Ketkä päättävät näistä ekomaksuista ja millaisin perustein.Mökkiläinen jolla ei ole mitään tarvetta lähteä viemään jonnekkin vaikkapa keskustaan jotain mitä se nyt onkaan.Tuo vain lisää kustanuksia päästöjä ,ympäristöön lisää.Järkevintä on viedä läheiseen kotipaikkaansa jos on jotain vietävää.Ekomaksuahan peritään jo monista laitteista ostotilanteen yhteydessä.Eli tuokaan ei voi olla peruste.Kiinteistöveron pitäisi edes tuo syrjäiseltä alueelta riittää.Eihän sille mitään vastinetta muutoinkaan saada.
Vastaukset 6
- mitäpä-tuosta
Outoa,ettei nykyisin täällä tervehditä vaikka pihapiirissä kuljetaan.Menneinä aikoina kaikilla oli käsi pystyssä.Nähtävästi joko ollaan jotain tai hävetään.
- Mikämaksaa
Pukkilan veroäyri yli 23%.?
- Anonyymi
Höpö höpö
- selvyyttäpäättäjä-hiilit
Maksulapussa lukee-Ekomaksu on kunnan jätehuoltoviranomaisen päättämä.Kuka Pukkilassa on tuo viranomainen.Eikö maksun tarkoitus olisi järkeistettävä käyttötarpeen mukaan.On järjenvastaista kartuttaa sitä ns.hiilijalanjälkeä viemällä tai kuvitella viemistä johonkin kauas P-keskustaan.Jos sillä taas katetaan kunnan muita kuluja silloihan se on vero.Eikö se pitäisi sisältyä jo näihin nykyisiin.23% on jo melkoisen yläkantissa.
Jos näitä joutavia hiiljalanjälkiä vielä lisätään turhaan niin meitä maalaisia jo etelän maaseuduilla aletaan ajaa suuriksi hiilijalanjäljen tuottajiksi.
Kuten MT lehden jutussa kerrotaan,että Sitra.:Pohjoisessa isommat päästöt.
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra on julkaissut verkkosivuillan-----että Pohjoisessa oleva aiheuttaa 300kg enemmän hiilijalanjälkeä kuin etelämmässä.Mielestäni tuo kohdistuisi maaseudun asujallekkin missä päin hyvänsä.Näillä perusteilla pitäisi Pukkilan päättäjänkin ekomaksujen järkeistämisellä näitä "hiiliä"vähentää.Eikä kerätä maksuja vain maksamisen vuoksi. - ei-putkissakaanjärkeä
Etelä-Suomen sanomissa su.11.3.18 mielipidepalstalla oli-Asukas voi vaikuttaa lietkaivonsa tyhjentämiseen.Tiina Yrjölä jäteasiamies. Päijät-Häme jätelautakunta.
Valottaa sako ja umpikaivolietteen kuljetus järjestelmää.
Mielestäni on oikeus ja kohtuus,että jokainen tilaa tarvitsemansa tyhjennyksen vaikka sen kerranvuodessa.Ei siihen haja-alueilla mitään automatiota tarvita et olisi pakko kun kerääjä kulkee yhtyä tähä.Se toisi vain turhaa byrokratiaa ja hiilijälkeä sekä kustannuksia.Lähikäyttö olisi vesistöjenkin etu.Jätepuhdistmoille tuo tankki tyhjennetään.Puhdistamo puhdistaa jotan typpeä ja fosvoria loput lasketaan jokiin ja sieltä meriin.Kun näitä keskitetään vielä naapurikuntien puhdistamoille voi sanoa,-Joukossa tyhmyys tiivistyy-eli mitä suurempi keskittymä sen heikompitulos.Joku siis rahastaa välistä. - maksamaksamitäänetsaa
Kaiketi kunta saa itse suuret ekomaksut kun homekoulun joutuvat hoitamaan.Yksityistä henkilöä kyllä maksuja vaaditaan.Miten kunnan omat touhut.Tarkasteluun tiukasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1761632
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.106842En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203618- 131594
- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50538Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo68536- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510