Koirankakka

Olen asunut ikäni eri puolilla Muuramen kuntaa. Nyt vajaan vuoden aivan Muuramen keskustassa. Missään ei ole niin paljon koirankakkaa kaduilla kuin tässä keskustan alueella. Juuri kukaan ei kerää....antavat koirien kakkia vaikka keskelle katua. Jotkut hieman pälyilevät ympärilleen, näkikö joku. Eilen minua niin säälitti nuori äiti, joka yritti puhdistaa pienen lapsensa haalaria. Lapsi oli kaatunut suoraan koiran kakkaan, eikä ollut kuulemma eka kerta.
Miettikää vähän, pieni vaiva......pussi taskuun ja kakka siihen.
121051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Täysin samaa mieltä. Koiran kakka ei kuulu kaduille ja teille, arvon koirien omistajat.

Äänestä
  • Olisit sanonut "Arvottomien koirienne omistajat", jos on tietysti joku 120miljoonan arvoinen koira, niin silloin se on arvokkaampi kuin ihmisen mielipide, muuten ei ole. Muuten tämä on koira kuin eläin tai orava tai varpunen, muurahainenkin vain.

    Äänestä

Sen jälkeen kun muutit tänne on koiranpaska lisääntynyt alueella huolestuttavasti.

Äänestä

Muuramen kunta ostelee nurin menneen hiihtokeskuksen ja palkkaa sinne taiteilijan veistämään veistoksia lumesta.
Koiran jätökset sitten jää keräämättä kun rahat on tuhlattu mihin sattuu.

Mitäs jos kunta palkkaisi työntekijän keräämään koiran jätöksiä ja sitten vielä toisen taiteilijan tekemään koirankakka veistoksen vaikka siihen kunnantalon vaakunan eteen?
Sitten kun lopulta muuramen kunta pakkoliitetään voisi kunnantalon kohdalle perustaa koirapuiston siellä koirat saisi ulostaa rauhassa muuramen kunnan muistolle.

Äänestä

Voi ristus tuota älykkyyden määrää.

Äänestä

ai kauheeta, laita omaa kakkaa sinne sekaan

Äänestä
  • Lain mukaan oman koiran paska pitää kadula kerätä, kannattaa muistaa hyvällä eikä kävellä perse edellä.

    Äänestä

Kerään paskat kun keräät natsas ja kaljapurkkis, niitä ei varikset syö. Paska on luomua ja hajoaa.

Äänestä
  • Sanoppa tuo poliisille kun näkevät kun rakkisi paskoo seuraavan kerran kävelyreiteille, voi olla että kun aikasi niille päätäsi auot, saa rakkisi kuulan kalloonsa.

    Äänestä

Todella hyvä kysymys, eikö hävetä?? Narun päässä monen moista taluttajaa, jollain 4 koiraa paskoo kadulle, jollain yksi tai kaksi, kuten eräällä Muuramen "päättäjällä".

Äänestä

Paskanjauhajat joutavat odotella kun kevätaurinko ensin mediamakeen tuotteen kuivattaa, sitten pääsee auhamaan paskaa ihan konkreettisesti, ja kyllä sitä paskaa on lapsen haalarin sisälläkin.

Paljaalla kädellä sitä ihmispaskaakin mätetään, eikä sitä somessa jauheta. Joutavat!

Äänestä

Nyt ei koiranpaska enää näy, mutta taas mopolla on liian kiva ajella.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Koiranjoskusomistanut kirjoitti:

Olen asunut ikäni eri puolilla Muuramen kuntaa. Nyt vajaan vuoden aivan Muuramen keskustassa. Missään ei ole niin paljon koirankakkaa kaduilla kuin tässä keskustan alueella. Juuri kukaan ei kerää....antavat koirien kakkia vaikka keskelle katua. Jotkut hieman pälyilevät ympärilleen, näkikö joku. Eilen minua niin säälitti nuori äiti, joka yritti puhdistaa pienen lapsensa haalaria. Lapsi oli kaatunut suoraan koiran kakkaan, eikä ollut kuulemma eka kerta.
Miettikää vähän, pieni vaiva......pussi taskuun ja kakka siihen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu