Sanotaan että Suomi on hyvinvointi valtio. Jos sairastaa sairautta nimeltä Fibromyalgia saa todella todeta, ettei ole kyseessä tasavertaisuus, eikä hyvinvointi. Olen sairastanut Fibromyalgiaa 2vuotta. Sairastumisen jälkeen moni asia elämässäni muuttui ja olen joutunut opettelemaan monia asioita uusiksi. Menetin työni, sillä en pysty tekemään enään kovinkaan fyysistä työtä tai olemaan pitkää aikaa jaloillani. Työterveyslääkäri kirjoitti työnantajalleni lausunnon, etten sovi kyseiseen työhön ja sain sairaslomaa ja minut irtisanottiin. Lähetin lausunnot Kelaan ja siellä he PÄÄTTIVÄT, että olen työkykyinen. Enkä saa sairauspäivärahaa. Toisaalta minulla on sairauslomatodistus ja sen tähden en ole työttömien kirjoilla. Olen hakenut apua Kelalta useaan otteeseen, mutta apua ei tule! Fibromyalgiaa sairastavien kuntoutus on lakkautettu sitä ei järjestetä. Kaksi kertaa hain kuntoutukseen ja kaksi kertaa hylättiin hakemus. Olen soittanut ja pyytänyt apua, Haluaisin oppia elämään sairauteni kanssa, mutta apua Suomesta ei löydy. Harvat lääkärit ymmärtää sairauden todellisen luonteen ja osaa auttaa. Meitä kohtalotovereita on paljon. Sitä minä mietin, että miten ihmeessä, jokin Kelan työntekijä voi päättää siitä pystynkö tehdä töitä. Jokin aika sitten olin liikkunut muutaman tunnin, kun jalkani petti alta ja romahdin lattialle. Monina päivinä en pysty kävelemään portaita. Hyvinä päivinä voin liikkua, jonkin verran. Huonoina päivinä kahvikuppi tippuu lattialle, en saa harjattua hiuksiani itkemättä, sillä se sattuu niin paljon. Tiedän, että on paljon sairauksia ja moni ihminen kärsii. Mutta eikö siinä ole jo tarpeeksi, että sairastaa näin inhottavaa sairautta, joka ei lähde pois. Sen lisäksi Kela vielä masentaa, en halua enkä aio kirota ketään, mutta jos he (kelan päättäjät) kokisivat yhden päivän ihmisen kehossa jossa on Fibromyalgia uskon, että he itkisivät ja rukoilisivat että tuska loppuisi. Mitä minun pitäisi tehdä? Kovasti yritän opiskella, että saisin sellaista työtä johon kehoni pystyy, mutta ennen kuin minulla on uusi ammatti ja ammattitaito niin mistä haen apua! Meitä Fibromyalgiaa kärsiviä on paljon ja tarvitsemme äänemme kuuluviin ja että syrjintä loppuisi. Me ihan oikeasti yritämme parhaamme kipujemme keskellä.
Kela saa ihmiset epätoivoon!
6
661
Vastaukset
- 123-321
Duocedim-sivujen mukaan fibromyalgia (diagnoosikoodi M79.7) on vakava sairaus ja hoidossa on käytettävissä 1. laihdutus 2. liikunta 3. riittävä uni ja 4. tarvittaessa lääkehoito, mutta ne eivät poista itse sairautta .
Mielestäni oli yllättävää, että lääkehoidoksi suositellaan - tosin varauksin - amitriptyyliä, joka on masennuslääke, mutta sen sanotaan nostavan kipukynnystä. Sillä on tosin sydämeen kohdistuva toksinen vaikutus.
Kipu tuntuu olevan merkityksetön asia yleensäkin terveydenhuollossa ja kela toimii näisen suuntaviivojen puitteissa. Voi olla, että kyseinen diagnoosi M79.7 on kelan sisäiseen käyttöön tarkoitetuissa ohjeissa jopa sellaisessa osiossa, joissa sairautta ei tutkita tapauskohtaisesti, vaan hylkypäätös on automaatio.
En löydä nyt lähdettä, mutta jostakin luin alle 5 vuotta sitten, että reseptilääkkeistä Euroopassa kipulääkkeisiin kirjoitetaan Suomessa hyvin vähän, mutta psyyken lääkkeitä eniten. Tämä kuvastaa sitä, että useassa tapauksessa kipu psykologisoidaan potilaasta itsestään johtuvaksi ominaisuudeksi. - Omakohtaista
Kyselet mitä tekisit.. Varmaan olisi nyt hyvä valittaa sairausloman hylkyoäätöksestä. Tuo kirjoittama selostus on hyvä pohja valituksen kirjoittamiseen. Tuo fibromyalgia on tosi "kiistelty " sairaus, kesti kauan, ennenkuin se yleensä hyväksyttiin sairausdiagnoosiksi, joten 123-321 kommentointi tuosta diagnoosista voinee pitääkin osittain paikkansa. Ehkä tuon diagnoosin lisäksi pitäisi olla jokin toinenkin dia gnoosi, että sairaus hyväksytään siten, että olisit oikeutettu sairauspäivärahaan. Esim. pelkkä työuupumus ei ole sairauslomaperuste vaan pitäisi olla työuupumuksen lisäksi esim. masennusta. Yleensä tällaisissa tapauksessa Kelan asiantuntija lääkäri arvioi työkyvyttö myyden, ei virkailija. Voisitko vielä kertoa, mikä oli päätöksessä hylkäyssyy. Jos sairauspäivähaha on hylätty, sinulla on oikeus hakea työttömyyspäivärahaa.. Olethan todettu työkykyiseksi, eli ilmoittautua työvoimatoimistoon työnhakijaksi. Kannattaa myös kysyä vielä Kelastakin neuvoa, miten nyt toimia.. Muuta en nyt osaa neuvoa, mutta itselläni on ollut samankaltainen tilanne fibromyalgia diagnoosin saatuani.
- 123-321
"Tuo fibromyalgia on tosi "kiistelty " sairaus, kesti kauan, ennenkuin se yleensä hyväksyttiin sairausdiagnoosiksi, joten 123-321 kommentointi tuosta diagnoosista voinee pitääkin osittain paikkansa."
Kohteliaimmin sanon, että en tarkoittanut tätä, koska fibromyalgialle on löydetty aivoreseptorien epänormaalista aktivoitumisesta kipujen syy. Myöskään taudin myöhäinen havaitseminen lääketieteessä ei tee sairaudesta epätieteellistä. Kelan menettelyjen kannalta on olennaisinta ainoastaan se, onko sairaus lääketieteellisesti diagnosoitu..
- 123-321
Lisään vielä tuohon, että on monia neurologisia sairauksia, jotka lääketieteen historia huomioon ottaen on löydetty melko myöhään. Yksi tällainen on migreeni, joka vaikeana esiintyessään vie ihmisen pelistä pois moneksi päiväksi. On tapauksia, joissa työnantaja on voinut laillisesti irtisanoa migreenin takia sellaisissa tapauksissa, joissa työtehtävä altistaa migreenille ja vaihtoehtoista työtä ei löysy. Siis työhön soveltumattomuuden perusteella.
Migreeni lääketieteessä on todellinen sairaus, mutta tässäkään tapauksessa työkyvyttömyyseläkettä ei heru.
Kaikkein vaikeimmassa asemassa ovat ihmiset, joiden oireille, ei löydy diagnoosia. Ihminen saattaa olla työkyvytön, mutta diagnoosin puuttuessa työkyvyttömyyseläkkeestä kela ei edes keskustele.
Yksi tällainen on sähköallergia. On vaikea kuvitella, että kaikki sähköallergiat "diagnosoidaan" lääketieteessä Munchhausenin oireyhtymäksi. Heille paukkuvat karenssit hyvin herkästi. https://fi.wikipedia.org/wiki/Münchhausenin_oireyhtymä .
Tulevaisuudessa lääketieteessä saatetaan löytää sille jokin lääketieteellinen diagnoosi. Esimerkiksi , jos ihminen joutuu jostakin syystä poikkeuksellisen kovaan magneettikenttää, tulee noutaja, Myös radiomastoon kiipeämisessä tarpeeksi lähelle lähettimiä, tulee myös noutaja http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3460961/Nuoret+kiipesivat+sata+metria+linkkitorniinlahella+saada+vaarallista+sateilya .- Anonyymi
Hei! Olen lukenut jostain, että Ruotsissa on Fibromyalgia eläkkeelle pääsyyn johtava diagnoosi.
Toivoisin että meilläkin se tulisi pian sille listalle. Uudelleen koulutuksestakaan ei ole hytyä, jos ei aamulla pääse ylös sängystä.
- Anonyymi
Mutta jos sairastat värivikaa, sinut otetaan heti huomioo joka paikassa ja saat täydellisen palvelun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081699Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031664Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011576Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341368Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48906Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii453904Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115890Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293845Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347820