Apuva reservistä

Joko ne kyyneleet siellä sankarihaudoilla on pyyhitty silmäkulmista ? Nyt ei tuhertaminen eikä tinasotilailla leikkiminen enään auta.
Reserviläisiä tarvitaan oikeisiin toimiin, eli avustamaan sähkökatkosten paikantamisissa ja talouksien toiminnan varmistamisessa.
Siispä kaino esitys res.järjestöille. Ryhtykää rapsakasti toimiin, nyt on tarvista avulle.

Toki pelastuslaitoksella on oikeus alistaa res.joukot käyttöönsä, mikäli reserviläisten johdossa ei omatoimisesti tajuta ryhtyä toimeen ja ilmottautua avustajien riveihin.
4119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Nouse vätys sängystäsi ja painele apua antamaan.

Äänestä

No mikähän on mahdollisesti tämän aloittajan osuus tässä asiassa tyydytkö väin huutelemaan toisten selän takaa ja tyrkyttelet muille vastuuta tämähän on etenkin Ylä-Kainuun kulttuuria eli jokapaikassa "osataan" antaa niitä erinomaisia (siis omasta mielestä) neuvoja, mutta itseä ei laiteta likoon suurin surminkaan.

Äänestä
  • Kyllä tähän avustus touhuun lähdetään mielellään mukaan, vaikka en kuulu näihin itseään kuvaan tarjoajiin. Reserviin kyllä. Kertokaa mihin kokoonnutaan ja miten autetaan.

    Äänestä

Ei se pelastuslaitos reserviläisiä apuun huoli, heillä on homma hallussa.
Ei sinne vapaaehtoisia kaivata.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


res620281 kirjoitti:

Joko ne kyyneleet siellä sankarihaudoilla on pyyhitty silmäkulmista ? Nyt ei tuhertaminen eikä tinasotilailla leikkiminen enään auta.
Reserviläisiä tarvitaan oikeisiin toimiin, eli avustamaan sähkökatkosten paikantamisissa ja talouksien toiminnan varmistamisessa.
Siispä kaino esitys res.järjestöille. Ryhtykää rapsakasti toimiin, nyt on tarvista avulle.

Toki pelastuslaitoksella on oikeus alistaa res.joukot käyttöönsä, mikäli reserviläisten johdossa ei omatoimisesti tajuta ryhtyä toimeen ja ilmottautua avustajien riveihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu