Monellekaan ei tule varmasti yllätyksenä, että Hämeen Sanomien toimittaja puolustaa näin jälkikäteenkin sisukkaasti jo kaatunutta sairaalahanketta Harvialantien ja rautatien väliin tämän päivän alanurkassa.
Susanna Kinnarin mukaan Ahveniston sairaala on ulkopaikkakuntalaiselle kauniistikin sanottuna hankalan matkan takana. Toimittaja puolustaa siis jo kaatunutta hanketta lyhyemmällä matkalla ulkopaikkakuntalaiselle. Kun karttaohjelman mukaan moottoritien rampista on Harvialantien kupeeseen 2 km ja Ahveniston mäelle 2,8 km, säästynyt matka olisi ollut siis 0,8 km.
Puolustuspuhe ontuu siis todella pahasti. Loppukaneetiksi toimittaja vakuuttelee ettei hän edusta kaupungin kantaa? Miksiköhän tällainen vakuuttelu on loppuun pitänyt lisätä - no varmasti siksi että Hämeen Sanomien toimitus on tunnetusti Hämeenlinnan kaupungin hallinnon talutusnuorassa.
Hankalan matkan takana ?
20
146
Vastaukset
- TriplaXX
Mielestäni Viipurintien terveysaseman voisi ihan hyvin lakkauttaa ja siirtää sen uuteen Ahveniston sairaalaan, koska Jukolan ja Ojoistenkin terveysaemat kerran voidaan hyvin siirtää Harvialantien varteen, tämähän on Sote-keskusten ideakin - kaikki keskitetään saman katon alle.
Jos kerran Ahvenistolta voi hyvin pyöräillä 40 asteen kuumeessa ja 20 asteen pakkasessa Harvialantien varteen jonne on kuulemma aivan erinomaiset liikenneyhteydet (Näin Hämeen sanomissa on väitetty), niin totta kai se sama onistuu toiseenkin suuntaan. Jos liikenneyhteys pisteiden A-B välillä on erinomainen, niin siitä seuraa loogisesti että yhteys on vallan erinomainen myös pisteiden B-A välillä.- ihmejakummaa
Juuri näin , on se kumma kun toiste päin on vaan pitkä matka .
- pwkd89
Kinnari kerää todennäköisesti kirjoituksellaan vain hallinnon suosiota, koska tiedossa on että Juha Isosuo yrittää edelleen saada neuvottelut liikenneviraston kanssa maaliin.
- taatustivtuiksmenee
Ja kun Juha fiksaa niin onnistuminenhan on ihan varmaa. Se on jo monien vuosien aikana todettukin.
- nbhqup
Pravda kertoo puolueettoman totuuden.
- hejbfj
Eikös Kinnari sanonut että tämä on hänen henkilökohtainen mielipide. Se HäSan toinen sivuhan on "toimittajien" mielipidepalsta.
- yllättikö
Kinnari saa sanoa mitä haluaa ja jokainen voi uskoa sen mitä haluaa. Joka tapauksessa asiasta jäi käteen se, että tämä oli Hämeen Sanomien kannanotto. Se ei yllättänyt.
- 34t35t4ger
Aivan varmasti kinnarilla oli mielessään kaupungin hallinto mielipiteitä laikoessaan
- 5.1
Onko Kinnarilla tähtäimessä Hanna Antila-Andersonin "paikka" sitten joskus, kun se vapautuu. Suunta ainakin selvästi sen tapainen.
- qwd454545
Kinnarin toteamus lopussa että 39 vuotiaan sairaalan elinkaaren loppu ei ole mielipide, on suorastaan hupaisa. No tätä samaa sairaalan johto ja kaupungin johto nyt tolkuttaa meille hölmöille.
- persuja-tarvitaa
Sairaala on uusi ja sitä on koko ajan korjattukin ja mitään vikaa en löytänyt männä viikolla kun miestä käyti. Lattiat kiilsi ja ei roskia lattiala.
- ar54545
Kinnarin "oma" mielipide oli muuten täsmälleen sama kun Hämeenlinnan hallinnon ja sairaanhoitopiirin,että ihan niin oma siis
- Loetshhg
Pravda kertoo puolueettoman totuuden.
- KertkaaTyhmälle
Kertokaas nyt tyhmälle, miksi yleensäkin pitää saada uusi sairaala? Millä sitä on perusteltu? En ole muuta syytä löytänyt kun nykyisen tiedotuspäällikön moitteet nykyisen sairaalan liian pitkistä käytävistä, jolloin tehokkuus kärsii kun potilaita ja heidän kusinäytteitään raahataan minuuttitolkulla käytäviä pitkin. Uusi sairaala on siksi tuottava, koska siellä ei ole mitään pitkiä käytäviä? Tämäkö se syy? En kyllä koe että nykysairaalassa on liian pitkät välit esim poleilta labraan. Ja siten kun jokin superebolaflunssa syntyy käytävätilaa tulee ikävä.
- HV-rakentajatEiNytTykkää
Mitähän mieltä kyseisestä uuden sairaalan tarpeellisuudesta ovat nykyisessä sairaalassa työtä tekevät eli työntekijät vai onko heidätkin jo taktisesti vaiennettu?
- Sotir
Vietin viikko sitten 3 vrk. em. sairaalassa. Tiedustelin varsin harkiten eri henkilöstöryhmien edustajilta mielipiteitä sairaalan kunnosta. Sain ainoastaan yhden kielteisen mielipiteen, ja se oli että sairaala on vanhanaikainen! Kaikki vastaukset jotka koskivat sairaalan kuntoa ja toimivuutta olivat myönteisiä.
- MelkoisiatollojaTUNARIT
Ainoa syy on siihen uuteen sairaalaan, tuleva oikeudenkäynti ja siitä tulevat korvaukset. Pieni maasu aisaakille...onneksi ritsku saa ilmaisen oikeudenkäynnin,veronmaksajien rahoista, heh heh hee,ai saakeli kun vetää hyvin.
- Hkdyhgt
Täytyy olla sairaala vastaisuudessa Pers Pilkkalan suhmurointi kuvassa. Jo SCC tuomio.
- dfver455656
39 vuotiaan sairaalan taru ei ole todellakaan lopussa. Sairaala on moitteettomassa kunnossa edelleen. nyt on vain yritetty löytää erilaisia selityksiä, miksi se pitäisi purkaa. Totuus on muuten se ettei valtio tule ikinä myöntämään uuteen sairaalaan satoja miljoonia euroa ja tää on faktaa
- AiEttäTätäShowta
Juu, lastensairaalakin jouduttiin kerään kolehdilla vaikka oli taatusti huonommassa kunnossa kuin meidän. Mutta ei se mitään, ehtiskö Jenna kerään kolehtia vaikka uuden sairaalan lähipubissa? Sillähän on kyllä kiireitä, kun se kerään jo sitä kiipeilytelinettä torille, mutta eikö energinen tyttö voisi ottaa riinalle toisenkin lippaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081665Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai901576Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961488Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48892Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115880Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii414853Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290824Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347809