Henkilö/terveystietojen keruusta

Veleho74

Sivusta seurailin, kun kiertävä imurikauppias yritti myydä kahden ja puolen tonnin imuria vanhuksille. Eivät onneksi ostaneet. Kauppias kuitenkin ehdotti vanhuksille, että antaisivat hänelle 8 tuttavansa yhteystiedot, ja vanhukset tottakai suostuivat, kun potivat jo huonoa omatuntoa kun "mukava mies" ei päässytkään kaupoille. Vilkaisin itsekin kupongin läpi, ja siinä kysyttiin nimi, puh.nro, mahdolliset lemmikit, ALLERGIAT, sukupuoli, asuuko yksin jne. Kyselin vähän noiden tietojen tarkoitusperistä, ja "mukava mies" kertoi että heiltä ensin soitetaan ja sovitaan mahd. esittely, siksi puh.nro. Lemmikeistä kysytään kun setvitään siivoustarvetta. Lisäksi kertoi, että käyvät mieluiten vanhojen pariskuntien luona, tai sitten yksin asuvien vanhempien naisten (!), miesten kanssa ei kuulemma tutkitusti tule niin hyvin kauppaa... Kysyin vielä erikseen että miksi allergioista kysytään, kun kuitenkin lakien mukaan käsittääkseni terveystietojen kysymiseen ja tallentamiseen pitäisi olla oikea syy ja oikeat metodit, eikä vain paperilapulla hänen salkussaan. "Mukava mies" vastasi, että allergioista kysytään ihan vain markkinoinnin kohdentamiseksi, eikä terveystietojen kysyminen hänen mukaansa poikkea mitenkään esim. tuosta lemmikeistä kysymisestä.

Jotenka, menikö tuo ihan pykälien mukaan/kuulostaako asialliselta/niuhotanko turhaan?

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

        Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        208
        1668
      2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

        Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
        Kotimaiset julkkisjuorut
        96
        1590
      3. Stepuli itkee facessa

        Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
        Kotimaiset julkkisjuorut
        96
        1496
      4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

        Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        254
        1394
      5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

        Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        134
        1362
      6. Minä menetän sinut kokonaan

        Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
        Ikävä
        48
        893
      7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

        Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
        Kotimaiset julkkisjuorut
        115
        882
      8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

        Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
        Maailman menoa
        420
        857
      9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

        Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
        Maailman menoa
        290
        826
      10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

        Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
        Maailman menoa
        347
        812
      Aihe