH ...Onneksi en ole uskis.
""Miksi vihaat sitä?""
-Uskonnot saastuttaa aivotoiminnot ja saa ihmiset uskomaan huuhaaseen. Näiden huuhaa uskomusten takia on tapettu miljoonia ihmisiä.
"Kirkollisvero on tyhmä syy.""
- Kirkko pitäisi laukkauttaa ihan ensimmäisenä.
-
""Sinulle on ehkä tapahtunut jotain ikävää, Valitan.""
- Mitään normaalista poikkeavaa ei ole tapahtunut. Sain uskonnoista vapaan kasvatuksen. Sekö sinua harmittaa?
""Jos olet saanut tylyä kohtelua joltain ihmiseltä, se ei ole Kristinuskon syy.""
- Uskovaisten älyttömyyksiä saa lukea joka ikinen päivä. Kristin usko ei ole mikään poikkeus.
""Saatikka Jumalan syy!""
- Jumalaa ei ole olemassa.
""Mikset hauku Islamia taBudhalaisuutta? Esim.""
- Miksi erottelisin? Kaikki uskovaiset omaavat saman aivovamman.
""Minä kyllä tiedän.""
- Sinun tietosi ei perustu faktoihin, eikä tosiasioihin niin kuin minun tietoni ja väittämäni.
""Se selviää sinulle jos löydät Herran.""
- Pitäisikö minun nyt pistää aivoni narikkaan? Ei kiitos. En totellakaan tarvitse apua miltään milelikuvitus oliolta.
""Toivon sitä.""
- Minä toivon että tulisit järkiisi. Oikeasti!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai979469Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki754924Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.504619Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j82388Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1031601- 441434
Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota541340Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441286Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.471279Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641262