Käännytystekniikka

Monet uskovaiset käyttävät tietoisesti psykologiaa hyväkseen käännytystyössä. Käännyttäjiä opetetaan analysoimaan kohteensa ja puhumaan tälle sillä tasolla, mikä hänessä näyttää olevan tärkein. Jos ihminen vaikuttaa uskonnolliselta, häntä lähestytään siitä näkökulmasta, puhutaan Jumalasta ja rukoilemisesta. Jos taas uhri vaikuttaa aktiiviselta käytännön ihmiseltä, keskustelussa viitataan uskovaisten toimintaan, selitetään kuinka hyvää työtä meillä tehdään.

Käännytystyö suoritetaan usein kolmivaiheisena, kuten vaikkapa raudan takominen. Ensiksi ihmistä lämmitetään, hänet pyritään sulattamaan. Kun hän sitten on sopivan hehkuva, häntä on helppo muokata. Hänet taotaan haluttuun muotoon, jonka jälkeen hänet jäähdytetään, karkaistaan.

Kun ihminen on saatu kiinnostumaan, hänet koetetaan saada toimintaan mukaan. Häntä kutsutaan kokouksiin tai pienryhmään. Siellä hänet useinkin koetetaan "rakastaa sisään". Hänen annetaan ymmärtää, kuinka ihana ihminen hän on. Kaikki haluavat olla hänen kanssaan. Kaikki haluavat auttaa häntä hänen ongelmissaan. Hän saa tuntea, kuinka tärkeät hänen asiansa ovat kaikkien mielestä. Hiljalleen hän alkaa sulaa. Hän alkaa ihmetellä. kuinka onkaan voinut olla ilman tätä ryhmää. Täällä hän haluaa olla.

Suuren rakkauden vaiheen jälkeen kyllä valitettavasti tulee arki, mutta se ei enää tunnu niin pahalta. Aluksi on helppo selittää itselleen, että nyt on kyseessä vain tilapäinen häiriö. Kohta taas on yhtä hyvä olla kuin alussa. Ensirakkauden varassa voi liidellä aika kauan, ja kun se ei enää kanna, on jo niin tottunut uskovaisiin, ettei enää osaa lähteä pois.

Uskovaisiin liittyessään monen on täytynyt luopua entisistä ystävistä, eikä se ole ollut vaikeaa, kun nyt on saanut uusia, parempia tilalle. Ajan myötä ainoat ystävät ovat toiset uskovaiset. Jos vielä tärkeät sukulaisetkin ovat siellä, ei ole helppo erota heistä, vaikka mieli tekisikin.

Eräs uskovaisten käyttämä tekniikka ihmisen muuttamisessa on toiminta. Käännytettävä pyritään mahdollisimman pian saamaan mukaan käännyttämään toisia. Kun hän vielä on ensirakkauden huumassa, hänen todistuksensa uskovaisten puolesta on aito. Hän saa huomata, kuinka muutkin innostuvat hänen innostaan. Se vahvistaa hänen uskoaan. Jos taas jotkut naureskelevat ja pilkkaavat, hänelle muistutetaan Raamatun opetuksesta, että uskovia vainotaan ja että Jeesus käski iloitsemaan siitä, että hänen oppilaitaan pilkataan (Matt 5:11-12). Ja tämä taas vahvistaa hänen uskoaan.

Toisena puolena pilkkaamisessa on se, että ihminen arvostaa sitä, minkä vuoksi hän on joutunut kärsimään. Olipa kärsiminen taloudellista tai vaikka ruumiillista, se sitoo häntä yhä enemmän uskovaisiin. Onhan vaikkapa esine, josta olemme joutuneet maksamaan vähäisen hinnan, arvokkaampi kuin vastaava ilmainen tuote. Ilmaiseksi saatu on helpompi heittää pois. Mitä enemmän on jostakin joutunut maksamaan, sitä tärkeämpi se on. Niinpä uskon vastustaminen ei suinkaan saa käännyttäjää epäilemään uskoaan, vaan päinvastoin.

Uskovaisten hyväksi toimiminen auttaa sekä sulatus- että muokkausvaiheessa. Kyseessähän on nimenomaan sosiaalinen toiminta, mallioppiminen. Ihminen muuttuu haluamansa seuran kaltaiseksi. Uskovaisille tärkeät asiat ovat hänelle tärkeitä. Uskovaisten ajattelutapa on hänen ajattelutapansa. Uskovaisten muovaama viitekehys on hänen omansa. Ihmisen epätoivottu minuus sulautuu yhteisöön. Yhteisöstä tulee hänelle pelastaja.

Kun sitten käännytettävä on mukautunut uskoon, hänet jäähdytetään, niin että hän ei enää tunne ulkopuolelta tulevia muutospaineita. Hän on täysin välinpitämätön ulkopuolisten arvostelulle. Hehän ovat joka tapauksessa väärässä. Tässä yhteydessä tärkeä tekijä on vihollinen. Hoffer kirjoittaa: "Kaikista yhdistävistä tekijöistä vihaa on eniten tarjolla ja se käsittää eniten. - - Joukkoliikkeet voivat nousta ja levitä vailla uskoa Jumalaan, mutta ei koskaan vailla uskoa paholaiseen. Yleensä joukkoliikkeen voima on suhteessa siihen miten elävä ja kouraantuntuva sen paholainen on. - - Saattaa olla että niiden ihmisten oivallus ja oveluus, jotka osaavat käynnistää joukkoliikkeen tai pitää sen käynnissä, ilmenee yhtä paljon siinä että he osaavat valita arvoisensa vihollisen kuin siinä että he osaavat omaksua oikean opin ja oikean ohjelman." (s. 114)

Ulkopuolella oleva maailma on pahan vallassa. Se suhtautuu meihin vihamielisesti. Se yrittää ottaa meiltä pois oikean uskon. Siksi sitä on vastustettava kaikin voimin. Siihen ei voi luottaa missään määrin. Se koettaa kaikin tavoin langettaa uskovan. Kiljuvan jalopeuran tavoin se koettaa niellä jokaisen. Ainoa hyväksyttävä tapa suhtautua ulkopuolisiin on koettaa käännyttää heitä, pelastaa jos mahdollista muutamia, meidän ainoiden oikein uskovien joukkoon. Veljeily uskosta osattomien kanssa on äärimmäisen vaarallista.