Google Drive oikeuksien jakamminen

peejii100

Jostain syystä Google Drive on jäänyt itselle vieraaksi välineeksi, mutta nyt sille olisi tarve, jotta saataisiin yhdistyksen hallituksen jäsenten välillä tiedostoja jaettua. Hallituksen vaihtuessa hoksasin, että aiempi tapani antaa linkki kansioon ei toimi, koska vanhoilla hallituslaisillahan on sitten tuo linkki ja voivat käydä katsomassa edelleen tiedostoja, joihin heillä periaatteessa ei ole enää oikeutta. Eli kuinka saan tuon Driven toimimaan niin, että saan sinne ihmisiä muutamaksi vuodeksi niin, että he voivat lukea ja lisätä tiedostoja, mutta saan heiltä sitten oikeudetkin pois, kun aika tulee?

3

220

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niintekisin

      Otat sen kansion jakoasetuksista linkin jakamisen pois käytöstä, jotta entinen jakolinkki ns poistuu käytöstä, ja jatkossa siinä lisää ihmisiä kohdassa lisäät haluamasi ihmisten sähköpostiodoitteita siihen kohtaan, jotka vaan sille osoitteelle lähtevällä ne privaattikutsulla voivat katsella kansiota. Sitä ihmisten listaa voi hallinnoida miten vaan, lisätä ja poistaa ihmisiä siltä kstseluoikeuksien listalta, kun vaan kyseisen henkilön meili osoitteen tietää. Helpottaa jatkossa

    • peejii100

      Jos linkin poistaa, niin onko sitten niin, ettei se myöskään toimi? Eli, kun nyt entisillä on se linkki, niin auttaako poisto, ettei ne pääse sinne?

      • Kokeillavoi

        Voithan kokeilla itse, lähetät itsellesi sellaiseen mailiin/ selaimelle linkin, mikä ei ole siinä Google tilissäsi. Ja sitten linkin jako pois käytöstä, ja uusi kokeilu sillä äskeisellä linkillä sieltä toisesta meilidtäsi. Ja voithan siirtää kansion paikkaa drivessä ja / tai muuttaa sen nimeä vähän, sitten ei ainakaan toimi


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1688
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1649
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1562
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1408
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1366
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      906
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      451
      898
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      889
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      842
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      819
    Aihe