Ne nitkahti nyt maajussit ja Jämsän Jäte-sekoilijat polvilleen Jämsässä. Tuli niin huono sato, että ei kelpaa korjattu vilja edes rehuviljaksi, joten polttoon vaan. Siellä se palaa märkä vilja polttolaitosten uuneissa biojätteen ja kalanperkeitä ja mateenpäitä täynnä olevien muovikassien kanssa. Onpa poltettavan jätteen sekaan eksynyt muutama säkillinen mätiä lanttujakin. Ruvetkaa ajamaan vaan Jämsän jätteitä tyhmyyksissänne Ruotsiin asti poltettavaksi, kun Päijänrannan Viisaat polttaa omat kyläkunnan jätteensä joka kesä ihan omassa juhannuskokossaan.
Keski-Suomen märkää viljaa polttoon
2
179
Vastaukset
- Uuniin-vaan
Kyllä on Jämsä oikea umpijunttien paikkakunta noissa jäteasioissa. Jatkuvaa riitaa vuodesta toiseen, kuka hakee jätekuormat mistäkin? Nyt ovat sitten vielä kohta pulassa, minne saavat lopulta vietyä ne törkynsä poltettaviksi? Lasit ja metallithan kerätään jo nyt lähtökohtaisesti erikseen, joten niissä ei mitään lajittelemisia enää ole. Hinta tulee rahana valmiiksi lajitellusta tuotteesta, kun toimittaa sen kyseisen tuotteen käsittelylaitokseen.
Loppu törky sitten suoraan vaan polttouuniin, oli seassa mitä oli. Ei enää yhtään työtä eikä mitään lajittelua noille törkykuormille. Kyllä ne muutamat peltiset sardiinipurkit ja muu palamaton roina sitten löytyy tuhkan seasta sieltä polttouunin arinalta. Siellä on kyllä semmoiset vempaimet, mitkä seuloo sitten tuhkan seasta metallin, lasit, kivet ym. palamattoman roinan omiin keräyskaukaloihinsa, mistä ne lopulta päätyvät oikeisiin keräyskohteisiin.
Se on poltettavan jätteen kanssa sama juttu, kuin keväällä polttopuiden teossakin, että mitä vähemmän tuotteessa on "rukkasen jälkiä", sitä halvemmalla lopullinen tuote syntyy. Vai että oikein Ruotsiin asti pitäisi lähteä kuskaamaan Jämsän törkyjä? Kaupunkilaiset sitten maksumiehinä sille roskarallille. Ajakaa ne poltettavat jätteet suoraan sinne Tampereen Tarastenjärven polttouuniin vaan ilman mitään sen kummempia lajitteluja. Tuskin ne Tampereella niin paljon hintoja on nostaneet, että Jämsän jätteiden Ruotsiin ajaminen tulisi muka halvemmaksi? Ei yksinkertaista työtä kannata ryhtyä tekemään turhan monimutkaisesti. 1300 asteen kuumuus kyllä lajittelee polttouunissa palavan aineen, metallit ja lasit erilleen tuhkan seasta automatiikalla pois kerättäväksi. Tulee kalliiksi ryhtyä ihmisten käsityönä tekemään sitä lajittelua. - ilmainen-työ-oli-tässä
Pienmetallit laitan tunnollisesti metallinkeräysastiaan. Lasit laitan tunnollisesti lasinkeräysastiaan. Kaikki muu jäte menee poltettavan jätteen astiaan. Kyllä siellä polttouunissa tuli erottelee palavat ja palamattomat, jos kaikki ei ihan näin tunnollisesti palamattomia erottele, mitä minä teen. Jätteenkeräyspiste on vuodesta toiseen aurattu huonosti puhtaaksi lumesta ja maksut vain nousee vuosi vuodelta, vaikka itse joudun toimittamaan jätteet keräyspisteeseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081683Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011635Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011544Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541405Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341365Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48901Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii448885Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293835Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818